Metapuheesta etäkirjoittamiseen, osa 1
eli
Blogistanin puolustusteollisuuden ylpeys, osa 2 (1)
9.7.2005
Tättädädääraks. Näppäimistö. salli minun hivellä näppylöitäsi. Olet linkkini, mediumini. Muita ei ole, vain sinä ja sinun jälkeesi radioaallot, sitten muu tekninen infrastruktuuri... Zoomaus ulos. Lepään parvella kanssasi. Tietokone on alhaalla. Koetan asettaa ajatukseni näppäinkartalle. En näe, mitä olen kirjoittanut. Voin edetä katsomatta taakseni - aivan kuin silloin kun puhun.
Pommi-Tommi ihmetteli taas, miksi olen luonnossa puhelias, mutta kirjoittajana hiljainen. Hänen oma laitansa on päinvastoin, näin hän esitti, vaikka minusta hän kirjoittaa kryptisesti ja kitsastellen - vaikka saakin aikaan enemmän kuin minä, sen kyllä myönnän - ja keskustelutilanteessakin hän päätyy usein edustamaan sen lajin lyhytsanaisuutta, joka ei tahdo loppua sitten millään. Ei lopu sanottava meiltä neurootikoilta. Tommi ei ehkä tarvitse tai paljasta tarvitsevansa kuulijaa, psykoanalyytikkoa, äiti- tai isähahmoa yhtä... samalla tavoin kuin minä, eikä hän toisaalta ahdistu tuotostensa ääressä vaan tuntee (näin hän antaa ymmärtää) vilpitöntä ylpeyttä ilman omimishalua.
Niin, Tommi on käymässä Helsingissä. Perjantaina hän, Egi ja allekirjoittanut nähtiin kävelemässä maailmankartalla Lasipalatsin aukiolla. Filosofiaa käsitelleessä keskustelussa positiomme sijaitsivat aivan eri mantereilla. Juhlava epäonnistuminen. En löytänyt Flin Flonia, joka lienee tosimaailmassa ankeaakin ankeampi kaivoskaupunki, vaikka kartalla se on hauskanniminen piste keskellä Kanadan kiehtovia erämaita. Kannatan karttamatkailua.
Kannatan kirjoittamista ruudulle katsomatta. Oikeinkirjoitusohjelma hoitaa loput.
Tommin Nuorten naisten fasistinen pahuus -kiertueen olisi pitänyt päättyä Turkuun, mutta koska suunnitelma ei onnistunut, oli tyytyminen hänen Etelä-Hämeeseen. Olen mukana menossa. Sinne. Tänään. [Lauantaina. Matka kuitenkin siirtyi seuraavaan aamuun.]
Arrogantti kyynikko on joissain suhteissa rasittavaa seuraa, mutta Tommin retoriset temput tarjoavat juuri sopivasti haastetta. Tarvitsen sparraajia, ja tämä kaveri
ainakin jaksaa toistaa huolellisesti harjoiteltuja kikkojaan yhä uudelleen. En pysty vastaamaan niihin välittömästi, mutta kun pääsen rakkaan näppäimistöni ääreen, on vastaiskun aika. Tulee poisopituksi höpinää [kunhan luulottelen] ja provosoidutuksi kirjoittamaan. Hyvä.
Seuraan, kuinka Tommi vastustaa moraalipuhetta selvästi moraalisista lähtökohdista. Puhuu ja puhuu. Mitä tuohon voi sanoa: tuollaiset (esimerkki on helppo) retoriset ansat edellyttävät kirjallista purkamista. Performatiivinen ristiriita on sikäli tehokas ase väittelyssä, että se viekoittelee vastapuolta menemään suoraan henkilökohtaisuuksiin - eli osoittamaan samalla puhujalle henkilökohtaista huomiota. Onkin syytä epäillä, että Tommin tapaa esittää asiansa luonnehtii enemmän tarve saada huomiota ja tuntea ylemmyyttä - torjumalla huomio ja teeskentelemällä vaatimatonta - kuin vilpitön totuudenetsintä. Ottakaamme vielä toinen esimerkki: "metodinen alemmuudentunto"...
Tämä lauantai-iltana suoritettu ensimmäinen etäkirjoituskoe keskeytyi, kun Tommin täytyi paeta kaveriköörinsä kuorsausta ja majoittua kannettavani kanssa samaan tilaan. En ole stilisoinut tekstiäni mainittavammin. Koe jatkuu tänään.
Tunnisteet: kuva
Timo 16:42
