16.8.06
Grau, teurer Freund
(Pieni jatko tarinaan filosofian opiskelusta.)
Aloin aikanani opiskella teoreettista filosofiaa mitä ilmeisimmin naiivilla tavalla ylimielisin, suuruudenhulluin ja harhaisin motiivein. Kuvittelin, että voisin rakentaa filosofisista peruspalikoista mitä vain. Kuvittelin, että voisin saada filosofoinnista samanlaisia kirkkaita, irrottavia oivalluksia kuin matematiikasta. Ehkä aluksi sainkin. (Sitten kai vain masennuin, ja jotenkin kummasti filosofia masentui mukanani - matematiikalle ei mahtaisi käydä aivan samoin.)
Analyyttinen filosofia näytti lupaavan jotain. Mutta periaate, että ongelmat voisi analysoida pois pelkkiä kielellisiä ilmauksia tutkimalla, on pakotie, hätäuloskäynti, joka ehkä oli tärkeä totalitaarisella ja verisellä 1900-luvulla, mutta nyttemmin on jo pitkään näyttänyt siltä, ettei se tosiaankaan vie minnekään. Sitä mukaa kuin ikä karttuu ja huomaan kiinnittyväni elämään, muinainen selvyyden ja kirkkauden vaatimus näyttää yhä kuolleemmalta kirjaimelta. Ehkä se on korvattavissa uudella, hieman toisenlaisella. En tiedä vielä, mutta vetäytymisen sijaan (realistista vetäytymissuunnitelmaa en ole koskaan osannut esittää) olen alkanut uskoa osallistumiseen.
Tunnisteet: filosofia, idealismi
Timo 22:05
