aikani

2.2.07

 

Rakastamisen edellytyksistä

Helppohan synnittömän olisi uskoa.

Ensin on ymmärrettävä, mikä ero on uskolla ja kuvitelman elättelemisellä.

Päätin kunnioittaa omia tunteitani, maksoi mitä maksoi. Mitään yksinkertaisia takeita niiden laadusta ei ole, mutta luulen, että itse-epäilys vain syventää teeskentelyn ja tunnottomuuden kierrettä.

Jos "sydämen ääni" olisikin hempeä tuulenhumina...

Tunnisteet: kupla, paatos, päätös, rakkaus, toivo, tunteet, usko

Timo 23:30 (0) kommentoi

12.1.07

 

Ensimmäinen yritys lähestyä vakavaa iloa

Lähestyn teitä, arvon kanssabloggaajat. Varokaa!

Joudun pahoittelemaan, etten raportoinut, vaikka lupasin: tapasin teistä useita joulun alla useaan eri otteeseen, mutten jaksanut kirjoittaa kokemuksistani yhden yhtä millään muotoa välitöntä juttua. Flunssa vaivasi, ja pyydän tässä anteeksi, että saatoin ajattelemattomuuttani tartuttaa sen joihinkuihin teistä. Takavasemmalta yllättänyt astma pahensi flunssaa, ja olin vanhentuneen lääkereseptini kanssa naurettavan neuvoton. Mutta, kuten sanottu, jouluinen kulkutauti on harmin paikka, ja tyhmimmän välinpitämättömyyden pitäisi väistyä edes tuolloin, kun useimpien tunnustama juhlamieli herättelee hillitysti tunteet... Tunteet - mistä asti ja millaiset? Hajanaiset, peittyneet, jostain hallitsemattomasti kohoilevat. Uusia kohtaamisia on vaikea muistella, kun on vetäytynyt, unohtunut jahtaamaan niin sanotun menneisyyden niin sanottuja haamuja, tajuamatta löytämäänsä, näkemättä vastaantulevaa ja läsnä olevaa...

Tähän itsetutkiskeluun ja -mutkisteluun palaan myöhemmin, vaikka se on mennyt niin pitkälle, että alan vähitellen uskoa, että kaikki suhteet ja identiteetit rakentuvat hyvin yksinkertaisista teoista ja valinnoista, vuorovaikutustilanteista, joiden merkitys karkaa meiltä helposti kaikessa yksinkertaisuudessaan... Kaltaisellani neurootikolla peruspalikat ovat jääneet jumiin patterin taakse... Lienee parasta palata näihin asioihin myöhemmin. Tahdon kiittää kaikkia ja mainita, että taannoisen joulukorttini kynttelikkö on Euf-emäntämme. (Hänen ikkunallaan siis.)

Tunnisteet: kuva, muistot, neuroottisuus, piirros, tunteet

Timo 22:15 (0) kommentoi

4.1.07

 

Vimmattua paikallaanpoljentaa

Yksin, synkässä joskin emotionaalisesti epävakaassa tilassa on vaarana, että kirjoittaa peräti vastuuttomasti. Myönnän tämän, mutta varoittaja, mokomakin järjen ääni, tuo koulumestarimainen raakkuja, pahanilmanlintu, joka matkii vilpittömyyttä ja väistelee, täysin arvokkaan virkansa vastaisesti... Miksi kaikki terve ja totinen muuttuu itsensä parodiaksi? Miksi - siltähän tämä näyttää - kirjoittajan ei ole edes sallittu tuntea vastuutaan, tuntea [sitä] vilpittömästi, käsi sydämellä? Moraalista oikeinkirjoitusta ei taida olla olemassa. Tämä on aika pelottava juttu.

Kuka lukee kirjoituksen syyt?

Onhan se aika julma tapa ajatella, julma kaikkia rakkaita auktoriteetteja kohtaan, ettei kirjoittaja voi omaksua muunlaista vastuullista asennetta kuin luottamuksen omaan parhaaseen arvostelukykyynsä tässä ja nyt. Se on kammottava individualistinen, humanistinen, kristillinenkin periaate, ettei ole lupaa alistua, ei lupaa totella, ellei totteleminen ole vapaa- ja omaehtoista, vilpitöntä ja hyvin perusteltua. Ja kuitenkin kirjoittamisen vapaus vaatii juuri tätä [tämän periaatteen noudattamista]. Oudosti ahdistavaa.

Uskoa itseensä, välittömästi, vähäisenä, kaikesta huolimatta, se on vavisuttava vaatimus. En tiedä, olisiko olennainenkin syy uskoa Jumalaan se, että on välttämätöntä uskoa itseensä, uskoa ilman että paisuu ja pullistuu, kuten helposti käy, uskoa käsiinsä, jotka Jumalalta puuttuvat. Että se, mikä narsistilta vaatii suuruudenhulluutta, olisikin täysin spontaania.

Yritänkö tässä vain manata itseinhoa pois?

Mutta miten paljon kevyempi kantaa on kirjoittajan vastuu kuin lapsenkasvattajan! Totellessaan ja niskuroidessaan on lapsi [kummassakin tilanteessa] yhtä pelottava.

---

Teinpä muuten sellaisen vih(k)on, jonka uhkasin viime vuoden puolella. (Toinen nauhoista ei taida olla puuvillaa.) Päiväsin sen (3. 1. 2007 klo 0.37), ja otsikosta tuli hieman ällöttävä: "Valkoisen paperin rakkaus". Sitten aloin kirjoittaa, ensin naurettavasti, sitten vähän varmemmin. Olen pääsemässä arkoihin, tärkeisiin asioihin. Koetan uskoa tähän prosessiin ja jotain pyrin julkaisemaankin.

[Lisäyksiä klo 3.53:

Se, mitä olen tässä kirjoittanut, vaikuttaa kieltämättä hyvin sekavalta ja ristiriitaiselta, kertakaikkiaan vastuuttomalta... Koko jutun voisi muotoilla uudelleen niinkin, että kyse on dilemmasta:

(1) Ensinnäkään mitkään kielelliset jutut, mitkään ajatukset, mitkään sanavalinnat, eivät itsessään ole minkäänlaisia takeita puhujan moraalisesta auktoriteetista, motiivien sisäisyydestä tai rehellisyydestä - edes puheaktin n(tai ajatuksen) itsensä osalta. Triviaali havainto oikeastaan, itsestäänselvyys, silti turhauttava. Puhe on siis halpaa, mutta siihen joudutaan turvautumaan, ja siihen on normaalisti jopa voitava uskoa - usko "itseen" on oikeastaan epäolennainen muutoin kuin moraaliseta kannalta, mistä päästäänkin dilemman toiseen sarveen: (2) koska mikään koodi ei takaa moraalista auktoriteettia ym. ym., puhuja (tai pikemminkin kirjoittaja, kuten tällainen kammiossaan nököttävä yhdentekevä bloggari) ei voi vetäytyä vastuustaan koodin taakse (mikä liittyy kysymykseen neurooseista, nihilismistä, tekopyhyydestä ym.), hän on eräässä mielessä itse yksin vastuussa puheestaan. Kirjoittaja on siis vastuussa, mutta ei voi mitenkään osoittaa kantaneensa vastuuta! Tämä seikka on melko lailla ristiriidassa etenkin näillä seuduilla vallalla olevan riippuvuussuhteita korostavan, verrattain autoritaarisen vastuukäsityksen kanssa. Toisin sanoen kieli levittää sisäisen ja ulkoisen moraalisuuden välille kuilun, joka (öh) on tietenkin silloitettavissa ainoastaan adekvaateilla teoilla...

Intellektualismin dilemma...

Pääni on hötöinen: olen pahoittanut toisen mielen tavalla, jota kadun, murehdin ja vatvon ties mistä epäilyttävistäkin syistä, mutta selvästikään en voi käsitellä asiaa ilman toisen kohtaamista. Mikä lienee todistettu. Pakko mennä nukkumaan...]

[Lisäys klo 11.05:

Hetkinen, ehkei silloittamiseen riitäkään teot, saati "käyttäytyminen", vaan tarvitaan juuri uskoa. Ei ole moraalista statusta, joka ei murenisi. Siksi tarvitaan uskoa.]

Tunnisteet: idealismi, tunteet

Timo 00:05 (0) kommentoi

1.1.07

 

Pieni Sudan

Vihoviimeinen hirviö voitettavaksi on yksinäisyys. Se osaa kätkeytyä joka paikkaan; sankarin itsensä korskeassa hahmossa se irvistelee, kaikista saumoista. Ja meille viileille suomalaisille lienee helppo uskotella, että se on kuin lohikäärme, taruolento.

Ei se ole ajattelemattomuutta, pelottavaa tuntemattomuutta se on. Olen loukannut ja saanut tililleni sydänsuruja. En todellakaan halua tottua tämmöiseen. Minne voisin vetäytyä täältä teeskentelemästä?

Toivotan kaikille oikein hyvää ja kaunista alkanutta vuotta.

Tunnisteet: katumus, rakkaus, tunteet

Timo 23:42 (0) kommentoi

20.12.06

 

Pieni tunneilmastomalli

Kirjoittajina Sven, Kirjoittaja, Matti, Tiedemies, Neliapina, Tris, Karri:

Kaikilla ihmisillä, jotka elävät rakenteellisen väkivallan koneistossa, on erittäin kehittynyt luuseritietoisuus. Toisin sanoen kulttuuriin ei voi edes päästä mukaan, jos ei koe viehtymystä prinsessaleikkeihin.

Tyypillinen tunne: häpeän ja huvittuneisuuden sekoitus. "Todellisuus", todellakin, "hajoaa kuin tuuli". Pelkään vahingoittavani sen ominaisuuksia lämmöllä.

Minua on miljoona kertaa käsketty esim. avaamaan silmäni ja heräämään ja keskittymään ja ties mitä. Olen haikea ja totta kai pahoillani, mutta joskus tunteet ovat vain tunteita.

Vanhaa hyvää meemiä on siis (ees) taas liikkeellä. Matkalla (Ulos itsestäänselvyyksistä) esitti haasteen, ja yllä oleva pieni pohdinta on vaataukseni.

(Toisaalta tämän harjoituksen toistaminen olisi tuskin haitaksi, joten koostan samoista lähdemateriaaleista myös hieman vapaamuotoisemman, proosarunomaisemman tekstin, jos vain ehdin ja jaksan hengitystietulehduksen ja joulun hönkiessä niskaan.)

Toivon siis, että siteeraamani blogistit laativat kukin oman sitaattikollaasinsa käyttäen vähintään kolmea blogilähdettä ja haastaen edelleen lähteensä.

Tunnisteet: meemi, mentaliteetti, tunnepuhe, tunteet

Timo 11:52 (0) kommentoi

14.12.06

 

Skizzenblock

Aina ei jaksa tavoitella erikoisuutta. Joskus on pakko puhua yksinkertaisemman puolensa suulla. Nämä ovat niitä harvoja iltoja, jolloin tunnen jotain, minkä haluaisi ilmaista mutta joka kuulostaa - kun kuulostelee omia alustavia ajatuksiaan - banaalilta ja avuttomalta.

Näitä iltoja ei ole ollut tarpeeksi. Kyse on torjutun paluusta (lukekaa "torjutun paluu" kauhtuneena metaforana mieluummin kuin oikeaoppiseksi aiottu freudilaisena tulkintana tilanteesta), ja kun torjuttu palaa, se on hylkiö, lapsekas ja kömpelö. Sitä on salaa kaivannut, mutta ei tahdo tunnistaa omakseen. On hirveän vaikeaa kirjoittaa juuri nyt, vaikka tahtoisin.

Tunnisteet: kirjoittaminen, torjuttu, tunteet

Timo 21:07 (0) kommentoi

1.8.06

 

Contra emotiones

Motivaatiorakenne hajoaa tunteiksi.

Miehen ei ole viisasta tehdä numeroa tunteistaan, sillä hän on aina myöhässä.

Tunnisteet: tunnepuhe, tunteet

Timo 11:19 (0) kommentoi