5.1.07
Huomautus lukijoille
Kaikki viime aikoina kirjoittamani on hyvin sekavaa, ja toivonkin. ettette ota merkintöjäni liian vakavasti. Olen joka tapauksessa tyytyväinen siihen, että olen onnistunut huijaamaan itseni ajattelemaan näppäimistön avulla. Luulen, että kaikki eri aiheet ja tavat kirjoittaa tukevat toisiaan. Pyrin saavuttamaan sellaisen sanankäytön perusketteryyden, josta on iloa sitten vanhoilla päivillä. Nyt vain olen valitettavasti unohtanut tankata. Oi voileipä, kuinka tuotatkaan sa suuren nautinnon.Tunnisteet: kirjoittaminen, ruoka
Timo 22:30
(0) kommentoi
4.1.07
Blogilaki ja valkoisen paperin armo
Olen kai joskus aiemminkin juuttunut blogiini kirjoittelemaan sekavia. En halua poistaa mitään, korjailen vain. Toisten osuuden voin sensuroida, omaani en - siloittelen sitä muutenkin asivan tarpeeksi.
Voisin kyllä pitää kirjoitustaukoa niin kauan kuin olen poissa tolaltani. Se taitaisi olla järkevä ratkaisu, ja paperi on minusta muutoinkin tätä konetta mukavampi kirjoituskaveri ja itseilmaisualusta:
Ei ole mitään erityistä paperista muotoa, mutta on sovitut puumerkit ja prässätty selluloosa itse; muu on käytännössä henkeä.
Tunnisteet: kirjoittaminen, paperi
Timo 04:00
(0) kommentoi
Mutinayllykkeen hedelmä
Olen taas vajonnut itseeni. Millaiselta ratkaisulta tämä juuri sinusta vaikuttaa?
Minun on helppo vetäytyä, aivan liian helppo. Jopa "julkisesti"...
Tahtoisin omaksua kirjoittamiseeni hieman keskustelevamman sävyn. Kysyn paljon, mutta vastaan itse, tai kysyn retorisesti, siten ettei kysymys etsi vastausta vaan esittelee kysymykseen (tai sen oletettuun vastaukseen) kätkeytyvää väitettä ja kirjoittajan "kysyvää" suhdetta siihen. Tämä analyysi on ilmeisen puutteellinen, mutta ymmärrättehän...
Jos suinkin jaksan, vertailen tuossa kohta erinäisten blogien retorista laatua tältä [keskustelevuuden] pohjalta. Mutta nyt painun katselemaan unikuviani.
Jos isäni eläisi, hän täyttäisi tänään (neljäntenä tammikuuta) kahdeksankymmentä vuotta. Miksi en kirjoittaisi hänestä?Tunnisteet: isä, kirjoittaminen, retoriikka, vetäytyminen
Timo 01:05
(0) kommentoi
14.12.06
Skizzenblock
Aina ei jaksa tavoitella erikoisuutta. Joskus on pakko puhua yksinkertaisemman puolensa suulla. Nämä ovat niitä harvoja iltoja, jolloin tunnen jotain, minkä haluaisi ilmaista mutta joka kuulostaa - kun kuulostelee omia alustavia ajatuksiaan - banaalilta ja avuttomalta.
Näitä iltoja ei ole ollut tarpeeksi. Kyse on torjutun paluusta (lukekaa "torjutun paluu" kauhtuneena metaforana mieluummin kuin oikeaoppiseksi aiottu freudilaisena tulkintana tilanteesta), ja kun torjuttu palaa, se on hylkiö, lapsekas ja kömpelö. Sitä on salaa kaivannut, mutta ei tahdo tunnistaa omakseen. On hirveän vaikeaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka tahtoisin.
Tunnisteet: kirjoittaminen, torjuttu, tunteet
Timo 21:07
(0) kommentoi
9.12.06
Täytymys
Muut blogit aiheuttavat minulle kirjoituskammoa, estävät sanomasta asiaani. Asialle täytyy tehdä jotain, mutta kun alkaa täytyä, tekeminen vaikeutuu. Ylivertaiset ovat ne ajat ja paikat, joissa voi tehdä ilman täytymistä.
Klo 13.31:
Epäilen, että hyvin monet ns. asialliset blogimerkinnät on kirjoitettu siten, että ne vaativat lukijaltaan välitöntä kannanottoa. Reagoin välittömästi, onnettomuudekseni, koska en hallitse reaktioitani niin hyvin kuin netissä liikkujan olisi tarpeen.
Mitäkö voisin tästä opettaa? Älä ota kantaa, rakenna se kivi kiveltä.
Tunnisteet: ahdistus, kirjoittaminen, metabloggaus
Timo 13:07
(1) kommentoi
4.12.06
Kiusallinen kysymys
Miksi useinkin ainoastaan jonkinasteinen (katsokaa nyt!) regressio murtaa valkoisen paperin kammoni?Tunnisteet: kirjoittaminen
Timo 23:46
(0) kommentoi
Joskus kun yritän kirjoittaa, tulos on hämärä ja lannistava. Mutta koetan kuvitella, että velvollisuuteni on julkaista myös umpikujat muistuttaakseni ainakin itseäni esteiden mahtavuudesta, torjumani voimasta.
Narkissos Intiassa I
Kokemus, kyllä, tunnen toki:
välitön, väitellyt lian metafysiikasta.
Jotkin totuudet ovat kirjaimellisia,
jotkin koskettavat
korvasi nipukkaa terävinä kuin pussilakanan
kulma.
Itse katson sivuuttaneeni
asiallisesti fatalistien kohtalot, sen sellaiset. Kysynkin:
Kuka laati sinusta minulle päivän horoskoopin?
Halveksinko minä sinua hellästi kuin mies,
kuin mies, jolle kaikki urheus on petosta,
kuin petosta, josta heimo kasvaa,
nousee niin kuin yhtenä miehenä
pilkkaamaan ihanteitasi? Armahdathan
järkiparkaani,se on vielä kehitteillä, se
ei tarkoita pahaa, ymmärrä hyvää...
Tunnisteet: kirjoittaminen, neuroottisuus, runous
Timo 21:55
(0) kommentoi
30.10.06
Sanoja pystyyn
Minulla on taipumus myöhästyä ystävieni häistä.
Pimeässä on mahdollista kirjoittaa viivoitetulle viholle. Ei, ei se ole mahdollista. Mutta vasen käsivarsi auttaa. Siirrän sitä vasemmalta oikealle aina kun rivi täyttyy. Olen keksinyt pimeäkirjoituslaitteen. Rivit ovat kaarevia. Tunnen paperin. Kirjoitan niin yksinkertaista kieltä, ettei käsialan ole väliksi. Kirjoitan sanoja pystyyn. Käsi tulee vasemmalta ja peittää jo kirjoitetun. Näkyvistä, pimeässä. Niin pitää olla - tämä on hyvä keksintö. Väitetään, että Faust eipäs kun Mann osasi ulkoa sen romaanin, joka oli työn alla, Faustus, muistaakseni. Minä en halua muistaa aiempia sanojani. Käsivarsi tulee vasemmalta ja peittää. Niin on ----. Sensuuri koskee aiempaa. Rivin siir---- Minä kirjoitan ----joitan enkä halua muistella. käsi on parempi kuin viivoitin sen varjoon. Näen hetki hetkeltä ----- vaikka haluan kirjoittaa pimeässä.
Tähän aikaan vuodesta. ---sin käden pois. En tarvitse enää varmistavaa sensuuria. Tarvitsisin muodon, jonka keksin ja unohdin. Sanat eivät enää peity. Ne näkyvät ---- ---- ohuina mutta utuisina juovina. ---- tummemman harmaana vyöhykkeenä käteni varjossa, sen, jolla kirjoitan. Vasenkätinen kirjoittaisi ylhäältä alas, oikealta vasemmalle. --- --- muistuttavat tapetin pystyjuovia. Vaakaan tapetointi on harvinaisempaa. Ammattimieheltä sen pitäisi sujua. Pystyyn kirjoittaminen - laulu-jää-pystyyn - on vastaavasti erikoisuuden tavoittelua, mutta tekstistä tulee tapetti, jos tulee, se on lohdullista. Rivit eivät ole suoria enää. Miksi tavoittelen sokeutta, keinoteoin konstein?
Valkoinen paperi, se ohjaa minua. Fluoresoidut viivat, taivaan ultraviolettisäteily. Alan kaivata lisälaitteita, yritin tänään miettiä, miksi tapetissa on juovia. Tutkimani malli kai jäljittelee panelointia, viilupintaa pikemminkin, painettu, ootrattu paperi seinässä: neuroottisen modernistin silmissä tuollainen on väistämättä epäilyttävää. Kynä rapisee. Neuroottinen modernisti kuulee. Mitä tapetti yrittää merkitä, miksi ---- sulautua. Aloin jo pelätä, ettei --- erota tapetista - --- --- veljelleni seinämateriaaleja. Olin toistuvasti keksivinäni ratkaisun. Veljeni otti idean vastaan hieman vastahakoisesti ja kyllästyneenä, "miksipä ei" - ei, ei hän niin sanonut, tuo on väärä fraasi, huonolta käännöskirjalliselta, naismaiselta kuulostava. Olen sulautunut tapettiin. Seinien värit ovat vaikea ongelma, jos koettaa ennakoida kaikkien mahdollisten osapuolten makua ja silti pitää kiinni kokonaisuuden laadusta, niin kuin siinä olisi jotain mistä pitää kiinni. Olen neuroottinen modernisti. Opin taiteilijaksi jäljittelemällä ennakkoluuloja.
Luulojen poistaminen vaatii neurokirurgin kättä.
Kyllä, halpa ruutuvihko ja pimeän turva. Alan uskoa niihin ja tekstiin, joka on tapettia, paitsi ihmeen kaupalla. Luen vanhan sanaleikin vanhatestamentillisena uhkauksena: "Kärpänen kun tapettiin, tuli tahra. Tapettiin." Pimeässä tahrat eivät näy. Jokainen häilähdys seinän, paperin pinnassa on öinen ajatus. Silmäsumussa, yökuvan rakeissa, soluryhmissä. Silmien tapittaessa aukkoa, jossa olen. Sauvasolut so--vat, onnellisina kohdatessaan fotonin silloin, toisen tällöin. Kirjoittaminen on vain julkista unennäköä, jos valot ovat päällä; kaikki julkinen ajattelu on unelmointia, tuota suomen kielessä kömpelönkuuloista touhua. Emmehän me edes tajua vaipuneemme haaveisiin. Aivomme vain toimivat, emmekä pidä sitä pahana asiana. Käytännöllisyytemme ei koske sisäistä elämää.
Näissä on kummia muodosteita. Ihmiset tulevat vastaan kuin punaiset. Kirjoituksen on tapahduttava pimeässä, kun vuodenaika on pimeä. Se on ainut vaihtoehto. Käsiala selkiytyy tai oppii kymmensormijärjestelmän, taottuaan tarpeeksi, apina pahkurasormi. Sängyssä on hyvä olla kaidepuu, johon tarttua.
Muutamia kiusallisimpia kirjoitusvirheitä korjattu.
Pimeässä[n läpi] on kirjoituksen käytävä toteen.
Tunnisteet: kirjoittaminen
Timo 11:56
(1) kommentoi
16.8.06
Pihinää paineventtiilissä
Ajattelu on jännittävää. Perhostoukkia vatsanpohjassa. Sanokaa minun sanoneen, etten ehdi kirjoittaa, koska ajattelen.
Runotorstaihin osallistuminen ei sovi minulle: alitajuntani tarvitsee ainakin viikon työrauhan. Käyttölyriikan kirjoittamisessa on jotain julkeaa ja kylmäävää, jotain samaa kuin maallikkoudessa ja missikisoissa: liikaa mukaelmia, kompromisseja, hymyileviä luurankoja...
Tarvitsen kovan, kirkkaan, lapidaarisen rauhan, sillä koetan oppia käyttämään lyhytteräistä sanansäilää tehokkaasti. Jos tässä sivussa kirjoitan ja käyttäydyn yhtä hajamielisesti kuin joskus muinoin, lienee se vain hyvä merkki.
Tunnisteet: kirjoittaminen, runous
Timo 17:37
(0) kommentoi
