Mielellinen imperatiivi
Joskus on syytä ajatella kohta kohdalta ja siinä tahdissa, mitä kirjoittaminen vaatii. Konekirjoitustekniikkani on kehno, mutta tuskin parantunee hätäilemällä. Epävarmuus ajattelussa aheuttaa takeltelua puheessa, miksei siten kirjoittamisessakin?
Elämä on lyhyt, elettävää paljon, kirjoitettavaa kenties enemmän.
Hermostossani on juuri nyt liikaa kofeiinia, mielteet pomppivat tasajalkaa eestaas. On mahdollista, että ne osuvat johonkin olennaiseen, mutta todennäköisesti en huomaa tuota olennaisuutta kuitenkaan. Assosiaatioiden täytyisi järjestyä kokonaisuudeksi, joka luo mielen. Etäämmältä katsoen olen eittämättä mieletön, vaikkei tämä etäämmältä katsominen minulta edes onnistu. Ei enää, toisin niin kuin silloin kuin ilmeisen tosissani kuvittelin voivani analysoida elämän pois - kun intouduin viisastelemaan kavereitteni kanssa... Nytpä värjöttelen ja virnistellen pateettisuudelleni täällä mielilumppujeni keskellä, en toivottomana mutta yhä enenevästi raivoissani siitä, miten vähän varaa nykyihmisellä on mielekkyyteen... Defaitistista kulttuuripessimismia? Ei toki, odotan innokkaana ja toiveikkaana kaikkia niitä tapoja, joilla tuleva tekoälytekniikka voi tuottaa, vahvistaa ja augmentoida mieltä itseään ynnä ymmärrystä, yksityistä ja yhteistä.
Kokemus itse viittaa oman syvenemisensä mahdollisuuteen. Nykyään olen erittäin varuillani, jos huomaan jonkun vihjaavan, että tiede tai teknologia vaatii meitä luopumaan näistä tai noista tavoista tuntea tai ajatella.
On turha itkeä, etteivät insinööritieteet kiinnosta, jos alat ovat pikkusielunsa myyneiden teknokraattien käsissä. Sama pätee moneen muuhunkin alaan, kuten psykologiaan. Taloustiedettä lienee turha mainita.
Jokainen, joka on joskus innostunut jostain, jokainen, joka on joskus edes aavistanut jotain rakkaudesta, on idealisti lopun ikäänsä. Älkää väittäkö vastaan.
Koetan taistella masentumista vastaan miettimällä asioita, joista olen kiinnostunut.
Olen kiinnostunut eksistentiaalisesta teknologiasta, sitähän esimerkiksi arkkitehtuuri on, periaatteessa.
Tahti, jota kirjoittaminen vaatii: marssiksiko kuvittelet?
(Minulle "marssilaiset" ovat muukalaisia, ihan niin kuin lapsuudessa, televisiossa plakaatteineen. En osaa marssia joukon jatkona kärsimättä lievästä depersonalisaatiosta.)
Tunnisteet: idealismi, marssi, teknologia, tiede
Timo 17:25
