1.11.06
Subjek- + objektiivisteitä
Kaikki on niin uutta mulle, kertakaikkiaan kaikki. Kaikki normaalit, yleisluontoiset taidot olen oppinut itseäni huijaten, kantapään kautta: tavoittelemalla erikoisuutta ja itseriittoisuutta - ja tavoittamatta sitä.
Varhaisissa muistoissa on erikoinen tunneväri, jota on vaikea yhdistää mielikuviin toisten lapsuudesta.
Kyvyttömyys surra ja kyvyttömyys puolustautua liittynevät yhteen: kovin auliisti olen antanut palojen sielustani jäädä toisten haltuun, kadota.
Miten pitäisi, miksi pitäisi, muotoilla kysymys turvallisesta etäisyydestä (psykologisesti) yleispätevällä tavalla?
Tunnisteet: itseriittoisuus, lapsuus, muistot, suru
Timo 09:16
