aikani

28.2.06

 

Lohduttomuuden latinaa

Oletetaan tällainen, sanotaan suomalainen, sanotaan mies, jonka koko elämä on itsesäälin peittely-yritys, tuomittu epäonnistumaan. Oletetaan ad nauseam, että murskakritiikki on kirjoitettu sisälle näytelmään, näytelmä sisälle päähenkilöön ja päähenkilö kriitikon päähän (ja päinvastoin) ennen ensimmäistäkään vuorosanaa. Oletetaan, että lopullisin ja armottomin totuus on niin lattea ja kliseinen, ettei sitä voi kertoa. Ymmärretään, että per specula aenigmatis on kuivaa ivaa. Sanotaan toiselle, että katso peiliin, niin kuin toinen ei olisi peiliä nähnyt.

Timo 10:38 (0) kommentoi

27.2.06

 

Päivän kysymys

Miksi elokuvamultipleksin kioskeista ei saaa ksylitolipurkkaa?

Vähentäisikö se muka muiden tuotteiden myyntiä?

Sotkisivatko teinit purkalla paikkoja? Onko nuoriso tosiaan tyhmää?

Timo 10:37 (0) kommentoi

24.2.06

 

Elämänmuodon ääni

Emme tiedä mitä
teemme
jakaannumme
imitoimme henkiä
varioimme muotoja
Tätäkö me haluamme?

Timo 12:05 (0) kommentoi

22.2.06

 

jos nyt edes kirjaisi johonkin ne vähät
mitkä välittää

Timo 23:04 (0) kommentoi

 

että saisi otteesta otteen
ja olisi käsityksin

Timo 21:53 (0) kommentoi

 

Pinnallistuminen lienee sitä, että oppii tuntemaan itsensä ulkonäöltä mutta
muutoin ei
menisi selittämään.

Pinnallisuus kysyy yhteistyötä.

Timo 08:29 (0) kommentoi

 

Iltalauseita

En enää muista miten ajattelin. Tai muistan, miten ajattelin, mutten sitä miten suhtauduin. Voin vain päätellä. Kolmikymppiseksi asti olin elämän kuunteluoppilas - joka kuitenkin mieluummin puhui kuin kuunteli. Kun ei ole suhdetta, ei suhtaudu.

Viime yönä valvoin piirtäen, tänä yönä en. Huomisesta tulee hyvä.

Timo 00:44 (0) kommentoi

20.2.06

 

Tajuanko mitä yritän sanoa; tajuanko mitä sanon?

Onko jalompaa päämäärää kuin tehdä itsensä ymmärrettäväksi itselle? Siihen sisältyy kaikki.

Mutta sopiiko tällainen eettinen solipsismi kaikille? Tarvitseeko tätä kysyä?

Timo 12:36 (0) kommentoi

19.2.06

 

Muistiinpano

Muistiinmerkitseminen on pakottava syy kirjoittaa väkevää runoutta ja proosaa. Muuten ei enää myöhemmin tajua, mitä tässä lukee; ei tajua, missä on ollut, mitä tehnyt, mitä ajatellut. Oma kokemus jää etäiseksi, eikä vanhoihin sanoihin voi kaataa uutta merkitystä.

Muistilappujen kirjoittaminen itselle on vaikeaa, jos on koko ajan muutoksen tilassa.

Timo 22:06 (0) kommentoi

 

Alleviivailusta

Kunhan ensin rohkaistuu alleviivailemaan omia tekstejään, niin eiköhän kansienkin väliin ala vähitellen ilmestyä jotain.

Timo 20:42 (0) kommentoi

 

Paljastava verkkoilija

"Kaiken paljastamisen huippua edustanee suomalainen verkkoilija, joka pitää yksityistä päiväkirjaa kaikkien luettavaksi. No, ehkä sen vapaaehtoisena tekona ymmärtää paremmin kuin niitä, jotka katsovat oikeudekseen tunkeutua yksityisiksi tarkoitettuihin tiedostoihin. Minusta se on täsmälleen sama asia kuin se, että avattaisiin ja luettaisiin toisten yksityiskirjeitä."
- Osmo A. Wiio, "Verkollako autuaaksi", Tietokone, huhtikuu 1997.

Kaapin hyllyllä tuoreen näköisenä lojunut lehtinivaska oli peräisin Otaniemen ajoiltani.

Timo 19:55 (0) kommentoi

 

Voiko rakastaa, jos ei kunnioita maallista onnea?

Timo 16:29 (0) kommentoi

17.2.06

 

Jos ei usko tavoittelemaansa kauneuteen, touhu on taatusti turhaa.

Timo 15:50 (0) kommentoi

 

Suffering Fools Lightly

"Kirjoita ainakin yksi typeryys joka päivä." Olen melko vakavissani harkinnut tämän maksiimin noudattamista, ettei menisi lapsi pesuveden mukana. Mitä tämän käytännön noudattamisesta seuraisi? Lehtimiesurako urkenisi? Vai avartuisiko mieli? Uskollisen lukijan mieli?

Viime aikoina olen kirjoittanut turhan vähän, ja vähyys on jo vaikuttanut sen vähänkin tasoa laskevasti. Piirtänyt sitä vastoin olen, jopa saanut aikaan jotain pientä ja huomannut, ettei siihen kuole, kuten ei kirjoittamiseenkaan - vaikka ajoittain tietty vakavuus käy kimppuun, senlaadukas juustonaamaisuus (anteeksi), ettei tavallinen kirjoitus enää riitä; että täytyisi kirjoittaa vieraalla kielellä tai muulla tavoin pätevämmin ja muodollisemmin: että kaiken täytyisi olla vaikeaa, vaikeampaa.

Vaikeinta varmuuden vuoksi.

Elämme edelleen kuudennenkymmenennen leveyspiirin pohjoispuolella. Eivät esi-isämme kuolleet helpon elämän takia! Suomalainen kaivaa jokapäiväisen vaikeutensa vaikka kiven alta. Sivistyneessä maailmassa vaikeudet ovat liian lujassa.

Tiedän, eteenpäin olisi päästävä itse kunkin (minkä tietää mummo lumessakin, eikä pidä jäädä tuleen makaamaan, sillä muistakaa, että Jumala ei elätä laiskoja, kuten komppanianpäällikkömme aikanaan valisti), mutta tunnen vastustamatonta tarvetta jäädä kaivelemaan sitä, mitä olen joskus yrittänyt kirjoittaa. Sillä minua oikeastaan huimaa ja hirvittää katsoa eteenpäin, ei siksi, että mikään suoranaisesti pelottaisi vaan siksi, että mahdollisuudet ovat astumassa tietoisuuteen enkä ole ollenkaan varma, onko niille siellä tilaa; onko sisälläni alkuunkaan tarpeeksi siistiä? Ei koskaan valmiina, sanoi vastapartiolainen.

Enimpien aikeitteni jäänteet ovat menneisyydessä, sen sekavassa arkistossa, jota en kutenkaan nimittäisi ylivoimaiseksi, en enää, vaikka se kasvaa koko ajan. Jossain vaiheessa nimittäin tekniikan kehittymisnopeus ohittaa kehon rappeutumisnopeuden; täällä se vaihe on tänään. Siispä senkin uhalla, että tulen tuhlanneeksi paperia, aion tulostaa kaikki syksystä lähtien kertyneet tekstiluonnokseni yhtenä suurena pötkönä!

Katson sitten enkä huoli turhista.

Samaan aikaan kun asiat ovat kasautuneet, nuoruuteni kunnianhimoisimmat oppineisuushaaveet ovat vaihtuneet vaivihkaa kehkeytyneeseen mutta silti yllättävään seurallisuuteen. On miellyttävää ja innostavaa kutsua ihmisiä kylään: asunnon siivoamisessakin on mieltä, kun siellä voi punoa vuorovaikutusverkostoja. Kohtuullisen seuraelämän myötä oma huomionkipeys paljastuu sittenkin kohtuulliseksi, ja voi rauhassa keskittyä sosiaalisesti hyväksyttävämpiin asioihin. Monissa, jotka vaikuttavat infantiilin itsekeskeisiltä, on ainoastaan se vika, etteivät he ole päässeet mukaan. Yksinäisyys edellyttää kärsivällisyyttä, niin itsessä kuin toisessa, ja uskon vakaasti, että tämä kärsivällisyys on sekä oikein että palkitsevaa.

Timo 15:28 (0) kommentoi

15.2.06

 

Taannoinen kysymykseni

Tuomiokirkko ja tonnikala ovat hupaisehkoja sanoja: en tunne niiden etymologiaa kovin tarkkaan, mutta kumpikin lienee käännöslaina ruotsista ("domkyrka", "tonfisk"), ja kummankin alkuosassa on samantapainen homonymiasta aiheutunut käännösvirhe (tai ainakin sanaan alunperin kuulumaton merkitys).

Timo 15:05 (0) kommentoi

14.2.06

 

Haamupuh.

Kuka yrittää tavoittaa? Vastaajaan ilmestyy viestejä, mutta kännykkä ei soi.

Timo 18:50 (0) kommentoi

 

Ystävät rakkaat näkymättömät ruudun takana

Väitetään, että nuorrun siinä, missä toiset vanhenevat. Vaarista vauvaksi käyn.

Toisaalta väitetään, etten ole vielä oppinut rakastamaan. En väitä vastaan, pelkään vain, ettei rakkaus taida olla matemaattista.

Sisäänpäin tuijottamalla sitä ei näe.

Tänään, ystävät, on kansainvälis-kaupallinen ystävänpäivä. Oliko Pyhä Valentinus kaikkien kaveri, ja tämänkö takia hän koki, kärsi, kohtasi marttyyrikuoleman?

Timo 13:50 (0) kommentoi

12.2.06

 

Hämeessä hämärässä

"Oli savolainen"; kuulin "lisävaloinen".

Timo 23:38 (0) kommentoi

 

Tuomiokirkko ja tonnikala

Tietokilpailukysymys: Mitä yhteistä näillä kahdella on?

Timo 23:35 (0) kommentoi

9.2.06

 

Hämeessä valot päällä

Erikoisuudentavoittelua kohtuudella,
Team Hella.

(Linnun-Minttu linkitti tiimin muinoin: huomasin tämän seikan vasta nyt tehtyäni tarkistavan nettihaun, mutta kun linkitän vuorostani myös hänet, on maailma taas asteen verran linkittyneempi paikka.)

Timo 01:00 (0) kommentoi

8.2.06

 

Sisältöä ihmiseen

Tulevaisuus on ainakin loputtoman retrofuturismin.

Viimeksi kuluneet pari vuosikymmentä informaatiovallankumouksineen eivät ole totuttaneet meitä mitenkään radikaalisti erinäköiseen maailmaan, vaan pikemminkin ajatukseen, että kuvat ja äänet, joita vaihdamme ja kulutamme, voivat olla millaisia tahansa. Sanoista puhumattakaan.

Tämä ajatus on aika uusi. Sanan ja kuvan periaatteessa täydelliseen vapauteen (jota blogitkin edustavat, joskin teknisesti enimmäkseen hyvin rajoittuneessa muodossa) ei ole aina kaikkialla helppo sopeutua, enkä itsekään kykene kokemaan tämän vapauden lupausta elähdyttävänä kuin ehkä hetken verran aamulla heti herättyäni. Millaiset tekniikat pidentäisivät tätä hetkeä?

Muiden aistien kuin näön ja kuulon kautta välittyvä informaatio on, kuten tiedämme, vaikeampi tapaus, toistaiseksi liian kehollinen. Ja mitä kehoon eli ruumiiseen tulee, olen nyttemmin koko lailla ihastunut siihen sen lyhytikäisyydestä ja sekalaatuisuudesta huolimatta. Kuten olen ihastunut myös tähän ihmeeseen nimeltä tietoisuus, niin huono renki kuin se onkin. Radikaalein transhumanismi - anteeksi, ettei kärsivällisyyteni riitä kunnon argumenttiin - tuntuu minusta juuri nyt pahalta hätäilyltä. Kaikki mitä tähän asti on sanottu, kuvattu, sävelletty, laskettu, esitetty ja rakennettu oikein, on sanottu, kuvattu, sävelletty, laskettu, esitetty ja rakennettu tietoisille ruumiille. Ihminen ei ole kaiken mitta (parempia mittoja on helppo keksiä), mutta kaikki mikä on mitattu oikein on mitattu ihmiselle, ellei sitten jumalalle, jonka odotamme täydellistävän ihmisen tai jonka täydellisyyden odotamme ilmestyvän ihmiselle.

Vai olemmeko sittenkin jo miltei tottuneet kohtelemaan itseämme ensisijaisesti välineinä jonkin tuntemattoman päämäärän saavuttamiseen? Mitä pahaa tässä olisi, jos juuri tämä merkitsisi täydellistymistä, ihmisen, jumalan, koneen?

---

Ja kaikki mitä saatan tehdä uuden informaation tuottamiseksi tänään tässä ja nyt, on käyttää erittäin kömpelösti tätä erittäin kömpelöä QWERTY-syöttölaitetta. Myisin muuten vanhan PC:ni vastaavan laitteen eli Microsoft Natural Keyboardin, jonka puhdistin huolellisesti jokaista koloa myöten, turhaa vedellä lotraamista visusti välttäen (muistattehan langattoman näppäimistöni kohtalon). Ö tosin uupuu, mutta se löytyy mitä todennäköisimmin pesukoneen takaa.

Timo 23:58 (0) kommentoi

6.2.06

 

Sanaleikkimuistelo

Anarkkitehti - Panu noin nimesi ja linkitti palstalleni, tiedä häntä, mistä hyvästä, mutta myönnän kyllä mielihyvin elätteleväni ainakin lievästi anarkkisia asenteita.

TKY:n Arkkitehtikillan vanha tunnus, kuten olen varmaan aiemmin maininnutkin, on anarkistien ympyröity A-kirjain (takavuosien hieno neonkeltainen lippu lienee edelleen kateissa), ja sana "anarkkitehti" luonnollisesti solahti mieleen jostain jo opintojen alussa. Sen ja "arkkitähti"-väännöksen pohjalta improvisoin fuksisuunnistusjoukkueellemme nimen "Annikki Tähti". Annikki otti ja voitti, ja taisin minäkin päästä palkittavaksi, vaikka olin raittiushenkisenä luopiona livennyt joukkeesta kesken skaban.

Olennaisinta silti oli, ettei tuotantotalouden opiskelijoiden "TuTa-eliitti" (tai miten ikinä he kirjoittivatkaan joukkueensa nimen) yltänyt tuolla erää hyppimään nenillemme.

Timo 22:54 (0) kommentoi

5.2.06

 

Säettä ylittämättä

Kuka hallitsee oikein ja millaisin mielikuvin?

Yksin olen voimaton. Sanani olen velkaa unille.

Timo 17:58 (0) kommentoi

 

Päällä

Tällä nimenomaisella hetkellä minulla on päällä, ni, veljeltäni joululahjaksi saamani harmaa fleece-oloasu eikä sitten muuta, ei edes sukkia, vaikka lattia on kylmähkö, eikä lääkitystä, vaikka oirehdin astmaa ja allergista nuhaa (en tosin aivan juuri nyt). Nälkä on päällä: on mentävä laittamaan voileipää, ja ulkona voisi käydä kahvilla - voisi kai uskaltautua kauemmaksikin, kun päällä on tämä pakkasen tuoma romanttinen haikeus. Ja pesukone on päällä. Ja valo parvella, ehkä kylppärissäkin, kahden akvaarion laitteet, tietokone, jääkaappi ja pakastin, sähköpatterit, kaapelimodeemi, käyttämättä jäänyt ja kalliiksi tuleva (poisasennuttaminenkin on kallista) ISDN-lisälaite. Paljon on päällä. Katto pääni sentään.

Yksitoista esitti. Mietin kahvilla, olisiko vielä hyvä haastaa muita.

Timo 17:21 (0) kommentoi

4.2.06

 

Pikaskissi henkisestä murteesta

(Pakkasilman kauneutta ei voi väheksyä, vaan eiköhän kirjoittaminenkin tee hyvää ellei parempaa.)

Se, mikä sielurukan näyttäisi liittävän vahvimmin paikkaan, on henkinen murre eli paikallinen huumori. Juuri tätä usein inhotaan perifeerisyytenä toisen periferian näkökulmasta. Jos puheen tyyli vaihtuu maiseman myötä, kyse on henkisen murteen vaikutuksesta.

Henkisen (tai pitäisi kai sanoa retorisen) murteen (tai slangin) tyypillinen efekti näyttäisi olevan se, että sitä käyttävä puhuja tai kirjoittaja vaikuttaa ironikolta tai leikinlaskijalta silloinkin, kun tämän järkevästi oletettava intentio on sanoa jotain vakavissaan, yleiskielisesti ja -mielisesti. Pääkaupunkiseudun (ajatelkaapa vain Gösta Sundqvistia), Savon ja Tampereen retorisista ruumiinnesteistä minulla on jonkinlainen käsitys. Mitvitin taiturimaisissa sanankäänteissä lienee jäänteitä useammasta kuin yhdestä.

Olen hieman jäävi sanomaan, mutta eteläpohjalaisten laita näyttäisi olevan osin toisinpäin: laukoipa pohjalainen mitä vain, niin vaikutelmaksi jää, että puhujan perimmäinen intentio olisi veretseisauttava moraalisaarna.

Mentaliteetit ovat aina vaikea aihe. Turun murre on arvoitus.

Timo 15:48 (0) kommentoi

3.2.06

 

Dances with Fishes

Lifestyle-intiaani teekuppeineen.

Pahoittelen tämänpäiväisten postausteni mauttomuutta.

Tunnisteet: itsekritiikki, juoma, kuva

Timo 21:43 (0) kommentoi

 

Lämmikettä

Minusta tuli yrttihörhö: Vastedes aion keittää itselleni - ja vierailleni - vihreää punapensasteetä joka ilta. Se on hyvää ja tuskin epäterveellistä.

Timo 21:10 (0) kommentoi

 

Sekava järjestäjä 2

En ole konsaan enkä ikipäivänä hankkinut mitään yhtä ilmeisesti ja välittömästi hyödyllistä kuin nuo säilytyskorit telineineen. Sijoitan uudet säilytyskalusteeni matalaan yläkomeroon, jonne pääsee makuuparvelta ja jonka takaosassa on asunnon poistoilmaventtiili. Ostin tänään vielä yhden koripaketin, joka pysyi hyvin koossa koko matkan, kun vaihdoin kantotekniikkaa eilisestä:

Tunnisteet: kuva

Timo 18:40 (0) kommentoi

2.2.06

 

Sekava järjestäjä

Pois musta dekadenssi sellainen, että tekisin älyttömyyksiä vain sen vuoksi, että voisin kirjoittaa niistä. Silti ajoittainen itsensä nolaaminen voi olla terveellistä: näin piiskasin nytkin itseni aloittamaan jälleen blogin päivittämisen.

Mitenkö? Osana suurta järjestyksenpalautusprojektia ostin kaksi kalliihkoa mutta erittäin tarpeellista säilytyskoripakettia. Kuntoiluharrastuksistani oudoin lienee kookkaiden esineiden raahaaminen ympäri kaupunkia huonossa säässä ja huonosti varustautuneena. Lähdin kaupasta koritelineiden valkoiset teräsjalat sivuille sojottaen. Keskustassa hajosi toista rautalankahäkkyrää koossa pitävä aaltopahvikuori, korttelin päässä kotoa oli toisen vuoro. Molemmilla kerroilla ystävällinen vastaantulija auttoi säälittävää tapausta. Näiden lähimmäisten ansiosta uhkarohkea kuljetusoperaatio onnistui taas kerran, vaikka omat voimani olivat koetteilla kiusallisen rasitusastman takia. Puuskutin kuin ikäloppu ukko. Ilman voisi saisi vaihtaa parempaan, vaikka muutoin nautinkin urbaanista elämänmuodosta päivä päivältä enemmän.

---

Terveysmerkintähän tästä tuli. Odottelen jännittyneenä veljeni kuulumisia. Hän oli tänään silmäleikkauksessa.

Timo 15:45 (0) kommentoi