aikani

31.8.05

 

Ylpeyttä kolhitaan

Elämäni on pientä. Äitini ehdottaa minulle miniatyyrimaisemien maalaamista.

Tai piirtämistä, edes lyijykynällä.

Samat halvat taulut nuokkuvat provinssin kaikilla seinillä. Monista on maksettu paljon, ja noille seinille mahtuu aina muutama lisää.

Voisihan sitä koettaa, tehdä esimerkiksi sarjan geologisia tutkielmia.

Timo 10:08 (0) kommentoi

30.8.05

 

Kukin vastatkoon aineenvaihdunnastaan

Kun törmään ajatukseen, joka on epämiellyttävä mutta jota pelkään todeksi, saatan lainata sitä toivoen olevani ironinen tai oikeastaan toivoen jonkun osoittavan pelkoni turhaksi:"Onhan tämä paskaa, hei onhan?" Näin kalkkaa juorukello.

Pystyn tahdonalaisesti liikuttamaan peukaloani. Miten tällaisista havainnoista voidaan rakentaa sellainen monströösi (eli minusta kieltämättä hieman epämiellyttävä) idea kuin vastuun ottaminen omasta elämästä?

Timo 23:27 (0) kommentoi

 

Teodikea-variantti

Ensin Jumalan nimissä tehdään kaikkea pahaa hyvässä uskossa ja sitten Hänet vapautetaan vastuusta.

Timo 22:21 (0) kommentoi

25.8.05

 

Mikä Platonia masentaa?

Idean voi ymmärtää, mutta sitä ei voi saavuttaa.

Huonoutta ei voi välttää, mutta sitä ei voi ymmärtää, koska sillä ei ole Ideaa.

Timo 10:11 (0) kommentoi

 

Ilmanalako se mielialan laski? Aurinkoinen aamu tuli, ja kaikki on nyt hyvin, ellen erehdy edellyttämään hermostoltani sellaista järkkymättömyyttä, johon se ei yllä.

Timo 10:10 (0) kommentoi

 

Hienoa on...

On hienoa, kun voi valittaa itsensä uneen. On hienoa, kun voi inhota vain omaa huonouttaan.

Timo 00:04 (0) kommentoi

24.8.05

 

Kitkerö

Ei elämä voi olla pelkkää synkkyyteen ikävystymistä, jonka noudattaa tätä kaavaa: "Hohhoijaa, kun sinä tuosta vähän aikuistut, et enää tunne mitään." Näillä rikkailla mutta raukoilla rajoilla kyseinen kaava näyttäisi kuitenkin pätevän. On siis ajateltava omaa etuaan ja hyväksyttävä elämän nyrkkiargumentit hyvissä ajoin. Sääli kilttejä oppilaita, kun koulu loppuu ja tappelu alkaa.

Ei elämän tarkoitus saa olla itsensä turruttaminen kuoleman varalle. "Mutta se on", sanoo sisäinen kyynikkoni (joka jättää ulkoiset näin työttömiksi), "lällällää."

Jos sitä viettäisi muutaman illan regression syövereissä. "Minä olen daideilija, ei minun tarvitse pitää itseäni kasassa", selittelen koomisena. Kuvittelen itseni hoippumassa kadulla kravatti vinossa, teeskennellyssä humalassa, pää täynnä myrkkyä. "Olen liian itserakas kajotakseni päihteisiin. Haluan nähdä tämän kaiken ja raportoida korkeammille tahoille."

Iäti karata kielimään.

Timo 23:53 (0) kommentoi

 

Marinavartti

Jos rehellisiä ollaan, niin vähän alakuloinen on oloni. Siksi koetan taaas turvautua konstiin, jota olin ehtinyt jo hyljeksiä, etäkirjoittamiseen, tällä kertaa sohvalta käsin. Harmi, että Applen näppäimistöt ovat näin kehnoja. HP:n kastikkk... kannettavassa tietokoneessa on paljon parempi tuntuma.

Itseään voi piristää vaikka keksiskelemällä lapsellisia sanaleikejä, mutta ne helpottavat vain tilanteen epämukavuutta, mutteivät muuta tilannetta, johon olen itse itseni ajanut naiiviuteni ja hölmöyteni takia. Ei se tilanne vaikea ole; käytössäni olevat keinot vain ovat väärät, enkä tiedä, mitä tietä oppisin oikeat - ihan itse, tarvitsematta tuntea joutuvansa toisten manipuloitavaksi. Olenhan elänyt koko ikäni väärällä planeetalla, väärässä ajassa, väärässä paikassa. Jos joku ärsyyntyy tästä epämiehekkäästä ja luonnollisesti halveksittavasta valivaliruikutuksestani niin, että tahtoisi lyödä minua, toivotan hänet tervetulleeksi, näin symbolisesti. Olen kyllästynyt lyömään itse itseäni. Väsynyt. Piti nytkin kirjoittaa jotain järkevää. Harmin paikka: ikävä ja turha olo.

Timo 22:53 (0) kommentoi

 

Miettimään jäämisestä

Nyt kerron teille eräästä tyhmyyden lajista ja vielä tyhmästi, sillä puhun omasta tyhmyydestäni. Syyllistyn tähän jatkuvasti, tähän kaikkeen. Heti kohta kun olen aloittanut kirjoittamisen, Laura kysyy, jos sattuu olemaan paikalla, mitä oikein mietin. Olen taas jäänyt miettimään, kesken kaiken, kesken kappaleen, lauseen, ehkä sanan. Tyhmältähän se näyttää ja tyhmää se kai onkin, että jää miettimään, sekunneiksi, minuuteiksi, tunneiksi, päiviksi, vuosiksi.

Mitä oikein teen jäädessäni miettimään? Yritän artikuloida edes osan niistä mielen pohjalla häilähtelevistä näkökohdista, jotka itselleni ovat juuri ja juuri ilmaistavuuden rajoilla. Yritän eläytyä eläviin kokonaisuuksiin, jotka laajuutensa vuoksi uhkaavat koko ajan vuotaa työmuistini yli. Yritän kuunnella toisia osapuolia, niitä, joiden edustajat olen vuosien saatossa ehtinyt sisäistää. Yritän päätyä oikeudenmukaiseen tuomioon. Kun olen tässä tilassa, minua ei pidä keskeyttää. Valitettavasti en ole oppinut olemaan keskeyttämättä ja häiritsemättä itse itseäni.

Henkilö, joka tietää hallitsevansa aiheensa, voi pitäytyä spontaanisti mieleen tuleviin seikkoihin. Hänen ei tarvitse jäädä miettimään. Henkilö, joka on riittävän älykäs, hahmottaa koko tilanteen silmänräpäyksessä riittävän hyvin. Hänen ei tarvitse jäädä miettimään. Henkilön, joka katsoo tietävänsä, miksi tekee sen sen mitä tekee, ei tarvitse jäädä miettimään. Minun tarvitsee.

Toiset matkustavat maailmalla; minä jään miettimään. Toiset tutkivat; minä jään miettimään mitä, miksi ja miten toiset tutkivat. Toiset hankkivat ammatin. Minä jään miettimään ammatteja ja huomaan, etten ymmärrä niistä ja niiden suhteista juuri mitään. Siksi jään miettimään. Tarvitsisin työpaikan, jossa voisin vain jäädä miettimään ja jossa toiset ihmiset eivät loukkaisi mietteliästä mieltäni harkitsemattomilla päätöksillään. Tahtoisin olla varma siitä, että minulla on aikaa miettiä vaikka lopun ikäni, jos tarvis tulee. Ja se tulee - se tulee hyvin äkkiä. Ensimmäinen viaton kysymys paljastaa, miten vähän miettimisaikaa yhteiskunta tarjoaa jäsenilleen. Kaikilla aloilla, myös filosofiaksi nimitetyllä, on loputtomasti kysymyksiä, joilla ainakaan minun ei kannata vaivata päätään. Ja minusta juuri nämä kysymykset ovat kaikkein kiintoisimpia. Valitettavasti. Ja valitettavasti haluni sopeutua ja olla järkevä on liian suuri, jotta uskaltaisin koskaan miettiä mitään loppuun asti.

Timo 15:20 (0) kommentoi

 

Tunneitsesi

Tykkääminen on rumaa, vihamielisyys kaunistaa.

Timo 10:10 (0) kommentoi

23.8.05

 

Ykkönen silmään

Tämän blogin on aika taas piristyä. Lupaan uusia rakennelmia lähinnä sanoista. Aamulla aloitan.

Timo 23:56 (0) kommentoi

22.8.05

 

Madellen

En löytänyt ruoholahtelaisesta rautakaupasta sellaisia kiskoja, joihin kirjahyllyyn teetettävät lasiset liukuovet voisi asentaa. Kenties syvempää knowhowta on etsittävä lasitusliikkeestä. Hautausmaailmaa (se voisi olla aggressiivisesti markkinoivan hautaustoimiston nimi) ohimennen haisteltuani [ja kuljettuani läpi Mechelininkadun pölyn] saavuin Runeberginkadulle. Olin matkalla Manalaan. Siinä jalkakäytävällä, ei aivan Hankenia vastapäätä, luikerteli pieni rantakäärme. Sen vatsasuomut rapisivat heleästi asfaltilla. Kello oli ehkä 19.12. Aina täytyisi olla digikamera mukana. Tai sitten pitäisi välttää kaikkia yllättäviä kokemuksia. Jos olisin istunut julkisessa liikennevälineessä ja lukenut kirjaa, en harmittelisi tätä.

Suojelkaa käärmettä, jos törmäätte. Olisiko pitänyt ottaa hännästä kiinni ja viedä puistoon? Olisiko häntä jäänyt auttajan käteen?

Timo 22:42 (0) kommentoi

20.8.05

 

Turkkana

Ja tänään vasta sain tietää Uusista aiheista.

Timo 13:47 (0) kommentoi

 

Täysikuu

Painan silmääni kevyesti korjatakseni kiusallisen hajataiton, joka luo kuun yläpuolelle haamukuun kuin liekin. Se on kirkas, se on kaukana, tuijotan sitä pupillit suurina. Kuu paljastaa, etteivät silmäni ole entisensä, vaikka näen yhä varsin tarkasti.

Loppukesän yöt ovat jännittäviä. Pihaan ajavat autot kuin oudoissa aikeissa.

Entä päivät sitten? Neitoperhoset. Metiset kukat. Silmien siristelylle ei ole loppua.

Olen verkkohiljaisuuteni aikana harrastanut vaatimatonta matkustelua ja suunnittelua sekä kärsinyt hieman allergia- ja masennusoireista. Tänä aikana vähimmätkin kirjoittamisaikeet ovat saattaneet tuntua epärealistisilta. Fragmentteihin tyytyminen vaatii jo aimo tarmoannoksen. Ylpeys omasta naiiviudesta on jonkinlainen ennakkoehto. Jos sitä ei pysty ylläpitämään, paras unohtaa koko juttu - ja kuitenkin, kyllä minä jatkuvasti ajatuksissani kirjoittelen yhtä sun toista.

Timo 13:07 (0) kommentoi

7.8.05

 

Kolopesijä

Olen lahjonut sitä tavaralla, mutta en ole pitänyt huolta, koska en ole uskaltanut rakastaa sitä sellaisena kuin se on. Vaikka olen valinnut sen kohtalokseni. Niin kuin täi tervan.

(Mieluummin vaikka tupakoitsija kuin tervanjuoja.)

Olen päättänyt ottaa tavaksi siivoskella asumustani samalla kun mietin, koska minulla on tämä allergia. Etenen hyvin rauhallisesti mutta määrätietoisesti, koska minulla on tämä allergia.

Timo 17:27 (0) kommentoi

5.8.05

 

Pimeä keskipäivä

Äkkiä ikkunaan! Tuolla he kaikki ovat ja kaikki he uhkaavat kuolla.

Maailmanlopussa ei ole marttyyreitä.
Niin jo sanotaan.

"Kuolevainen pitää sanansa." Kysy, onko tämä viimeinen sana.

Timo 17:28 (0) kommentoi

4.8.05

 

Yleinen urheilu

Deathlon - laji, jossa miehet ja naiset kamppailevat aikaa ja itseään vastaan kuolemaan saakka.

(Perustin tuonnimisen blogin siltä varalta, että innostuisin kirjoittamaan englanniksi.)

Deathletics on uutta musiikkia.

Timo 15:55 (0) kommentoi

 

Scifi-novellin alku

Rakastamme teitä.

Niin taivaalla luki. Se oli ensimmäinen koe.

Timo 11:59 (0) kommentoi

3.8.05

 

Avuttomuudesta 1

Olen ajelehtija. Vain sen alueen laajuus, jolla ajelehdin, vaihtelee. Kun todella keskityn johonkin, en syö, en juo, en nuku. Olen huomion kohteeni vanki. Sen yhä yksityiskohtaisemmat yksityiskohdat määräilevät mielialojani. Mielialani alkavat vaihdella, ja ennemin tai myöhemmin tulee eteen vaihe, jossa muutun luojasta tuhoajaksi.

Timo 21:06 (0) kommentoi

1.8.05

 

Väännöksiä

Kivikkokimalaiset kömpivät ahdekaunokeissa. Tyttölapset hakeutuvat laumoihin, joissa heidän kesäinen kauneutensa latistuu.

Kävin eilen Faces-etnofestareilla hieromassa Lauran niskaa. Pikkurilliporvarillisuuteni korostuu hippien keskellä (en kykene riittävään rentouteen ja pitkästyn), ja se on vahvistumassa muutenkin, kun nyt vuosien tauon jälkeen olen jälleen innostunut arkkitehtuurista - ehkä innostuneempi kuin ikinä, ovathan nämä vuodet merkinneet jonkinlaista kaunosielun vapautumista wannabe-nörtti-sielun estoisesta ja skeptisestä kuoresta.

Tapasin alkukesällä vanhan kaverini, joka oli aikeissa osallistua arkkitehtikilpailuun ja kaipasi apuvoimia. Sen, millä tavoin kilpailuprojektimme on tähän mennessä edistynyt, katson jo voitokseni. Tämä on tietenkin vain alkua: ambitiovarastoni ovi on vasta murrettu.

Timo 20:54 (0) kommentoi