4.1.07
4. 1. 1927
Isäni oli herkkä, asiallinen, estynyt mies. Kuuliainen ja huolellinen, hillityn hyväpäinen, kunnon mies. Fyysisesti vahva mutta kahta vaatimattomampi. Nuorena hiihti ja kirjoitti runoja. Sairastui tuberkuloosiin eikä käynyt armeijaa, mutta hankki teknisen ammatin ja valvoi teiden ja siltojen rakentamista. Sekä kesämökin, jämäkän, matalan mökin, jonka betonikivijalka on vankka, suora, karheapintainen ja harmaa. Keräsi kivet pyöreiksi kasoiksi. Piirsi ja kirjoitti tarkalla kädellä ja terävällä kynällä, kirjoitti suoraa viivaa ja kaltevia kirjaimia veitsenterävine käänteineen. Isä-poika-suhteemme jäi joiltain osin grafologiseksi. Tavoittelin samaa pedanttia kontrollia, mutta tavoitinkin vain melankoliaa ja pakkomielteitä.
Kekkosen ajan miehinen tyylitaju. Ajoratamaalausten hiljainen estetiikka. Saab 96 ja sen ääni viikonloppuisin. Sittemmin Corolla.
"Saapsaviiri", lentokone, jonka hän osoitti taivaalta.
Nahkakantiset ja keinonahkakantiset kirjasarjat. Askon huonekalut.
Ehkä isääni saattoi nimittää etäiseksi, vaikken vieläkään tiedä tarkalleen, missä hän sijaitsi auliudessaan, vaivautuneissa kommenteissaan, arkisessa vakaudessaan. Hän sulautui suomalaisen miehen kuvaan hienointa siveltimenvetoa myöten ja vetäytyi näkyvistä niin huomaavaisesti, että sureminen tuntui pitkään asiattomalta ja pateettiselta.
Kuten ehkä tämä kirjoitus. Mutta valitsin sanani näin, kuulokkeissa H-mollimessu, credo-osa.
Tunnisteet: isä, kuolema, muistot, neuroottisuus
Timo 23:54
(0) kommentoi
Mutinayllykkeen hedelmä
Olen taas vajonnut itseeni. Millaiselta ratkaisulta tämä juuri sinusta vaikuttaa?
Minun on helppo vetäytyä, aivan liian helppo. Jopa "julkisesti"...
Tahtoisin omaksua kirjoittamiseeni hieman keskustelevamman sävyn. Kysyn paljon, mutta vastaan itse, tai kysyn retorisesti, siten ettei kysymys etsi vastausta vaan esittelee kysymykseen (tai sen oletettuun vastaukseen) kätkeytyvää väitettä ja kirjoittajan "kysyvää" suhdetta siihen. Tämä analyysi on ilmeisen puutteellinen, mutta ymmärrättehän...
Jos suinkin jaksan, vertailen tuossa kohta erinäisten blogien retorista laatua tältä [keskustelevuuden] pohjalta. Mutta nyt painun katselemaan unikuviani.
Jos isäni eläisi, hän täyttäisi tänään (neljäntenä tammikuuta) kahdeksankymmentä vuotta. Miksi en kirjoittaisi hänestä?Tunnisteet: isä, kirjoittaminen, retoriikka, vetäytyminen
Timo 01:05
(0) kommentoi
1.4.06
Isä kuoli, lupauksia
29. 3.
Isä kuoli.
Nyt mies katsoo peilistä.
31. 3.
Talot eivät ole pieniä iloja.
Niitä ei voi näpertää.
Suuri on paha, jos sen edessä hyvä häpeää.
Ajattelin silloin joskus kirjoittavani aforismikokoelman.
Pitäisikin luetella asioita, joita voisin koettaa.
-isi-muotoja... ja juuri lupasin itselleni tehdä sen mitä pitää.
Suuremmat sanat, suuremmat kuvat, minähän olen kävelevä marginaalimerkintä!
Alanko jo vallan halveksia heikompiani, avoimesti.
1. 4
Selvittääkseni ajatuksiani...
Vain kiteytyksen koen perustelluksi.
3. 4.
leikkiä ja teoriaa...
Tällainen olen ollut:
häpeän, tuskailen, mutta muuten en välitä.
Mies, riisuttu malli
ei, vaan sielu, näyteikkunamalli,
pelkät kuoret
Miten voisin Otaniemessäkin mennä nukkumaan elämäninnosta hytisten.
4. 4.
klo 19.20
Olen 25
. Tilin tähänastisesta elämästäni joudun vetämään hatustani, koska kirjanpitoa olen kammonnut.
Pelastaako objektiivisuus ja kiihkottomuus häpeältä?
Jospa osaisin ajatella, kun ajatteluani tarvitaan.
Tämä kirja on yksinkertainen esimerkki ajattelun tarvitsijasta, helppo asiakas, kuvittelua jo selvästi konkreettisempi harjoitusvastustaja.
5. 4.
Mitä voi jättää kriittisen projektin ulkopuolelle?
Kriittisen projektin sisällä ei tällaisiin kysymyksiin ole lopullista vastausta.
Päädyn kysymyksiin, jotka kysyvät vain itseään, eivätkä enää viittaa mihinkään suoraan.
Puolivahingossa olen taikonut objektin kadoksiin.
10. 4.
Nyt minun on asetettava itselleni päämääriä, joita en voi toivoa auktoriteettien ymmärtävän.
Aikani minua kannatettiin ja aikani olen ollut avuton.
17. 4. Tahto, tahto, tule esiin.
21.5
Jaksanko vielä pitää pilvistä?
hapaks legómenon*
tuon pilven sanoma
1998, otteita, *oik. hápaks legómenon
Tunnisteet: isä
Timo 11:03
(0) kommentoi
