16.1.06
Vaalisalaisuus
Kun pienenä poikana kysyin vanhemmiltani, ketä he äänestivät vaaleissa, he kieltäytyivät vastaamasta vedoten vaalisalaisuuteen. En osaa sanoa, pelkäsivätkö he, että kertoisin toisille lapsille, sillä perheemme poliittisissa mielipiteissä ei ollut mitään erityisen poikkeavaa, enkä varsinaisesti ollut tekemisissä toisten lasten kanssa, aikuisten pikemmin. Joka tapauksessa politiikka oli perheessämme lapsen näkökulmasta tabu, kuten raha ja työkin sekä isälleni uskonto. Äitini sisaren, rakkaan, nyt jo edesmenneen, tätini kanssa liimailin kerran Raino Westerholmin (krist.) vaalijulisteita maitolaitureihin.
Luin viime viikolla pikku-uutisen: nuoruuteni maisemissa oli kaadettu traktorilla vaalimainos. Paheksun syvästi vaalien häirintää, mutta pystyn jotenkin eläytymään moisen kolttosen takana mahdollisesti kummittelevaan ikokonklastiseen impulssiin: ehdokkaiden hävyttömässä naamarivissä on jotain, mikä loukkaa pohojalaasta sieluani eli sitä persoonani vanhakantaista osaa, jota voi ilkeästi nimitellä agraarifasistiseksi.
Kaikella kunnioituksella, se loukkaa jollain tavoin samansuuntaisesti kuin Mannerheimintiellä yllättäen paikalle ilmestyvä aiemmin tuntematon kaverin kaveri saattaa loukata kaksvitosta minua ottamalla korostetun rennosti puheeksi kulahtaneisiin maksullisiin naisiin kohdistuvan intressinsä, jonka hän uskoo voivansa jakaa kanssamme: Ei ei, tällainen tilanne ei ole mahdollinen, en kuulu tänne, on paettava välittömästi.
En oikein kyennyt innostumaan presidentinvaalien ensimmäisestä kierroksesta. Suoran kansanvaalin banaalius vahvisti perimmäisen poliittisen kodittomuuteni tunnetta, ja valintani kohdistui lopulta oikeasti läheiseen henkilöön: ohitin äänestyspaikan ja jatkoin sovittuun kohtaamispaikkaan, jotta en myöhästyisi liikaa. 
Palattuani alkoi kaduttaa.
Tunnisteet: kuva, piirros
Timo 09:49
