aikani

31.5.04

 

Mustaa humanismia

Miten kuoliaaksi rakastaminen voidaan toteuttaa? Menetelmä on olemassa, ainakin periaatteessa. Sen nimi on komedia. Komedia ei ole mitään leikkiä: se on esikatharsis tragediaa varten tai kiirastuli tiellä helvettiin, tulkintatraditiosta riippuen.

Timo 18:13 (0) kommentoi

 

Säilytystarve

Tänä päivänä viaton konservatiivisuus kariutuu häpeään suurisuisten aateveljien puolesta. Olen hyväntahtoinen mies, mutta ja joten pahansuopia väärinymmärtäjiä on vaikea pidättyä vihaamasta antamatta samalla periksi heidän asenteelleen.

Kusipäisyys on rakastettava piirre ihmisessä. Kuoliaaksi rakastettava!

Timo 17:37 (0) kommentoi

 

Maanant

Haavoitin kyynärpääni kun kaaduin makuuparvella näppäimistön päälle. Vesi letkulla akvaariosta sankoon valui hieman yli. On luettava, järjestettävä, kirjoitettava.

Kyllähän sitä kyllästyy sivistykseen, joka tekee nirsoksi eikä ruoki.

Timo 11:49 (0) kommentoi

30.5.04

 

Suhteellisen hitaat ilmiöt

On aika palata vanhoihin muistiinpanoihin. Löysin seuraavat irralliset pätkät vanhasta, vähän käytetystä luonnosvihkosta. Ne ajoittunevat vuoteen 1998. Osallistuin silloin Julkiset rakennukset 1 -kurssille. Harjoitustehtävänä oli astronomian harrastajien kerhorakennus, johon liittyi tähtitorni. Noihin aikoihin arkkitehtuurin opintoni olivat polkeneet paikallaan jo jonkin aikaa. Keskeytin kurssin.

---

8.10. Julk. 1

Se, miten tähdet sijoittuvat taivaalle meistä katsoen, on jotensakin kontingenttia ja sattumanvaraista, mutta ihmiset ovat silti olleet valmiit hyväksymään nuo vallattomat kuviot absoluuttisen muuttumattomiksi, mitä ne eivät ole. Taivas on edustanut jopa täydellistä järjestystä ja harmoniaa. Nyt on syytä huomauttaa, että järjestys voi kätkeytyä hyvin monenlaisiin struktuureihin [...] puhtaisiin abstraktioihin, joihin taivas assosioituu. Minua taivaan kurittomuus rauhoittaa. Luonnon järjestys ei koskaan vaikuta itsetarkoitukselliselta.

12.10. Mikäpä ei olisi arvovaltaista taivaankannelta nähtynä.

Timo 22:27 (0) kommentoi

 

Ole varuillasi

Pienimmistäkin erimielisyyksistä voi maalata maailmankuvien sotia.

Timo 18:29 (0) kommentoi

29.5.04

 

Myöntäkää

- Kukaan ei ymmärrä...
- Se on totta. Et itsekään.

Timo 21:21 (0) kommentoi

 

Autonomistaja, autonomian asialla

Toisten poliittiset mielipiteet ovat omasta mielestä ennalta-arvattavia ja omat toisten, eikä politiikassa muuten olisikaan mieltä. Poliittiset kannanotot paljastavat esittäjästään enemmän kuin intiimit tunnustukset, helposti liikaakin. Tämä merkintä on siinä rajalla, vähintään.

Timo 19:25 (0) kommentoi

27.5.04

 

Kokeillaan vaakaviivan käyttöä blogissa.

---

Timo 00:34 (0) kommentoi

26.5.04

 

Ettäkö miltä kuulostaa

Paljon olisi viimeistelemättä. Ikävää.

Ei kaikkea tarvitse kirjoittaa auki, jääkööt elliptisiksi. Minulla on koko Saarikosken runous yksissä kansissa (on siinä töyssy jos toinenkin, mutta miksi se kirjoitti noin vähän runoja, kun kumminkin kuulosti itseltään). Imen asenteeni siitä ja vieroksun asiatekstiä.

Muija, se sisäinen, jaksaa heristää sormea: se on teennäistä, että jättää kesken. Osaa ihmetellä kädet puuskassa, kyljillä, lanteilla moista väsyneisyyttä, jossa itsessään on jotain viiskytlukulaista, sellaista että lättähattu jakkejäyhä nojaa nortti suussa portinpieleen sanoo hohhoijjaa ettei jaksa virkkaa. Virkata, muodostaa virkettä, tarkoittaa, selittää jotain mistä vähät välittää.

Entä jos minä vain ajattelen niin tai näin? Kaipa niin, aika ajoin. Saanpa ainakin jotain Aikaan, myöhään vaikka. Ja tässä vaiheessa on aina mukava havaita olevansa altis vaikutuksille, pelkille sanoille.

Ja tällä kielellähän voi tehdä mitä tahansa, kenenkään estämättä. Ulottuvaiset huulet mahdollistavat juomisen suoraan lähteestä!

Timo 18:24 (0) kommentoi

 

Eilisiltaiset taivaanilmiöt

Ylioppilaslehden uuden päätoimittajan Esa Mäkisen asuintalon ylitse purjehti miltei kattoja hipoen kuumailmapallo. Pallossa luki näkyvästi Helsingin Sanomat ja tunnus OH-ESA.

---

Illan pimetessä kuun kiekon pimeä osa erottui selvästi. Se näytti aavistuksen verran taustataivasta tummemmalta, mikä hämmästytti: onhan sironneen auringonvalon valaisema "tausta" kokonaisuudessaan kuun edessä, eikä kuun varjonpuoli piirry tällä tavoin esiin muutoin kuin Maan valaisemana.

Luulen, että optista vaikutelmaa selittämään tarvitaan sekä kirkkaan kuunsirpin aiheuttama kontrastivaikutus että taivaan kuunkiekkoa suurempi värikylläisyys: taivas oli kuultavan sininen, mutta kuusta ilmakehän läpi kajastuvan heikon valon poikkeavat aallonpituudet saivat kiekon näyttämään taivaasta harmaammalta ja sikäli himmeämmältä.

Timo 13:55 (0) kommentoi

24.5.04

 

Romanssi ja impromptu

Miten Erektus-kult(tuur)issa voitaisiin höpistä romanttisia? Kenties käyttäen termejä, jotka lanseerasin viime merkinnässäni.

Tommi samastaa filosofisessa kontekstissa postmodernismin ja romantiikan: molemmissa on kyse on edistykseen ja totalisoivaan järkeen etäisyyttä ottavasta partikularismista. Itse olen tottunut näkemään postmodernismin pikemminkin romantiikan vastakohtana, mutta vastakkainasettelu voitaneen tietyssä katsannossa jättää eurooppalaisen väljästi romanttisen perinteen sisäiseksi dialektiikaksi, ja postmodernismi voidaan julistaa romantiikan perilliseksi vaikkapa vetoamalla siihen, että nihilismi ja dekadentti urbanismi ovat tunnetusti romantiikan... vai onko niin, että nämä samaten kuin romantiikka itse ovat Jean-Jacques Rousseaun äpärälapsia? Olemme yhtä riitaista perhettä, me romantikot, jotka ilmaisemme itseämme näillä vapailla foorumeilla.

Minulle romantiikan ja postmodernismin erolla on henkilökohtaista merkitystä, sillä oma romanttisuuteni on ainakin sikäli vanhakantaista ja naiivia laatua, että suhtaudun varsin optimistisesti kokemuksessa ilmenevän erityisen merkityksellistämiseen. Kunhan vain olisin kärsivällisempi! Subjektiivisimmankin kokemuksen tulkinta ja kultivointi vaatii yhteistyötä, ja blogismi on ainakin potentiaalisesti hyvin romanttinen elämänmuoto: se tarjoaa lupauksia arjen neroudesta ja uudesta sankarijournalismista. Mitä puheena olevaan eroon tulee, kirkasotsainen romantikko haluaa ritarina valloittaa määrittelemättömän kokemuksen, kun taas penseä postmodernisti uskoo, ettei mitään ole valloitettavissa --- kaikki on (aina) jo ilmaistu. Etenkin Suomessa postmodernismi henkilöityy nenäkkäisiin besserwissereihin ja tyhjänpuhujiin, joiden kulta-aikaa oli 80-luku. Loppujen lopuksi on parempi kuvitella olevansa nero kuin kaikennähnyt.

Timo 21:24 (0) kommentoi

23.5.04

 

Vihreä talvi

Sadetta ei ole paha pitää. Tarkkailupisteeni ja kirkon välistä kulkee säätä uhmaavia lenkkeilijoitä ja poliisiauto. Tavoitan joitain hyvin hajanaisia mietteitä emotionaalisesta epätasa-arvosta:

Kyky nauttia surumielisistä tunnelmista vaatii onnellisuutta ja edelleen kehittää sitä. Kurjaliston mielestä on itsestään selvästi parempi olla iloinen kuin surullinen, mutta emotionaalinen eliitti ei tuhlaa: sillä on varaa negatiivisiinkin kokemuksiin ja hienostunein menetelmin se valikoi niistä kaiken arvokkaan. Me masokistit olemme nousukkaita.

Timo 20:15 (0) kommentoi

21.5.04

 

Tampere, romantisoitu

Vahakankaalla
taivaan opaalivahvuus,
tiivisteen tuoksu

Tampere, tiivis

Taivas opaalikupu,
tiivisteen haju

Timo 13:38 (0) kommentoi

 

Tampere

Opaalikupu,
taivas muovimatolla.
Tiivisteen tuoksu.

Timo 00:06 (0) kommentoi

18.5.04

 

Sikäli kuin teksti on mediumisi

Voit olla vahvempi kirjoittajana kuin ajattelijana tai päinvastoin, mutta et voi ajatella paremmin kirjoittamatta paremmin, etkä kirjoittaa paremmin ajattelematta paremmin.

Timo 22:42 (0) kommentoi

 

Lämpimikseen kirjoitettuja lukeville

Ymmärrän olleeni liian herkkä runoilijaksi, mutta nyt kun olen käynyt takahuoneesaa miehistymässä ja olen sisäisen kokkariseni voimat valjastaneen kykeneväinen nopeaan silmäilyyn ja kevyeen ylenkatseeseen, saatoin lainata kirjastosta materiaalia, joka olisi vähemmän sangviinisessa ja uteliaassa tilassa liian tylsää. Mukana on mm. 80-luvun suomalaista taiteentutkimusta (Dan Steinbockin Taideteos ja taidekasvatus ja Kimmo Sarjeen Romantiikka ja postmoderni; lainasin sen jo ennen kuin luin Tommin tämänpäiväisen).

Radiossa soi 70-luvun henki ikiajoiksi kivettyneenä, eli Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija -tunnussävel.

Timo 21:00 (0) kommentoi

17.5.04

 

Itseivasta

Jos haluaa ymmärtää itseään, niin kannattaa muistaa, että itseiva mutkistaa ja raskauttaa kommunikaatiota aivan samalla tavoin kuin iva yleensä. Mikäs siinä, jos toivoo hallitsevansa pelin, kevyen tai raskaan, mutta itseensä kannattaa suhtautua kohteliaasti ja asiallisesti ihan samoista syistä kuin toisiinkin, ja jo toistenkin takia.

Timo 14:31 (0) kommentoi

 

Diagnoosi: omituinen

eli

Tikulla silmään 3

Alkuilta 31. maaliskuuta oli niitä, jolloin kävellään Pasilaan. Kalliota ei läpäise kahta kertaa samalla tavalla. Tervehdin iloisena keväisen Helsingin pölyä.

Olin edellisellä viikolla törmännyt pikku-uutiseen ilmaisjakelulehdessä (muistaakseni Uutislehti 100, jonka Sanoma-konserni on nyttemmin napannut). Etsin sen lähdettä.

Poikkesin matkallani Kallion kirjastossa. Lappu seinällä huvitti: "Böcker med stor stil." Kun palasin, hamusin Autumnan hyllystä yhtä lailla Nabokovin lennokasta lausetta, joka kuitenkin jätti tiluttelun vaikutelman, kuin Koiviston muistelmateoksen suurta printtiä: jälkimmäisen tyypillinen lukija (kuten Autumna selitti) on kärsinyt jo vuosikymmeniä kaukonäköisyydestä...

Tahdoin kirjoittaa eleikkäästi, tahdon yhä. Kuin osteriveitsi, joka työntyy aivopoimujen väliiin ja kiertyen raottaa niitä, oli mieleeni päässyt Tommipommin edellispäiväinen (johon jo linkitinkin). Jos neuroottisen elehdinnän saa tallennettua tekstiin, pääsee vähemmillä sanoilla.

Matkani alkoi Keskuskadulta, jossa ravintolan kaiutin tuuttasi poppia. Sellainen toden totta kiusaa samalla tavalla kuin isot kasvot katukuvassa, tai iso nimi kadun ylle ripustetussa lakanassa. Tunnistettavuus häiritsee, mutta onko se korvattavissa jollain aidosti yleisemmällä?

Stockan Hulluja Päiviä säesti konseptin mukainen levoton musiikki. Akateemisessa kaupiteltiin valkoisiin kuoriin pakattuja konserttimusiikin kansansuosikkeja, mukana "uplifting classics" ja "relaxing classics", funktionaalista musiikkia t0-hengessä, musiikkia rationaalisille toimijolle, jotka tietävät, mihin suuntaan haluavat mielentilaansa ohjata. Poistuin kaupasta.

Tunnistettavan hahmon pelko näyttäytyy kuolemanpelkona Tommin tuotannon yhteydessä. Kasvot, melodiat, huonekalut, tekstinpätkät ovat perspektiivisten kuolevaisten paikkoja ja jätöksiä tilassa, tavalla tai toisella omalaatuisia. Tietyllä tavalla piirrettyjä ihmishahmoja näyttää uhkaavan vanheneminen --- tai auttavan, kuten voi kuvitella käyvän Ilman naista -sarjan persoonattomalle mutta lapsenkasvoiselle päähenkilölle --- toisella tavalla piirrettyjä (Alempitasoiset miehet) ei.

Sivuutin matkallani yliopistolliset kirjastopalvelut. Määränpäässäni, Pasilan pääkirjastossa, löysin kuitenkin etsimäni lähteen, joka sekin oli valitettavasti pikku-uutinen, artikkelitiivistelmä (Erikoislääkärin uutiset / Psykiatria: "Temperamentti ja kuolleisuus", Duodecim 6/2004, toim. Kari Poikolainen), joka oli kopioitu miltei sellaisenaan lehteen, jossa se sattui silmääni. Glasgown yliopiston opiskelijoilla tehdyssä seurantatutkimuksessa oli havaittu jo yhden poikkeavan persoonallisuuspiirteen ennustavan selvästi kohonnutta kuolemanvaaraa. Useampi kuin yksi piirre enemmän kuin kaksinkertaisti kuolleisuuden, masentuneisuus yli nelinkertaisti. Temperamenttiarviot oli tehty tavallisen lääkärintarkastuksen yhteydessä. Mutta mieleenjäävin yksityiskohta oli tiivistelmässä esitetty poikkeamien luettelo:

Poikkeavia temperamenttipiirteitä olivat ahdistunut, skitsoidi, hypomaaninen, omituinen, masentunut, epäkypsä, epävakaa, obsessiivinen, paranoidinen ja riittämätön.

Vaikuttava lista inhimillisiä heikkouksia. Miten omituisuus määritellään ja mitkä ovat sen diagnostiset kriteerit? Näin harmittoman sekopään kannalta huolestuttavinta on se, että jokainen noista luonnehdinnoista näyttäisi sopivan minuun ainakin ajoittain. Kovin paranoidina en ole itseäni pitänyt, mutta luulen, että niiden silmissä todisteeksi riittäisi palstani silkka olemassaolo, puhumattakaan monista sille tallentuneista yksityiskohdista.

Timo 14:00 (0) kommentoi

15.5.04

 

Sotku

Sotku syntyy kun tilapäisyys muuttuu pysyväksi.

(merkitty muistiin 16.4.)

Timo 00:42 (0) kommentoi

14.5.04

 

Tikulla silmään 2

Surkea jutunkertoja kirjoitti muistiin 9.4.:

Pyytäkää minua kertomaan jokin nolo tapaus elämästäni: en muista mitään, tai päähäni saattaa pälkähtää julistaa, että koko elämäni on suuri munaus. Nolot tapahtuvat nolottavat liikaa. Ehkä olen juuri hetki sitten muistellut jotain... noloa: siinä ei ole mitään hohdokasta eikä hupaisaa, tai kenties minua on nolottanut jonkun toisen puolesta.

Olen sitä mieltä, että tällaisin havaintoihin väistämättä liittyvä itsesääli on paljon pienempi ongelma kuin sen kammoksuminen. Itsereflektio toimii sikäli kuin se tarjoaa mahdollisuuden suhtautua asiallisesti omiin edesottamuksiin: itse en enää näe häpeän kaltaisten egoa disintegroivien tunteiden lisäksi oikeastaan muita perusongelmia.

Timo 23:50 (0) kommentoi

 

Tikulla silmään 1

Luvassa on julkaisemattomiksi jääneitä muistiinpanoja hyvin kevyellä kädellä toimitettuina. Tässä neljänneltä huhtikuuta tänä vuonna:

Aamun valo ja kavereiden äänet riistivät minulta päivänsankarin erioikeuteni. Lyhyt uni ei jatkunut.

Näytän kuvissa lapsenomaiselta, yhä. Laidoilla kaverit, kummallakin on tupakka huulessa ja maailmaa nähneen katse. Toistuvasti painan vitkalaukaisinta ja riennän keskelle. Kymmenen sekuntia taitaa olla liian lyhyt aika. Hamuilen kirjaa tai tartun jalkoihini, vedän hartiani kasaan, ja kätöset eivät ole erityisen pienet, mutta kuitenkin... Olla kuin oma lapsensa...

Timo 22:36 (0) kommentoi

 

Iloinen diletantti

Tuhlaan rahani muusiin. Maksan kera. Ja kirjoihin:

• The Mathematical Experience
• Schottin sekalaiset
• Tykit, taudit ja teräs
• Understanding Understanding

Timo 16:40 (0) kommentoi

12.5.04

 

Kommentointi toimii taas. Palautin virheellisen palindromin yleisön pyynnöstä. Poistin virheettömän.

Timo 16:52 (0) kommentoi

 

Harmillista. Kommentit katosivat, kun julkaisin ensimmäisen artikkelini uudistuneella Bloggerilla, vaikka en ottanut sen omaa kommenttipalvelua käyttöön. Toisaalta Haloscan näyttää olevan nurin. Toivottavasti kyse on vain siitä.

Timo 15:02 (0) kommentoi

 

MA-tematiikkaa ja muuta

Arvon ATM,

onneksi pankkiautomaatistakaan ei saa rahaa pelkällä kortilla. Täytyy olla tunnusluku. Ihmissuhteissa vaihtuu paitsi materiaalisia resursseja myös merkkejä.

Täytyy muistaa, että merkitys on yleistettyä vaihdettavuutta. Matemaatikkoa voisi miellyttää ilmaisu "kuvautuvuus". Kieli tuo materiaalisen vaihdannan rinnalle tiedollisen vaihdannan. Toisaalta tunnetaan ihmistyyppi, joka osaa koodata, kielellä, mutta joka näyttäytyy avuttomana muunlaisessa sosiaalisessa toiminnassa: hän ei huomaa, ettei merkityksellistäminen suinkaan lopu kieleen.

Massatuotanto korvaa merkityksellisyyden vain elinkeinoelämässä, jonka täytyy turvautua kieroihin propagandakonsteihin saadakseen otteen nälkää näkemättömien toimijoidensa mielistä. Köyhä ja tuntematon miesrunoilija saattaa yhä murskata naisten sydämiä, eikä hänen tarvitse edes olla hirveän hyvä runoilija tai kaunis, kunhan hän vain yhä muistaa välittömän todellisuuden jotkin mahdollisuudet paremmin kuin hallitseva teollisuus ja kunhan epätodennäköinen naissankaruus ei horjuta häntä.

Ihminen pyrkii luonnostaan tekemään kaikista kokemuksistaan vaihtokelpoisia. Tätä on kulttuuri, ja tästä ideasta nousee humanismi. Humanisti ei ole mikään siviiliammatti. Lopulta kaikki taiteet ja tieteet tutkivat vaihdettavuuden alaa ja loputtomia rajoja.

Minusta blogien kiinnostavuuden salaisuus on siinä, etteivät niiden kirjoittajat oleta sanojaan tietyn väärteiksi. Tyypillinen hyvä bloggaaja on itse asiassa puritaani ja objektivisti, joka orientoituu maailmassa faktojen, informaation, sääntöjen, velvoitteiden ja hyödyn käsitteiden avulla ja joka luo vapaa-ajallaan merkityksiä siitä huolimatta, ettei tahdo panostaa mihinkään niin epämääräiseen. Onneksi lukijoille, etteivät kunnon ihmiset raaski heittää kokemuksiaan pois.

Timo 14:50 (0) kommentoi

9.5.04

 

Äitien ja Timon päivänä

Istutin kukan. Laskin lipun. Joku löysi blogini hakusanoilla "realismi huonekalut", mikä on aivan erinomainen haku.

Tahtoisin omistaa oppivan järjestelmän joka tekee automaattisesti hakuja kirjoittamani pohjalta: nämä sähköiset assosiaatiot näkyisivät automaattisesti viereisessä ikkunassa. Verkossa tekstin on johdettava toiseen tekstiin unissakävelijän varmuudella. Kulttuuria luodakseen jokaisen vaikutelman on linkityttävä toiseen, kunnes pisaroista kasvaa mahtava Volga.

Timo 23:00 (0) kommentoi

8.5.04

 

Tampereen ihmisiä

Henkilöiden maailma ei lakkaa yllättämästä. Tiedostavalta taholta tuli pyytämättä tietooni Ilkka Kokkarisen kansalaisjärjestötausta, ällistyksen aiheeksi onnen omiaan tällaiselle, joka ei ole ollut koskaan mukana missään.

Timo 22:58 (0) kommentoi

7.5.04

 

En tehnyt mitä piti

Jonkun kännykkä ja lompakko lensivät suojatielle, jolle olin juuri astumassa. Ne heitettiin ilmeisesti ohiajaneesta autosta. Mieleeni häivähti, että nuo pitäisi korjata talteen ja viedä polisiiasemalle, mutta arkana koskemaan toisten tavaroihin jatkoin kadun ylittämistä, kun valokin oli juuri vaihtumassa punaiseksi. Jäin vilkuilemaan taakseni, ja näin nuoren kaverin nappaavan lompakon maasta ja kurkkaavan sisään.Hänen käyttäytymisemsä vaikutti hieman levottomalta ja hampuusimaiselta, mutta toivon, että hän kuitenkin toimi oikein.

Timo 15:28 (0) kommentoi

6.5.04

 

Tunteella

Vappu jätti yllättävän, liikuttavan jälkimaun. "On tunteellinen hölmö parempi kuin tunteeton", totesi Kari Peitsamo Hectorista. Tuota kappaletta emme kuulleet Tampereen yo-talolla vapunpäivänä. "Lennon elää" tuli toki lopuksi. Peitsamo on yhtä kuin tamperelaisuus, joka ei kestä saastaa ja kyynisyyttä. Miehen irvailu on hyväsydämistä.

Hetkeä aiemmin yleisö näki, miten Rosa Meriläinen pompahteli pylväikössä SAK:n keltainen vappupallo hiuksissaan. Simo Frangén myhäili pukunsa sisällä ylpeänä tytöstään. Olisin suonut, että herrasväki olisi jäänyt kuulemaan Kari-herraa. Nyt arosusimisu-Rosa, jos epäonnistunut palindromi sallitaan, on ahnaan skandaalimedian hampaissa.

Palataanpa ajassa taaksepäin: Vappuaaton alkusoitoksi Autumna laittoi Agit-Propin kokoelmaan soimaan. Miten edustava tyylien kavalkadi siivittääkään taistolaislaulajain paatosta. Kaikkien kansojen sydänveri saa virrata. "Grândola, vila morena, terra da fraternidade..." Neilikkavallankumouksen sävelmä kuulostaa alkueurooppalaiselta. Se jäi päähäni soimaan, kun kuulin levystä loput vapun jälkeeen.

Tajusin, että pesubetonisella 70-luvulla populaarimusiikki oli muutoinkin poikkeuksellisen tunteisiinvetoavaa. Tunnetuotanto oli ammattimaista ja huolellista. Siitä vastasivat yhtä lailla ABBA kuin progeorkesterit. Vaikuttaa siltä, ettei kunnianhimoisimmassakaan taidemusiikissa kavahdettu aitoa tunnetta vaan korkeintaan sentimentaalisuutta. Musiikin voimaan uskottiin puolin jos toisin. Muzak-lehtimainoksessa nähtiin klarinetin ja ruoskan risteymä.

Seitsenkymmenluvulla maassamme vaikutti paitsi poliittinen laululiike, myös kansanmusiikkibuumi ja ...Joonas Kokkonen, jos joku nimi pitää mainita. Yleisradio soitti haikeita säveliä Neuvostoliitosta ja muista maista. Englanninkielisessä maailmassa tunnettiin mm. folk, glam, funk, disco, heavy, reggae ja punk. Kaikissa noissa oli tunnetta ja tähdissä karismaa.

Käsitykseni ei liene silkkaa lapsuusnostalgiaa, sillä suurimman osan kyseisen vuosikymmenen musiikista olen löytänyt vasta paljon myöhemmin.

80-luvun "postmodernissa" popissa suhde tunteeseen muuttui väkisin etääntyneeksi, vaikka angsti vain kasvoi paikka paikoin. Suomessa jäi eloon vain periluterilainen itsesääli.

Kirjoitin näistä asioista vain voidakseni todeta, ettei Trio Erektuksen Tommi (s. 1970) näytä vieläkään toipuneen lapsuutensa rumbasta.

Timo 19:58

5.5.04

 

Järki ja itseluottamus

Palautin vihdoin kirjastoon kirjan nimeltä Intellectual Trust in Oneself and Others, kirjoittaja Richard Foley. Aihe on kiinnostava, mutta ikävä kyllä teos edustaa epistemologiaa eli tietoteoriaa, tuota enimmäkseen kuivaa, abstraktia ja liki kirjaimellisesti mitäänsanomatonta filosofian alaa, joka ei tahdo olla tiedettä eikä terapiaa: se ei ratkaise todellisia ongelmia eikä hälvennä näennäisiä huolenaiheita, vaan pyörii miltei autistisesti omien kysymyksenasettelujensa ympärillä, vaikka erilaisten tietokäsitysten implikaatiot ja yhteydet tosielämään ovat moninaiset (niihin voin palata myöhemmin). Kenties olen vain kohdistanut tietoteoriaan asiaankuulumattomia odotuksia.

Jaksoin tutkia mainitsemaani kirjaa ainoastaan pintapuolisesti. Se vaikutti sikäli tyypilliseltä epistemologiselta teokselta, että kirjoittaja onnistuu muotoilemaan pääväittämänsä jotenkin tylsällä, höttöisellä ja hedelmättömällä tavalla, mutta rohkenen ekstrahoida kirjasta seuraavat teesit:

1. On välttämätöntä luottaa niihin kykyihin, joihin joutuu viime kädessä turvautumaan, vaikka erehtymisen mahdollisuutta ei voi sulkea pois.
2. Jos uskomus tai kognitiivinen keino kestää kaikkein huolellisimman itsekritiikin, sitä on pidettävä rationaalisena. (Tällaista kantaa, jonka mukaan rationaalisuus tms. ei edellytä ulkoista, objektiivista kriteeriä, nimitetään internalismiksi. Foley ei esitä kovin selvästi, onko tämä rationaalisuusehto välttämätön vai ainoastaan riittävä, mutta jos ehtoa tarkastelee lähemmin, se on aika vaativa.)

Kohdan kaksi perusidea ei mielestäni edellytä "rationaalisuus"-termin omimista: voisimme yhtä hyvin puhua "kognitiivisesta vastuullisuudesta", jonka määrittelisimme tuossa kohdassa esitetyllä tavalla.

Yhtä kaikki, järkensä voi menettää aika pahasti, jos lakkaa luottamasta siihen. Täydellinen luottamuksen menetys ei voi nojata järkeen olematta ristiriitainen. Itsekritiikin on aina oltava perusteltua. Kysymys itsekritiikin oikeutuksesta on äärimmäisen kiintoisa ja suhteellisen hyvin rajattu tietoteoreettinen probleema; mitä jos omistautuisin vastaisissa tutkimuksissani sille?

Tommipommi, tuo depressiivinen realisti, on valittanut, ettei hän ole tarpeeksi älykäs ymmärtämään filosofiaa. Arvelen, ettei pahin puute ei ole älystä vaan luottamuksesta. Akateemiset filosofit muodostavat tietynlaisen yhteisön, johon initioituminen ja jonka käytäntöjen omaksuminen edellyttää jonkin vähimmäisvaatimuksen ylittävää luottamusta yhteisöön ja itseen. Meitä "posterektoideja" kiinnostaa, onko muuta tapaa lisätä intellektuaalisen yhteisön läpinäkyvyyttä kuin tehdä jäsenyyskriteereistä mahdollisimman objektiiviset ja eksplisiittiset. Millaista luottamusta spontaanisti muodostunut verkkoyhteisö edellyttää?

Timo 23:11 (0) kommentoi

4.5.04

 

Johdatusta Tampereelle

On näemmä tapahtunut haamupäivittyminen.

Onnistuneesta Tampereen reissusta kiitos kaikille asianosaisille. On se ihme, jos kirjoitusta ei nyt ala syntyä, ajattelin paluumatkalla. Mutta tallukkana en tahdo saada ideoiden hälisevää lapsilaumaa asettumaan jonoon noin vain.

Tampereen matka oli kuin uni, spontaanisti strukturoitunut ja havaintoihin tukeutuva. Nyt olen taas yksin valvetilassa, joka sulkeutuu ympärilläni. Offline. Vain erikoistapauksissa meillä on jaettua tietoa siitä, millä konstilla asioita on paras prosessoida. Johdonmukainen tällaisten erikoistapausten suosiminen on käypä strategia. Sitä toteuttaa miehemme Kanadassa.

Ilmaisun estyneisyys syntyy siitä, että motiivit asettuvat toisiaan vastaan. Siemeniä voi olla paljon, ituakin, jopa kasvustoa, ryteikön muodossa. Jollekin Panun kaltaiselle kielenkäyttö on liian helppoa, itsehemmottelun sallivaa: miehen tekstuaalinen humala köynnöstää tukahduttaen puut.

Ryteikössä vallitsevat viidakon lait. Tavallani estynyt kammoaa kaihoten sitä, pitäytyen säätyarvokkuuteensa, joka kutistuu kutistumistaan turhautumisten myötä. Vesurille on töitä. Bloggaaminen rinnastuu risujen pinoamiseen.

Etsin nuorempana kilttiä tyttöä, mutta kiltit tytöt säikähtivät minua ja minä heitä.

Timo 12:56 (0) kommentoi