aikani

31.10.03

 

Arkihuolilla vesilintua

Ymmärrän kyllä lintumiehen (31.10.) mielenliikkeen, mutta eikös se Varpunen jouluaamuna ole hieman turhan siirappinen ja tasapaksukin? Mielestäni paras joululaulu on Madetojan ja Noposen miehekkään hallitusti ja hillitysti pakahduttava Arkihuolesi kaikki heitä. Mutta saas nähdä kun joulu taas saa.

Timo 17:19 (0) kommentoi

 

Nettipäiväkirjasta ajanmukaisena terapiavälineenä

Huutavan ääni verkossa eessä julkisen jumalan sopii nykyihmiselle, joka ei voi eikä saa sitoutua. Ainut käypä päällekatsoja on vellova kokonaisuus, äänten humajava korpi. Ei transferenssia, ei ripustautumista. Objektiivinen todellisuus olet sinä. Ei tartte auttaa. Minä vain katselen.

Timo 13:12 (0) kommentoi

30.10.03

 

Ceci n'est véritablement pas une pipe!

Surrealistit ovat tunkeutuneet lastemme aapisiin ja nyt myös apteekkiin, kuten SchizoBlog todistaa. Onko sivistyksemme pohja murenemassa?

Timo 19:47 (0) kommentoi

29.10.03

 

Kokkariselle töitä

Tänään siivoan kaiken, henkisesti jä fyysisesti. Aloitin päiväni kuitenkin lukemalla Philip Rothin The Human Stainia kirkasvalolampun alla, juustonaksuja napostellen.

Olin herännyt autuaasta unestani - uneni on ollut ja ovat olleet viime öinä ja vähän päivinäkin tuota laatua - tekstiviestipiipitykseen, sillä asiat olivat edenneet siten, että runoilija Sinivaara, jolta muuten opin omenan syömisen ilon viime syksynä samassa puitteiltaan seurakunnallisessa yhteydessä, jossa tapasin myös Sorsamatin, oli herättänyt Tuli&Savu -lehden teksteillänsä (yhdellä niistä, jälkik. huom.) kollegassaan J. Nummelassa turhautunutta jos kyllä teatraalistakin raivoa. Viimeksi mainitun lähettämä viesti kuului seuraavasti:

ok. ehdotus. kokkarisesta sinivaaralle hovikriitikko. lue: tuli ja savu. j

Timo 09:24 (0) kommentoi

28.10.03

 

Hämmentävää

Olen mahdollisesti onnistunut saattamaan naisen raskaaksi (hän ei ole kumpikaan alempana mainituista) sanan voimalla, harkitsemattomilla puheillani. Kun sain tämän tietää, olin heti siirtämässä vastuuta eräälle toiselle verkkolokin pitäjälle.

Kun juttu alkaa siitä, kenen on henk'isyys?

Timo 11:43 (0) kommentoi

 

Huomionarvoista

Elämme uutta kertaustyylien aikaa.

Timo 11:19 (0) kommentoi

24.10.03

 

Kansalaiselle ihailijalle

Kiitän itseään naista kannustuksesta, joka töksähtää suoraan vaatimattomaan runosuoneeni: Olin eilen Makasiineilla kuuntelemassa proosarunon tulvaa kolmen eri tekijän suusta, ja tuonsuuntainen ilmaisutapa tuntui kummankin tutulta ja turvalliselta. Näinpä olen parastaikaa kehittämässä blogini tyyliä ja sisältöä yhä vapaampaan ja hengittelevämpään suuntaan, mutta uuden materiaalin ilmestyminen siirtyy pakostakin ensi viikolle.

Kielioppi, no jaa... Ajatukseni ovat tahmanäppisiä ja kurittomia, eikä Korpelan opetus uppoa päähäni niin hyvin kuin soisin.

Timo 16:54 (0) kommentoi

23.10.03

 

?

Tuli tekstiviesti naiselta. Sellaisia ovat mokomat. "Olen sattumoisin vielä hereillä", vastasin. Piti kirjoittamani, että näin viime yönä unta, jossa potkiskelin taas jalkapalloa ala-asteen pihalla vanhojen kaveriden kanssa. Tunsin itseni tässä vaiheessa luuseriksi, mutta pallo kiersi.

Timo 01:34 (0) kommentoi

 

Skhole 3

Hmph, kuinka kauan minun pitää näin muka opettaa itseäni?

Timo 01:26 (0) kommentoi

 

Skhole 2

Sidotuin käsin ei voi tehdä töitä. Siksi olen vapaa-aikahenkinen.

Mutta täytyy miettiä: haluanko minä vapautua siitä osasta itseäni, jota en hallitse? Eikö sellainen ole vastuutonta?

Halu vapautua on hyvä, ja todellinen vapaus on vastuullista. Mutta vapauttavaa ratkaisua ei ole helppo tunnistaa.

Paatos on tehtävä.

Timo 01:07 (0) kommentoi

 

Samaan aikaan lahden toisella puolen

- Mitä mielenkiintoista Virossa muka on?
- Blogeja!
- Blogeja?
- Katso vaikka, Taskuteater ja muitakin!

Timo 00:35 (0) kommentoi

22.10.03

 

Skhole

Jos on sanottavaa, haluaa kirjoittaa. Mutta jotta voi kirjoittaa, on opittava kirjoittamaan, ja oppimisen kannalta voi olla hyvä kirjoittaa jotain sellaistakin, mitä ei kovin kiihkeästi välitä sanoa. Sillä sanomisen halu voi vääristää sen, miten tekstinsä näkee.

Jos todella haluan sanoa jotain, pysyvästi ja vakaasti, voin käyttää sen sanomiseen niin paljon aikaa kuin tarvitsen. Mutta miten usko siihen, että on sanottavaa, voisi säilyä riittävän kauan, vaikka sanottavaa olisikin? Kieleni on kömpelö, mutta tahtoni on vielä kömpelömpi. Sitä on notkistettava. Taipumattomalla tahdolla ei ajatteleva ihminen tee mitään, ellei hän sitten halua pelotella lapsia, mitä kovin ihmettelisin, mutta murtumaton on välttämätön.

Jotenkin, johonkin on tyhjäkin toimitettava, jotta se täyttyisi ja täysi toimisi. Miksi ei esiin, miksi ei blogiin. Sillä tämä tyhjä, tämä levottomuus odottaa jotain, ja ikään kuin tämä odotus kruunaisi, antaisi sille koko ajan lisää arvokkuutta. Ollessani omin nokkineni, tyhjän panttina, en yleensä koe tuhlaavani aikaa, usein kylläkin käyttäessäni aikaa johonkin tiettyyn. Kaiken tulisi olla vapaa-aikaa, vain siten voisi todella saada aikaan jotain. Kyllä, vain todelliseen vapaa-aikaan voi saada.

Timo 23:55 (0) kommentoi

 

Vastaus Höglundille

On sanottava jotain, sillä sanojani vääristeltiin, uuteen uskoon pantiin. En tosin ihmettele sitä: ajattelenhan sekavasti. Mutta tavassa, jolla Panu Höglund (14.10.) ylidramatisoi nettisuhteistaan esittämäni kommentit, on jotain oireellista.

Panu hyvä,
vakuutat kovasti hallitsevasi fantasian ja todellisuuden välisen eron. Hallitsethan sinä, ainakin periaatteessa, mutta siirtymä teoriasta käytäntöön näyttää tuottavan sinulle toistuvasti tuskaa; enkä sitä paitsi todellakaan tahdo ajatella, että hallitset naisia, joille kirjoitat, nukkeinasi, vaan oletan, että sinä tarjoat heille viihdykettä (mikä tosin jossain mielessä - kuten kenties Sorsamatin (14.10.) - on jo sinällään marioneteilla leikkimistä). Miksei nainen sellaisesta nauttisi tai sellaista etsisikin, ihan "itsenäisenä toimijana", jos se on hyvää tai kohdalle sattuvaa?

Pystyt antamaan tuttavuuksillesi paljon sanojen ja sitä myöten myös mielikuvien tasolla. Mutta kun lähestyt heitä fyysisenä itsenäsi, toisenlaiset säännöt astuvat voimaan, väistämättä, ja tämän tiedostaminen voi saada toisen perääntymään jo ennen kuin olet lähestynyt. Sukupuoliolentona ihminen ei voi irrota ruumiista. Verbaalinen läsnäolo on vain verbaalista läsnäoloa, eikä siihen perustuva laskelmointi sen paremmin kuin siihen perustuvat tunteet voi tuottaa kuin hyvin karkeita ja epävarmoja ennusteita.

Tuskin tunnen ihmistä, jonka suuntautuminen todellisuuteen olisi puhtaammin kielellinen kuin sinun. Minusta sinä selvästi yliarvioit symbolisten kommunikaatiovälineiden tehokkuutta kompensaatiovälineinä. Olet niin ylpeä intellektuaalisista ja verbaalisista taidoistasi että de facto halveksit muita sosiaalisuuden ulottuvuuksia kaihtaen niitä mielestäni liikaa ja tarpeettomasti. Munkkilupaukset purevat naisiin huonosti, eikä uhma ole kovin uskottava tunnetila, kuten toivottavasti ymmärrät.

Teot, joilla tässä elämäntilanteessasi pystyt parhaiten puolustamaan arvokkuuttasi, eivät ole puheakteja (eivätkä sukupuoli-). Jos toivot hienotunteisuutta, vältä seksipitoisia kirjeitä naiselle, jonka kanssa et ole kuherrellut elävässä elämässä. Niin minä sinuna tekisin.

Kun olet tällä tavoin jäänyt sanojen vangiksi, niin vilpitön ehdotukseni on, että purkaisit pettymyksiä kuntosalilla kuin oikeat vangit. Voisit kenties huomata, että jotain alkaa tapahtua, jotain, mikä ei ole sanoilla korvattavissa. Tuota sinun kannattaisi kokeilla juuri siksi, että se on niin yksinkertaista ja niin epä-älyllistä. Kehittääksesi suhdettasi naisiin sinun täytyy tavalla tai toisella saada sisäinen (ihme)lapsesi kuriin, ja tuollaiset jutut ovat siinä avuksi.

Timo 23:37 (0) kommentoi

19.10.03

 

Kohdeyleisö olen minä

Kuulas syyspäivä kutsuu kirjoittamaan, mutta sitten tulevat pilvet. Mieli jää kuikuilemaan ikkunasta ulos, mutta mutta... arvaattehan varmaan, tarvitsen keskittymistä. Hyvän keskittymisen edellytykset ovat kyllä kunnossa, paremmat kuin ehkä koskaan. Kun olin lamaannuksissa, en pystynyt mutta en myöskään välittänyt järjestää itselleni tällaisia mahdollisuuksia. Minulla oli hyvä tilaisuus, koko ajan, mutta en hyväksynyt onneani.

"Luvattoman hyvä tilaisuus", saatan ajatella, niin kuin tilaisuus, siksi että se on nimenomaan tilaisuus, tekisi ihmisestä varkaan kaikissa aikeissaan! Eikä tilaisuus tarkoittanut kuin todellisten, ulkoisten esteiden puutetta. Kenenkään varpaille ei olisi tarvinnut astua, eikä tarvitse. Joten se siitä.

Keskittyminen ja harkinta, uskon niihin nyt yhä vahvemmin. Masentuneena en antanut niille tarpeeksi arvoa, eikä minulla ollut kykyjäkään. Näemmä nämä puolet liittyvät toisiinsa kiinteästi. Tuollainen suhteellisen lievä masennus (jos sallitte, että laadin itse itselleni diagnoosin) on sikäli johdonmukainen ja mielekäs tila, että keskittymiskyvyttömyys ilmenee jonkinlaisena keskittymishaluttomuutena ja päinvastoin, aivan niin kuin levottomuudeksi nimitettävä tila ilmenee itselle todellisina, epämääräisinä huolina.

Depression vaikutuksista tarkkaavaisuuteen ja keskittymiskykyyn on olemassa tutkimuksia, ja huomaan huolivani kykyjeni mahdollisesta pysyvästä heikkenemisestä otaksuttuun lähtötasoon nähden, mutta mikä olisikaan turhempi ja masentavampi spekuloinnin aihe. Se siis siitäkin.

NP: Nevanlinna ja Relander keskustelevat ateismista.

Jos on hyvä tilaisuus keskittyä, niin on hyvä tilaisuus hajota tuuleenkin. Vetoa tuntuu moneen suuntaan, ja kerrankin vahvasti: on mm. siivoamista huutava asunto ja muuan nuori nainen. Ennen muuta on kuitenkin uusin numero Niin & Näin -julkaisusta, tuosta Tampereen lahjasta Suomen kulttuurielämälle. Näin lehden Akateemisen ikkunassa, ja rohkaistun kaivelemaan sitä oveni alta, lehtikasasta. Sieltä löytyi, enkä pettynyt. Lehti osui minuun kuin täsmäohjus. Siinä tutut ihmiset käsittelevät tuttuja asioita, jotka ovat koskeneet - minuako? Jos olen minäihanteen tasolla kokenutkin vierautta eli kysellyt, mitä minä teen tämän sotkun kanssa, niin nuo asiat ja etenkin niiden ongelmallinen suhde ihanteisiini ovat koskeneet faktista minua, epävarmaa pikku arkkitehtiylioppilasta. Myönnän myös, että olen halunnut puhua noista probleemeista, paljon ja todella, mutta arkkitehtikunnaksi nimitetyn maallisen vapaamuurarilooshin ja heidän initiaatioriittiensä (koulutuksen) mahti on saanut kieleni solmuun. Jopa on usko kiinni kontingenteista seikoista! Tuon lehden tekemisessä olisin halunnut olla mukana! Missä olenkaan ollut! (Samaa on ihmetellyt jo ainakin pari vanhaa kollegaa, yksi jopa ilmaisi yllättyneensä, että olen ylipäätäni hengissä.)

Timo 16:55 (0) kommentoi

15.10.03

 

A niin kuin abduktio

Juuso Hyvärisen otteet aikamme ABC-kiriasta kommentteineen pelastivat päivän. Kiitoksia. Lapsethan mokomat tietävät aina jo liikaakin, mutta lukutaito täytyy välittää heille silti.

Timo 00:25 (0) kommentoi

14.10.03

 

Sisäistä lasta vastaan

Usko puolustuskykyyn on puolustuskyvyn tärkein osa.

Ihminen, joka ei voi vahvistaa yhtäkään latteutta, on hukassa.

Timo 17:46 (0) kommentoi

13.10.03

 

Fantasian hampaissa

Plökin viimeisin naisvalitus laittoi haromaan päänahkaa: ei tuossa enää ole tolkun häivää. Olen iloinen Panun puolesta, että kaavailtu "terapiasuhde" jäi fantasian asteelle eikä pahempaa päässyt tapahtumaan. Vaikka hän ja hänen mailituttavansa olisivatkin tavanneet, niin olisinpa asettanut lihallisen kytköksen syntymiselle aika korkean vedonlyöntikertoimen. Vielä surkeampi loppunäytös olisi seurannut, uskallan väittää.

Miten kummassa aikuinen mies viitsii olettaa, että juuri hänen osoittamansa myötätunto on sitä laatua, että naisen, joka tuntee hänet vain sanojen perusteella, täytyy niistä kiitollisena rynnätä hänen kanssaan sänkyyn? Tuossa vaiheessa nainen on fyysisesti vielä todella kaukana. Fantasioihin mukaan lähteminen oli naiselta ajattelematonta, mutta etkö sinä Panu voisi miettiä tarkemmin, millä tavoin tempaudut mukaan omiin fantasioihisi: luulen, että intohimoisella ilmaisullasi ja uskollasi omiin kuvitelmiisi sinä käytännössä teet naisista hyväksikäyttäjiäsi.

Timo 22:30 (0) kommentoi

 

Kamera kiertää

Veljeni vei digikamerani. Ottaa sen käyttöön. Olisi kiinnostunut ostamaan sen minulta. Voisin lainailla sitä sitten, joskin maantieteelinen etäisyys muodostaa tietyn ongelman.

Timo 19:29 (0) kommentoi

 

Tee sinäkin hyvä päätös

Olen päättänyt lopettaa elämäni halveksimisen: tarpeitteni, toiveitteni, ongelmieni, pelkojenikin halveksimisen.

...ja selailla blogiani jälkikäteen, jotta muistan mitä olen päättänyt!

Timo 00:00 (0) kommentoi

11.10.03

 

Vaatimus

Tulla rakastetuksi, ei vain sellaisena kuin on, vaan sellaisena kuin voi rakkauden kantamana olla.

Timo 13:15 (0) kommentoi

10.10.03

 

Järkevintä on, että kirjoitan niitä näitä ihan omaksi ilokseni.

Timo 23:07 (0) kommentoi

 

Ihan Zeppona

En ole viime aikoina ollut kovin innokas elokuvissakävijä. Lompakkooni oli jäänyt kolmen alennuslipun nippu, joka uhkasi vanheta eilen. Sandrew-Metronomen teattereissa ei pyörinyt mitään kovin mielenkiintoista, varsinkaan kun Dogville ei ollut torstain ohjelmistossa. Onneksi alennuslipukkeet saattoi vaihtaa lipuiksi myös ensi viikon näytöksiin. Niinpä minulla on nyt pari pilettiä edellä mainittuun elämykseen ensi keskiviikoksi (ei, en ole kaupittelemassa niistä kumpaakaan). Yhden lipun käytin itse saman tien: katsoin Käen, joka oli lähinnä sympaattista hömppää. On sinällänsä mielenkiintoista, miten Suomi- ja Lappi-eksotiikka uppoaa nykyvenäläiseen yleisöön. Mahtoikohan se jylhä järvi olla Nuorttijärvi (Verhnetulomskin tekojärvi)?

Ajanhukalta tuo elokuva oikeastaan tuntui, etenkin jos sitä vertaa unimaailmaan, jossa usein tapahtuu todella paljon todella lyhyessä ajassa. Näin nimittäin juuri edellisenä yönä, toissa yönä siis, harvinaisen paljon selkeästi muistuvia ja enimmäkseen elokuvamaisia unia. Jotkin olivat hyvin lyhyitä, välähdyksenomaisia.

Eräs unistani vaikutti valistusaikaisen brittisatiirin filmisovitukselta: siinä oli arvokkaita äijiä, jotka olivat jakautuneet kahtia siten, että toisilla oli mustat ja toisilla teräksenharmaat hiukset (tai peruukki), sekä huijari, jolla oli olematon laivanvarustamo tai mikä lie 'seafaring company'. Kun huijattava ilmoitti, ettei ole kuullut moisesta yhtiöstä, veijari vastasi 'oh' oikealla äänensävyllä, ja huijaus edistyi mukavasti.

Toinenkin unikohtaus oli elokuvallinen, ja brittiyläluokka pysyi kuvassa mukana. Kyseessä näytti olevan ns. vaihtoehtoinen toisen maailmansodan tilanne, sellainen, jossa saksalaiset ovat onnistuneet nousemaan maihin Englannissa. Pätkässä esiintyi pönäkkä tweedpukuinen tilanomistaja, joka eräässä vaiheessa näki ryhmän mutaisia sotilaita asemissa tien penkalla, syöksyi heidän keskelleen, sai aseen ja muuttui action-sankariksi, joka tulitti pitkää sarjaa uljaasti polviasennossa. Ase oli anakronistisen näköinen, sellainen rynkyntapainen - ja ennen muuta epäuskottavan kookas yhdellä kädellä [!] käsiteltäväksi, mutta mikäpä ei aidolta gentlemannilta onnistuisi.

Kolmas uni: Olin kadulla tai ehkä jonkinlaisessa käytävässä. Kännykkäni soi. Soittoääni selvästi yritti olla se sama Scott Joplinin renkutus, joka on vanhassa puhelimessani (olin juuri intoutunut vaihtamaan uuteen). Katsoin alaspäin ja huomasin, että olin alasti. Olin jättänyt vaatteeni taakseni. Alastomuus ei sinällään häirinnyt minua. Ongelma oli siinä, että kännykkä oli yhä oikean rintataskun kohdalla: siellä se soi ihon alla, kulmikkaana muhkurana.

Neljännessä mieleeni painuneessa välähdyksessä olin taas passiivinen katsoja. Konteksti oli lähinnä tv-ruutu, ja kyseessä oli mainos. Mainoksessa syvän punaiseksi sävytetyn talviöisen tunnelmakuvan päälle ilmestyi teksti: "Ei ole Zeppona helppo olla." Ymmärsin, että Zepon (oikealta nimeltään ilmeisesti jotain sinnepäin) pulju tässä esittelee joulutarjouksiaan. Seuraavaksi taustakuvan päälle ilmestyi hieman alaviistosta kuvattu joulupukkihahmo, joka pyöri akselinsa ympäri pitäen kynttilöitä sivuille ojennetuissa käsissään. Pukin punanuttu oli kartiomainen ja päänkin päällä taisi olla kynttilä. Pukin pöllämystynyt naama oli arvatenkin Zepon itsensä. Taustalla soi jouluinen soittorasiamusiikki. Tarkempaa mainosinfoa pulpahti pukkihahmon viereen tai paikalle. Arvelen, että jouluaiheen tipahtaminen uneen näin hyvissä ajoin liittyi tällä kertaa siihen, että olin edellisenä iltana kirjoittamassani sähköpostiviestissä tuonut esille paitsi leffainnostukseni lopahtamisen (ja käyttämättömät liput) myös sen tosiasian, että pidän joululauluista!

Uniini tulevissa mainosideoissa ei ole välttämättä mitään, mikä ei tulisi alan ammattilaisillekin mieleen. Kun Mercedes-Benzin 'tuplalyhtyinen' E-sarja tuli markkinoille joskus 90-luvun puolivälissä, näin unen mersumainoksesta. Siinä oli lähikuva silmästä, jossa oli kaksi iiristä (pupilli kummassakin), isompi ja vieressä hieman pienempi. Muistan selailleeni myöhemmin Tapiolan kirjastossa Wired-lehteä ja nähneeni siellä mainoksen, joka ei ollut Mersun, mutta jossa oli juuri tuollainen silmä, koko sivun levyinen. Ettei tämäkin vain ollut unta?

Timo 22:42 (0) kommentoi

 

Alakulon puolella

Digikamera on tullut hankittua, mutta se on yhä paketissa. Ei huvitakaan räpeltää. Pimeäkin on, ja on huolia. Huolet johtuvat asioista, joiden hoitamisen olen lamaannustilassani lyönyt laimin. Nyt olen tervehtynyt, ennen kaikkea ystävien ja kuntoilun mutta varmaan osin bloggaamisenkin ansiosta (niin uskomatonta kuin se onkin tämän uusneuroottisen blogosfääristymän keskellä), mutta tekemätöntä työtä ja asioiden kuntoon saattamista on paljon edessä. Se ei ole herkkua. Työ kevenee, kun harha-ajatuksensa voi kierrättää dumppaamalla ne blogiin!

Timo 17:48 (0) kommentoi

 

Mene, mene...

Olen ICUG, kaoottisuudessa ja turhuudessa ihan omaa luokkaani. Tärkeys ja järjestys, missä lienettekään? Onneksi on sentään jonkinlainen tärkeysjärjestys. Ja ripaus arvokkuuttakin vihdoin.

Timo 17:30 (0) kommentoi

9.10.03

 

Taaksepäin!

Laajakulmaperiskooppilasien, tutummin niskalasien, ansiosta takaperinkävelystä on tullut luonteva liikkumistapa. Takaperinjuoksu portaissa on erityisen tehokas harjoite, mutta soveltuu vain harjaantuneelle takaperinkävelijälle. Kaikissa nopeissa takaperoislajeissa on käytettävä erityisesti takaperoiskäyttöön suositeltuja välineitä: kypärä ja suojukset ovat välttämättömät.

PS: Taaksepäinhiihto on ensi talven hitti!

Timo 17:57 (0) kommentoi

7.10.03

 

Lounasaika

Kieltämättä elän ja ajattelen turhan monimutkaisesti ja sekavasti. Pursotan putkiaivoistani spagettia.

Päätin tänään ryhtyä yksityisesti mutta vakavissani opiskelemaan formaaleja tieteitä. Kursseille osallistumisen en usko tyydyttävän akuuttia selkeyden janoani.

Päätin myös hyödyntää sähköisesti toistettua rytmimusiikkia ainakin kotiliikuntasuoritteisiin käyttämäni ajan täytteenä ja jäsentäjänä. Minulta radio unohtuu yleensä kiinni silloinkin, kun taustamelu olisi pikemmin hyödyksi kuin häiriöksi.

Mukava muuten kuulla, että Panu nauttii uimisesta. Siitä ilosta kannattaa ottaa kaikki irti. Itse näytän valitettavasti menettäneen sen vähänkin uimataidon, jonka opin koulussa, vaikka varrestani löytyy voimaa enemmän kuin nuorempana: en kerta kaikkiaan pääse liukuun ainakaan avovedessä, altaassa pääsin joskus. Toivoisin, että löytäisin miellyttävän ja täysikasvuiselle miehelle sopivan tavan tulla sinuiksi veden kanssa. Muusani ilmaisi kyllä jossain vaiheessa halunsa opettaa. Mutta lämpimät yöt ja vedet menivät ja tuli syksy.

Tähän asti olen jättänyt uimisen kalojeni tehtäväksi. Minulla on kolme akvaariota, suunnitelmani mukaan tulevaisuudessa enää kaksi: vaikka vedenalainen maailma on kiehtonut minua pikkulapsesta saakka, tämänhetkisen allasjärjestelyni epäluontevuus kiusaa, ja olen valmis hyväksymään myös sen yleisemmän tuloksen, ettei tuo harrastus tosiaan kuulu niihin, joista luontevasti avautuu lakeuksien kasvatin rakastamia avaria näkymiä.

Sen digikameran saanen käsiini tällä viikolla. Järkevintä lienee pitäytyä taskukokoiseen. Isompaa ei tule otetuksi mukaan: vanha kinojärjestelmärunkokin on jo kauan pölyttynyt käyttämättömänä. Kehittämättä jääneiltä filmirullilta saattaisi muuten löytyä vaikka mitä.

Uudella kameralla saisin ehkä kuvan eräästä kalasta, jollaisia minulla on kaksi. Tästä imumonnista eli plekosta en ole koskaan löytänyt kuvan kuvaa enkä kuvauksen kuvausta. Jännittävän näköinen pieni laji: sumeareunaisia keltaisia täpliä mustalla pohjalla. On kuin mikäkin myrkkysammakko.

Timo 12:02 (0) kommentoi

6.10.03

 

Illan itsekritiikki

Perjantaina puhuin puolivillaisia "minävaurioista", "jotka eivät juuri näy ajattelun sisällössä mutta jotka aiheuttavat alisuorittamista" . Itse asiassa epäilen, että ne saattavat hyvinkin näkyä ajattelun sisällössä - eivät ajattelun huonona laatuna vaan jonain muuna. Ihan pintapuolisestikin voisi kuvitella, että hyvä ajattelu ja hyvä suorittaminen eivät aina ja välttämättä mahdu samaan elämään.

Mitä puolivillaisuuteen tulee, sellaista tulee, kun harsii väkisin jonkin vanhan ideansa pohjalta kasaan lauseen tai pari viitsimättä ajatella asiaa uudestaan ja kunnolla.

Timo 21:36 (0) kommentoi

 

Käytännön fingelskaa

Maallikon neuvo tiedemiehelle: älä koskaan bloggaa ilman luotettavaa tekstinkäsittelyohjelmaa. Jos rakastat tekstiäsi, seivaa se aina.

Timo 13:07 (0) kommentoi

5.10.03

 

Yökylässä yo-kylässä

Palasin Turusta täynnä brutaalia voimaa. Katsokaas, viime aikoina minussa on ilmennyt elämän nälkää, joka ei tyydyty tuosta vain. Urgh. Ja sitten ajattelin ottaa nokoset. Viimein nousin urheasti kirjoittamaan.

Turku on hyvä paikka: Tämä joen varteen ja kukkuloiden väliin rakennettu kaupunki on hahmoltaan klassisempi kuin itse Rooma, vaikkei roomalainen auguuri ole siellä koskaan suorittanut orientaatiota. Selkeässä ja kompaktissa asemakaavassa jokainen perusasia on paikallaan: joki, satama, linna, rautatie, tori, kirkko, yliopistokampus kaupungin jatkeena - ja hurjan pojan koti, eli tällä kertaa ylioppilaskylä. Sen erääseen betonipihapiiriin sijoittui eilinen opiskelijaseminaari, jonka saunontaosuus minulta jäi väliin, kun keskustelin pihapiirin erään asukin, hurjan Panu Höglundin kanssa tämän kotisolussa. En todellakaan harmittele sitä, etten ehtinyt saunaan. Edelleen samassa korttelissa, ellei peräti samassa talossa kuin Panu, asui myös pohojalaastaustaanen filosofian opiskelija Jussi, jonka tarjoamasta yömajoituksesta (tosin vuorokaudenajan voi kyseenalaistaa) olen kiitollinen. Ja tytöt olivat mukavia. (Mutta Turun Sanomien Treffi-viikonloppuliitettä älyvapaampaan julkaisuun en muista aikoihin törmänneeni.)

Kielitieteilijä Höglund elää kyvykkään ja asioilleen omistautuneen miehen askeettista elämää. Se on periaatteessa ihailtavaa, mutta askeettisuuskin vaatii tiettyä stilisointia ollakseen elämänmuotona vahva, joustava ja kokonainen. Elämänpiirissään tämä iso mies vaikuttaa aivan tarpeettomasti haavoittuvalta. Tilanteelle on tehtävä jotain. Panu voisi hyvin yksinkertaisin keinoin kehittää suojakilvekseen (nimenomaan, vihollisiltaankin kannattaa oppia) tietynlaisen panuvormun tai panuformun - sanana jälkimmäinen kuulostaa äkkipäätään panummalta. Formussa olisi kolme kerrosta: keho, asu ja tila. Konkreettisempia ideoitani minun on markkinoitava asiakkaalle itselleen.

Timo 23:44 (0) kommentoi

4.10.03

 

Kohtuullista levottomuutta

Heräsin aikaisin syleilemään maailmoja tällä tarkoitukseen sopivalla apparaatilla. Kun on viettänyt suurimman osan pienestä iästään törmäillen ongelmin, ratkoen niitä, juuttuen niihin ihan itse tykönään, irti julkisesta sfääristä, blogin pitäminen on toimiva keino saada pientä välitöntä patoutuneen huomiontarpeen tyydytystä ja siinä sivussa valmentautua suurempiin haasteisiin. On tietysti harmillista (olettaen, että suuremmat haasteet ovat tarpeellisia) jos osoittautuu, että tämä valmennusmenetelmä on sovelias ainoastaan ihmisille, joiden aktiivinen elämänvaihe kestää yli kolmesataa vuotta.

Jos menisikin Turkuun?

Timo 06:36 (0) kommentoi

3.10.03

 

Ammatti: itsekriitikko

Muusani reagoi itsekriitikko-vitsailuuni ehdottamalla, että voisin tarjota johonkin lehteen julkaistavaksi viikoittaisen itsekritiikin. No, säästykööt velvollisuudelta maksaa minulle tällaisesta hulluudesta. Blogin pito käy minulle työstä, ja kun voin käyttää hulluuttani johonkin, järkeäkin on helpompi hyödyntää. (Ai, että menevät pian sekaisin? Sulla ehkä menee.)

"Et sinä ole hullu ole", kirjoitti muusani, ilmeisen vakavana. Mutta enkös minä ole ainakin irrationaalinen? Todisteita löytyy vaikka kuinka. Katsokaa nyt. Lienee kuitenkin irrationaalista pelätä omaa irrationaalisuuttaan liiaksi - jossain muodossa sitä on meissä kaikissa: blogien todellisuudestakin oppii, että minua älykkäämmillä ihmisillä on isoja minävaurioita, jotka vääristävät ajattelua oman erikoisalan ulkopuolella mutta jotka eivät estä eteenpäinmenoa akateemisella järjenviljelyn kentällä, ja vastaavasti sellaisia, jotka eivät juuri näy ajattelun sisällössä mutta jotka aiheuttavat alisuorittamista.

Tässä sitä itsekritiikkiä: Eiliseen soppaani tulin heittäneeksi silkan pseudotermin "pseudososiaalisuus". Se ei kuulu eikä liity mihinkään tuntemaani julkiseen kielipeliin, vaan on jonkinlainen yksityinen neologismi. Kyse on juuri siitä, etten tietystä sosiaalisesta orientaatiostani huolimatta liity enkä kuulu oikein mihinkään. Sosiaaliset näkökohdat ja erilaiset eri ihmisten ja instanssien edustamat kannat painavat ajattelussani, usein liikaakin, mutta olennaista on, että ne ilmenevät juuri ajattelussani, siinä simuloituina, kuvitteellisina. Lisäksi seurallisuuteni on sikäli yksipuolista, etten hallitse juuri muunlaisia yhdessäolon muotoja kuin loputtoman keskustelun.

Tämä poika tarvitsee kipeästi sosiaalikylpyä. Vaikka Tampereella. Sosialisoikaa tajuntani!

Timo 18:09 (0) kommentoi

 

Hörhövisio

Vuoden varmasti kummallisin päällekkäisyys Yleisradion TV-kanavien ohjelmatarjonnassa nähtiiin illalla, Diamond Spectrum (eipäs kun Spectrum Diamond, jälkikätinen korjaus) ykköseltä ja Dark Star kakkoselta. Herkän sekava (vai toisinpäin) Lapinlahti-dokumentti oli sopiva johdatus rujon psykedeeliseen mielentilaan, mutta silti minun vastaanottimeni ei osaa virittäytyä kahdelle kanavalle yhtä aikaa.

Timo 00:42 (0) kommentoi

2.10.03

 

Eläköön sivistyneistöromaani

Kolmen viime vuosikymmenen kirjallisuusnobelisteista tunnen melko hyvin Bellown, en muita niinkään. Olen lueskellut häntä viime aikoina, ja luen varmasti lisää. Mitä se Panu klisehtii: neuroottinen-peuroottinen... Soisin kyllä Nobelin Rothillekin, vaikka en ole sitä tunnetuinta lukenutkaan (eikä se Roth siis mitään naimakirjallisuutta ole, on pakko jälkikäteen huomauttaa Panulle, jolla on psykologisen romaanitaiteen kohdalla ilmeisesti iso aukko - minulla se iso aukko kattaa melkein kaiken muun).

Timo 21:32 (0) kommentoi

 

Kuten tämäkin

Quizillan kuolemansyntitestissä olin laiskuus, älykkäin seitsemästä synnistä. En viitsi laittaa siistille sivulleni koko sepustusta kuvineen. Kuva sinänsä asianmukaisen laiskasti valittu, epäesteettinen kotivalokuva koirasta sängyllä. Muusani sanoi, että olen kirkkaasti laiskin hänen tuntemistaan ihmisistä - ja hän tuntee monia.

Elelen säiliössä, jota viha eikä himo eivät ole vielä ruostuttaneet puhki: suhteeni niin naisiin kuin työhön on jokseenkin puhtaasti teoreettinen. Viime aikoina olen kyllä pohtinut jopa seikkailun käsitettä. Alhaista testosteronitasoa voisi epäillä syyksi, mutta ei se kyllä itseriittoisuuttani ja pseudososiaalisuuttani selitä. Viimekätinen päänsisäinen syy siihen, että minusta on tällainen laiskuri ja leiviskäni kätkijä tullut, on ylpeyden synti ja sitä seuranneet lankeemukset. Se on pitkä tarina, jota voin blogissani harsia pala palalta kasaan.

Timo 17:50 (0) kommentoi

 

Totta

My inner child is one year old!

Everything is new to me. I like watching the world
go by around me, and I don't sweat the small
stuff--or the large stuff, either. Just so long
as I stay warm and safe and dry, life's pretty
good.

How Old is Your Inner Child?
brought to you by Quizilla

Timo 17:19 (0) kommentoi

 

Bluffipuffi

Jos laiskottaa ja Mies vailla ominaisuuksia tuntuu suolta, jota ei jaksa kahlata läpi, niin on hyvä tietää, että kirjassa on selvästi erottuvia avainkohtia, kuten luku 62. Siinä on varma tärppi. Luin sen eilen. Lue sinäkin.

Timo 09:00 (0) kommentoi