Aika ja minä

31.5.03

- Evoluutiopsykologi Haavikko, onko parodia ylipäänsäkään tarpeellista?
- Jostain syystä meillä on kyky nähdä unia.

Timo 06:55 (0) kommentoi

Aurinko on kuin kalifien kuunsirppi.

Timo 06:51 (0) kommentoi

30.5.03

Minäpä sen sanoin.
Moni asia odottaa vuoroaan, mutta on aika mennä nukkumaan.

Timo 00:48 (0) kommentoi

Lisäyksenä aiempaan: yhtä lailla kuin vapautta viitata itseensä, blogi merkitsee minulle myös vapautta tarttua häilkäilemättä kaikkiin sellaisiin aiheisiin, jotka aiemmissa konteksteissaan ovat tuntuneet vaativan liikaa selittelyä, pohjustusta pohjustuksen päälle - ja joihin en ole tästä syystä päässyt kunnolla käsiksi.

Timo 00:15 (0) kommentoi

29.5.03

Tällaisten sanojen takana en seisoisi.

Timo 14:20 (0) kommentoi

Voiko totuutta etsivä seisoa omien sanojensa takana?

Timo 13:39 (0) kommentoi

Pääsivulla näkyy nyt merkintöjä aikaisempaa lyhyemmältä ajalta. Tajusin vasta nyt, että Bloggerin "Show N days' posts" viittaa päiviin, joilta on olemassa merkintöjä, eikä yhtenäiseen N:n päivän ajanjaksoon.
Tunnisteet: blogin muutokset

Timo 13:21 (0) kommentoi

Useasti yrittäessäni kirjoittaa esseetä tai tutkielmaa olen huomannut päätyväni laatimaan lähinnä esipuhetta, joka itseensäviittaavuuden voimasta paisuu ja muuttuu enemmän kuin se asia, johon täytyisi päästä. Tämä blogi on kunnianosoitus esipuheen esipuheelle.
Kun kirjoittaa asiatekstiä suljettuun muotoon, vakkapa kirjaksi, kaikkien itseensäviittaavien rakenteiden johdonmukaisuus täytyy varmistaa ennen kuin lopputulos voidaan hyväksyä. Sitä huolta ei tässä muodossa ole.
Siinä, että blogi käsittelee lähinnä itseään, ei ole mitään kieroutunutta eikä salamyhkäistä. Kyse on pirstaleisesta keskustelusta, jossa voidaan viitata koko aiempaan keskusteluun (ja ennustella tulevaa) ja joka on esitetty käänteisessä aikajärjestyksessä.
Kaikki esille tuleva on vain koekäytössä. Vastaan tulee myös hylättyjä aparaatteja.

Timo 11:53 (0) kommentoi

Kirjoittamani ja lukemanne keikkuessa blogilistalla tulee kiusaus ajatella ensivaikutelmaa ja - mikä vielä pahempaa - lukijaa, joka on kirjoittajaakin epämääräisempi, kuvitteellisempi, yhdentekevämpi ja rajoittavampi hahmo. Muistutettakoon: tämän blogin aikaskaala on pitkä, tyyli ja sisältö milloin mitäkin, ja se kasvaa lopusta lähtien omaksi ensisijaiseksi aiheekseen.

Timo 09:11 (0) kommentoi

28.5.03

Väliin eilisillalta pieniä ilmestyksiä, Narkissoksen muodonmuutoksia:

Ryhtiliikkeen voitto
Nukkumaan mennessäni huomaan tunto- ja kehoaistimusten kevyesti vääristyvän ja herkistyvän kuin kuumeessa (lopulta nousen juomaan vettä ja merkitsen tämän muistiin): Pää ja kädet tuntuvat suhteettoman suurilta, mutta hämmästyksekseni en tunne itseäni oudoksi vauvaksi tai sikiö-homunculukseksi, vaan ensiksi mieleen tulee Michelangelon Daavid-patsas. Sama asento (peilikuvana tosin ja pystyssä). Huomatkaa kädet.

Luuta
Dinosaurusdokumentin katsominen televisiosta voi olla pysäyttävä kokemus: tietoisuus ajasta alkaa liikuttaa mieltä; karut preeriamaisemat, joissa ikivanhat luut lepäävät aivan maan pinnassa, vahvistaa ylevää perusvirettä. Luut ja munat, munissa outojen sikiöiden luut. Tunnen kateutta maassa kykkiviä tutkijoita kohtaan: fossiloituneiden luiden tunnistaminen voisi olla minun alaani. Muhkurat hahmottuvat eläimen osiksi; jotka ovat säilyneet paljon pitempään kuin mantereiden ääriviivat. Pystyn varsin hyvin piirtämään karttoja ulkomuistista, kun lapsena opin rantaviivojen ilmeet, ilmeet, jotka saattavat näyttää oudoilta, kun kartan toisinpäin. Teini-iästä lähtien olen piirtänyt mieluiten ihmiskasvoja.
Paleontologia yksi noista sympaattisista erikoisaloista, joiden pariin hakeutuminen edellyttää aitoa intoa ja uskallusta tulla joksikin, tai yksinkertaisesti iloa, joka nostaa kiintoisat asiat kirkkaina esiin. Minulta sitä puuttui, ja aikaa myöten yhä surullisemman hahmon renessanssiveijarina päädyin ja juutuin opiskelemaan arkkitehtuuria ja filosofiaa.

Timo 13:42 (0) kommentoi

Koska Trio erektus kummittelee täällä jatkuvasti, niin katsotaanpa hieman kulissien taakse: Markku Jantunen on tamperelainen insinööri-generalisti ja gon pelaaja, jonka viileän henkevään seurapiiriin ovat kuuluneet niin Ilkka Kokkarinen, Tommi Perkola, Jari Vaarma kuin minäkin. Ilkan olen jonkun hassun kerran tavannut, samoin Tommin, Jaria en.
Go-pelistä puheen ollen, sana hidalgo nostatti eilen mieleen kysymyksen, millainen peli hidal-go mahtaisi olla. Mietin, että tällaisessa pelissä osa kivistä (eli nappuloista) olisi "hidalgoja" (tai jotain vastaavaa japaniksi, sikäli kuin japanilaiset pystyvät moista pyhäinhäväistystä mitenkään sietämään), joiden arvo vangiksi joutuneina vastaisi useaa tavallista kiveä. Hidalgot voitaisiin erottaa muista kivistä esimerkiksi pienillä punaisilla tarralapuilla, ja ne aseteltaisiin laudalle ensiksi. Kiintoisa teoreettinen kysymys on tietenkin se, miten hyvät pelistrategiat erilaisissa hidal-go-varianteissa eroaisivat normaaligon srategioista.

Timo 12:14 (0) kommentoi

Outoa. Mitkään muutokset blogini asetuksissa eivät enää tahdo astua voimaan. Näin ollen mm. kaikki tähän mennessä kirjoittamani on edelleen luettavissa pääsivulla ja sivun latautuminen saattaa kestää pitkään.

Timo 00:52 (0) kommentoi

27.5.03

Parantelin hieman eilistä (kirjoittaja tarkoittaa tätä heti alla olevaa, öinen huom.) tarinaani. Blogin pitämiseen alkaa muuten vähitellen kehittyä addiktio: kaikesta voi kirjoittaa, yhä uudestaan ja yhä paremmin; entinen täytyy ylittää. Kova tavoite: syksyllä kirjoitan kolmessa tunnissa vaivatta viisi liuskaa mistä tahansa itseäni kiinnostavasta yleisluontoisesta tai henkilökohtaisesta aiheesta.

Timo 11:45 (0) kommentoi

Puuttuakseni toisten keskusteluun, minua huvitti Markun lause, "Minusta tuntuu, ettei Jari oikein perusta Corbusta." Huvitti siksi, että rakennetun ympäristön suunnittelu ja arkkitehtien toiminta sen parissa on monitasoinen ja -tahoinen tarina, jossa yksittäiset henkilötkin saattavat edustaa hyvin monenlaisia asioita. Le Corbusierin suurisuuntaiset planning-ideat asumiskoneineen ovat osoittautuneet lähinnä haihatteluksi syistä joista Jari Vaarma esittää, mutta modernismin manifestien varoittavasta kohtalosta huolimatta Corbun arkkitehtonisen designin karisma puree yhä, ja tuskin Jari sille täysin immuuni on, kun arkkitehdiksi on itsekin kouluttautumassa.
Lisäksi Corbu teki kaikkea muuta (ja ennen kaikkea muuta) kuin massa-asutusratkaisuja. Hänen ikoniseen asemaan nousseissa yksityistaloissaan suunnittelijan edistysusko ja koneromanttinen rationalismi näyttäytyy hyvin erilaisena kuin Pariisi-suunnitelmassa, joka on päässyt kunniapaikalle kaupunkisuunnittelun kauhugallerian: Corbu halusi murskata vanhan kaupunkirakenteen ja korvata sen puistolla, jossa törröttää massiivisia tornitaloja.
Le Corbusierin aluksi ankaran geometrinen muotokieli muuttui vähitellen veistoksellisemmaksi ja monumentaalisemmaksi. Hän sai vaikutteita kuvataiteen kubisteilta, joiden tyyli samalla tavoin pehmeni ajan myötä. Esim. Marseillen unité d'habitation- rakennuksen ja Ronchampin kappelin muotokielessä ja käytetyissä materiaaleissa on vahvoja yhtymäkohtia, mutta ne ovat kuitenkin aivan erityyppisiä rakennuksia. Jälkimmäiseen asti rationalismi ei yllä enää ollenkaan, vaan asumiskonemies paljastuu kuvanveistäjäksi ja uskonnolliseksi mystikoksi.

Timo 00:57 (0) kommentoi

26.5.03

Ettäkö lähden liian helposti mukaan? Taidan olla tulossa vanhaksi, kun tällaisia kirjoitan. Harvasta asiasta olen liiaksi innostunut, ja silkka keskusteluun osallistuminen on kaiken kaikkiaan halpaa - ja kehittävää - huvia, joka tosin helposti liittyy sellainen harha, että tuntee puheena olevan asian paremmin kuin itse asiassa tunteekaan.

Timo 23:02 (0) kommentoi

Sanomisen pakko, joka tulee siitä, että olen jo tullut sanoneeksi sitä ja sitä typerää, on hieno juttu. Juuri tällaista olen kaivannut - ovela konsti tämä julkinen päytälaatikko. Voin ottaa kaiken hyödyn irti halustani kritisoida, korjata ja täydentää omia sanomisiani jälkeenpäin. Motivaatio oppimiseen ja oppineisuuden osoittamiseen kasvaa.

Timo 18:07 (0) kommentoi

Ei pitäisi luvata, ettei vaivu mietteisiin - silloin kuin sellaiseen kerrankin on voimia ja mahdollisuus. Kannattaa pitää kiinni siitä mistä pitää.

Timo 17:23 (0) kommentoi

Tommin matriarkaalisen totalitarismin teoriaa täytyy sulatella vielä. Lähden liian helposti mukaan kaikenlaisiin puolivillaisiin ajatuskehitelmiin. Siinä on kuitenkin, traditionaalisten sukupuoliroolien taustaa vasten tarkasteltuna, jotain todella oivaltavaa. Muotoilisin perusajatuksen siten, että matriarkaatti ilmenee tahona (T. Nevanlinnan, jota kuuntelen parhaillani radiosta, tunnetuksi tekemä termi), joka tietää mistä pohjimmiltasi olet kotoisin ja mitä pohjimmiltasi tunnet - ja miten sinun pitää tuntea!
Tommin matriarkaattiteoria on kunnon vasemmistolaista ideologiakritiikkiä, jossa henkilökohtainen tosiaan on poliittista. Enpä ole koskaan lukenut mitään likimainkaan sen henkistä yliopistossa kirjoitettua esseetä kuin Tommin keksaisema "Itkukohtaukseni häpykarvojen kasvun yhteydessä". Tommin analyysi antaa tuollaiselle esseetehtävälle vain uutta validiteettia mm. siten, että esseen valantatilanteesta tulee valintatilanne: kenen lauluja laulat? Pätee myös blogeihin.
Teoria on rohkaiseva: se antaa luvan ajatella, että omien ongelmieni tärkein taustatekijä ei olisikaan neuroottinen luontoni, vaan asiat luonnollisina esittävä ideologia. Olen vieraantunut yhteiskunnasta ajatellen, että päänsisäisen elämäni kipupisteet ovat jotain ei-kulttuurista, yksityistä, jotain väistämätöntä ja transsendentaalista - ja kuitenkin häpeällistä. Mitä ne muinaiset roomalaiset muuten horisivat, kun sanoivat että naturalia non sunt turpia? (Tämänkin toki kirjoitti alkujaan kreikaksi auktori nimeltä Euripides.)

Timo 15:40 (0) kommentoi

Timo ja aika vaihtoivat paikkaa.
Tunnisteet: blogin muutokset

Timo 10:46 (0) kommentoi

Mielen pienet liikahdukset ilmenevät yön tunteina.
Olen suhteellisen levoton, mutta en uneton - olen lapsi. Heräsin taas lapsena, tietenkin. Mitä se merkitsee? Tai siis mitä se voi mahdollistaa? Voitte arvatakin mitä haen: se tekee ajattelun mahdolliseksi. Eikö kuulostakin omahyväiseltä. Jos keksitte paremman vastauksen, kertokaa.
Blogistani on toden totta tulossa toimiva ajattelun alusta. Mukavaa, erinomaista.
Otsikko tuntuu tässä vaiheessa kyllä typerältä, lastenkirjan nimeltä (lasten ei tarvitse kunnioittaa aikaa): "Aika ja Timo" olisi parempi, ylevämpi, stoalaisempi. Aika tulee totta kai ensin: Time is my bit… er, lady.
Tänään en kuitenkaan viitsi vaipua mietteisiin, vaikka blogitouhuni on silminnähden lapsenkengissä ja kaipaisi vakaampaa syvähenkisyyttä. Hoidan lähinnä käytännön asioita.

Timo 10:19 (0) kommentoi

Aipa niin, tämä palsta on nyt oikein suomalaisten blogien kirkossa kuulutettu. Yksi blogeeraaja ehti jo linkata tänne. Tervetuloa vain, uudet lukijat. Täällä on hieman sotkuista, enkä tähän hätään keksi sopivaa musiikkilinkkiäkään... Maistuisiko kahvi? Uskokaa vain Paahtimoyhdistystä: kaffee on terveellistä. :-)
En muuten juuri koskaan laita kahvia kotona. Teepussia saatan viruttaa kuumassa vedessä: mintulla maustettu vihreä tee ei ole mitenkään ihmeellinen juoma, muttei hermoille käypäkään. Mutta vapaaherran elämäni miltei päivittäin toistuviin rituaaleihin kuuluu kaksi kuppia tummapaahtoista kahvia omenaviinerin (ilman vaniljakreemiä) kera suositussa pikku kammomuhvilassa.

Timo 00:19 (0) kommentoi

Blogger toimii taas. Hurraus ja huokaus.

Timo 00:04 (0) kommentoi

25.5.03

Tänään Tommi Perkola kirjoittaa vittuuntuneena vitutusta vastaan. Matriarkaatin edustaja voi vain sääliä moista: voi poika parkaa... Noin et voi voittaa, etkä muutenkaan. Turha pyristellä. Itseäni ojennan siitä, että iso mies puhuu rumia.
Itse kukin voi pohtia, kuinka yleisiä erilaisissa keskusteluissa ovat sävyt, joiden voi nähdä ilmentävän matriarkaalista varmuutta, tunnevaltaa.
Tommi puhuu sunnuntaisaarnassaan herätysliikkeistä, mutta pysähtyy herännäisyyteen. Itse olen evankelisen herätysliikkeen kasvatti ja yhä jossain määrin kiintynyt siihen. Evankelisuudessa "matriarkaalinen totalitarismi" esittäytyy käsittääkseni vielä vahvempana kuin herännäisyydessä. Mun äitee on vahvempi!
Ainakin Etelä-Pohjanmaalla evankelisuus on vallalla köyhemmillä seuduilla kuin herännäisyys, ja nykymuodossaan se on valtakunnallisella tasolla herännäisyyttä huomattavasti konservatiivisempi liike, jonka piirissä on mm. melko laajaa naispappeuden vastustusta. Kertauksen vuoksi riittää mainita, että evankelisuuden luja ydin on "yksin armosta" -oppi, ja käytännössä tämä merkitsee karrikoidusti seuraavaa: Omavanhurskaus on synneistä vaarallisin ja kaikki teot, etenkin julkiset, siten lähtökohtaisesti epäilyttäviä. "Ettei vain ylpistyis!" ajattelee vanha kansa, kun nuoren polven edustaja pyrkii kunnianhimoisesti elämässään eteenpäin.
Matriarkaalinen valta jättää kaksi vaihtoehtoa: tyytymättömyys, josta Tommi puhuu, ja osaansa tyytyminen. Perinteinen suomalainen työmoraali, pellolla ja paimenessa opittu, perustuu jälkimmäiseen.

Timo 23:45 (0) kommentoi

Kokeilen uutta ulkoasua.

Timo 13:28 (0) kommentoi

On opettavainen, karaiseva kokemus, kun saa hätkähtää sitä tyyppiä, joka nämä on kirjoittanut.
Saatamme ajatella, että nämä verkkoon juuttuneet lokit aivan kuten lokit kahdella koolla sanoisivat koko olemuksellaan "mä", kuten Rusasen Mikko (terveisiä) siivekkäistä veljistämme oivasti havainnoi; mutta lokiahan pidetään juuri siksi, ettei se ole niin yksinkertaista. On moni meistä sekä laiva että sitä seuraava lokki, jonka merkinnät normaalisti huuhtoutuvat mereen kuin tulostukset /dev/nulliin. Kurssimme tavoite on, että lokin pitäjä oppii hyväksymään itsensä itsensä häiritsevänä seuralaisena.

Timo 12:19 (0) kommentoi

24.5.03

Käytän alkoholia varsin vähän ja jo pienillä määrillä näyttää olevan melko pitkäkestoinen vaikutus olotilaani. Join kolmessa päivässä ihka yksin tyhjäksi kaksi pihatalkoista ylijäänyttä puolen litran siideripulloa, jotka rva talonmies oli tuonut minulle palkkioksi puutarhamöyrinnästäni, ja tämän huippusäälittävän ryyppyputken seurauksena olen niin veltto ja välinpitämätön, että saatan vain rojahtaa koneen ääreen ja kirjoittaa aiheista helpoimmasta ja vaikeimmasta, omasta elämästäni. Heti alussa, jossain välissä, käyn kuitenkin kahvilla. Tätä kirjoittaessani en ole sitä vielä tehnyt, mutta silti kysymykseen, missä kohtaa tekstiä pidin tauon, ei ole kovin yksinkertaista vastausta, koska mm. aloitin kirjoitusurakkani keskeltä. (On helppo sanoa, mistä aloitin: kohdasta "olen niin veltto ja välinpitämätön"; se sopisi hyvin aloitukseksi, mutta pidän kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani) Kirjoittaminen etenee varmimmin, kun tuijottaa näppäimistöä ja ajattelee nyt-hetkeä, siis kirjoittaa kirjoittamisesta tässä ja nyt - normaalijännityksen tilassa minä en kehtaisi olla näin välitön, yksinkertainen ja rajoittunut. Mutta kenties paras tapa luovia asiakasassa kohti maanpintaa on vain kirjoittaa ja kirjoittaa, siten luoda - tekemällä tehdä - reitti asiasta toiseen. Jopa akateemisessa kirjoittamisessa voisi käyttää samaa menetelmää: asiaan on päästävä tavalla tai toisella, vaikka asiaankuulumattoman kautta; asiaankuulumattoman tajunnanvirranhan voi leikata pois lopullisesta tekstistä kaikessa hiljaisuudessa. Tällaista menetelmää olisi ainakin kokeiltava, mutta käytännössä olen enimmäkseni kadehtinut toisten kykyä siirtää paperille juuri oikeat asiat juuri oikeassa järjestyksessä. Kadehtiminen ei opeta mitään. Triviaalisti rationaalisinta on käyttää parhaiten itselle sopivaa menetelmää, eikä elektronista kirjoitusalustaa ainakaan tarvitse kunnioittaa sellaisena pyhänä materiaalina, joka on pidettävä puhtaana inhottavista subjektiivisista tuotoksista. Tällaista toimitustyötä varten on kehitetty tekstinkäsittelyohjelmat - ja tekstiä on paha käsitellä, jos sitä ei ole, minkä seikan unohdan anaalisessa estyneisyydessäni yhä uudestaan.
Kerrottakoon tässä vaiheessa (älköönkä yritettäkö tunkea edellisen kappaleen sisään), että kahvilla käynti jatkui kaupassa käymisenä, television tuijottamisena, Tuomas Nevanlinnan kirjan Surullinen tapiiri hajamielisenä lueskeluna… Samalla eilisiltaisen siiderin avittama aamurentous alkoi muuttua jähmeydeksi. Hain kaupasta naposteltavaa, että voisin keskittyä kirjoittamiseen. Ajattelin syödä kunnolla myöhemmin, koska ruokatauko vain tuhoaa keskittymisen enkä päästyäni keskittyneeseen tilaan edes kaipaa ruokaa. Olisi pitänyt tietää, ettei itseään kannata ampua tällaiselle radalle millään hätäisellä energiapaukulla. Kun siinä lojuin sohvalla, ja kiskoin juustonaksuja ja pähkinöitä poskeen, niin turtumus hiipi kroppaan juuri kun päivän piti lähteä kunnolla käyntiin. Olenpas laiska. Harmi, että joutuu käyttämään tahdonvoimaa näinkin vähäpätöiseen juttuun, pikkulämpimän päiväkirjatekstin naputteluun.
Epäilen, ettei vapaan assosiaation menetelmä taida sittenkään toimia missään vähänkään professionaalisemmassa yhteydessä. Kirjoittelen kuitenkin vain omaksi ilokseni tällaisia jorinoita. Missä on pihvi?
Alan miettiä ruokaa, joka piristää eikä turruta. Sushia. Makrillisushia ja vihreää teetä! Nyt tuli nälkä. Vastustan laiskuuteni tukemana tätä nälkää. Syön mitä kaapista löytyy. Työstän erästä toista blogiini aikomaani tekstiä. Ei-julkinen pöytälaatikko paisuu taas. Selailen erästä ei-niin-kovin-kiintoisaa kirjaa. Aika kuluu. Kuntosalikeikka siirtyy tietenkin huomiseen. Ilta on tulossa, ja koko se tematiikka johon aamulla olin innolla tunkeutumassa, tuntuu raskaalta harmaalta pilveltä pääni päällä.
Ajatus on lyhyt. Ja kappale. Estot tunkevat esiin rakosistaan. Pelastan tämänpäiväisen pienen alkuni estojen kynsistä, mutta pidän fiksuimmat ajatukseni edelleen itselläni: työstän niitä, vaikka tiedän, että ne tulevat omissa silmissäni näyttämään yhä tyhmemmiltä ja tyhmemmiltä ennen kaikkea niiden artikuloimiseen kulunutta aikaa vasten tarkasteltuina.

Timo 20:39 (0) kommentoi

20.5.03

Ympärikävely: se on tilani.
Kuin Roope-setä, rahasäiliönsä vanki.

Timo 00:06 (0) kommentoi

16.5.03

Kuka käski mennä itseensä ja pysyä siellä?!

Timo 19:31 (0) kommentoi

Kun ihmettelen itseäni niin paljon, kuinka paljon ihmeteltävää onkaan toisissa! Ihmeteltävintä ihmisissä on se, kuinka vähän ihmeteltävää joissakuissa näyttää olevan.
Miksemme ihmettele toisiamme kummemmin?

Timo 12:23 (0) kommentoi

Myös itseään voi koettaa katsoa lapsen silmin.

Timo 09:13 (0) kommentoi

Pidän itsestäni kiinni kynsin ja hampain. Kuka tai mikä saisi minut voittamaan pelkoni ja hellittämään otteeni? Minä itsekö? Hah. Tai ehkäpä, avaamalla aistit, kaikki aistit. Vastuun ja elämäntavan kaltaiset abstraktit egoideat on unohdettava tässä vaiheessa. Jos lapsi, niin avoin, utelias, ennakkoluuloton lapsi, jolla on kuitenkin ainakin joissain suhteissa aikuisen järki.

Timo 09:10 (0) kommentoi

Ei siitä ole helppoa päästä eroon: olen 30-vuotias lapsi, ikuisesti pikkuvanha, yhä uhmaiässä. Murrosikä, jonka jossain vaiheessa mainitsin, oli vain vaihe, jolloin kaikkitietävyysfantasiani joutuivat kriisiin tilanteen muuttuessa ja jolloin luovuin kaikkein infantiileimmista reagointitavoistani. Kaikkivoipaisuusfantasiaa en itsessäni tunnista.
Regressio on tehokas suojautumiskeino, mutta mihin se johtaa?
Ainakin selibaattiin: naiset, jotka tajuavat, pitävät minua lapsena, ja naiset, jotka eivät tajua, näyttäytyvät minulle lapsina, syyntakeettomina tai sitten äidiksi kelpaamattomina puolinaisina - ja se siitä. En etsi äitiä, vaan naista, joka kykenee transsendoimaan äiti - lapsi -asetelman sellaiseksi, jossa minun tapani olla osoittautuu miehen tavaksi olla, heikkous vahvuudeksi jne. Se on kova, hirvittävä vaatimus, mutta vaadin samaa itseltänikin. On tosin hieman epäreilua, että pyydän jokaisen lähelleni pyrkivän mukaan jaakopinpainiini, jota olen harjoitellut pitkään.

Timo 08:48 (0) kommentoi

15.5.03

Olen niin onnellinen, että minulla on varaa rypeä itsesäälissä.
Kun itseä ajatellaan, niin ajatellaan kunnolla, meni syteen tai saveen. Toistenkin puolesta.

Timo 23:34 (0) kommentoi

Kas, kyllä nuo skandit periaatteessa toimivat omallakin koneellani. Bloggerin esinäyttö vain on toteutettu merkistön osalta puutteellisesti. Älä luota jenkkiin.

Timo 17:50 (0) kommentoi

Luennolla ehtii ajatella kaikenlaista: oivaltaa, mennä asioiden edelle, kysyä, harhailla, melkein nukahtaa, muotoilla tänään ensimäiseksi kirjaamani mietelmän. Objektiivinen todelllisuus ei ehdi iskeä vasten kasvoja.
Vielä pelottavampaa: todellisuus, joka iskee, ei ole edes objektiivinen.

Timo 17:45 (0) kommentoi

Yhteisen kielen illuusio on osa sekä suudelman viehätystä että sen vieraannuttavuutta.

Timo 17:42 (0) kommentoi

10.5.03

Tommin kuvaus miehisyydestä tuo mieleen Tacituksen kuvailemat fennit, jotka ovat pohjan perillä saavuttaneet kaikkein onnellisimman tilan, jossa heillä ei ole mitään mitä toivoa. Toiveajattelu ei sovi fenniseen tosimiehisyyteen. On vain armoton objektiivinen todellisuus: ole mies tai kuole.
Jos maamme olisi jäänyt Runebergin profetian mukaisesti köyhäksi tai olisi ainakin vaurastunut hitaammin, emme nyt häviäisi miehisyydessä ruotsalaisille. Idän karhukaan ei enää testaa Suomen miestä.
Hei mut mitä välii?
I'm not nasty, brutish or short.

Timo 13:50 (0) kommentoi

Kappas vain, tällä selaimella arkistointisysteemikin toimii, omallani sivun oikeassa laidassa lukee vain "Past" ja "current" eikä niiden välissä mitään.

Timo 13:29 (0) kommentoi

Harmi, etten ole asunnossani järjestänyt kunnon tilaa aamuvoimistelulle ja mietteliäälle käyskentelylle. Parvi, jolla nukun, on matala, pimeä, yksinäistä pesäntekijää sisäänpäin kääntävä hieman kohtumainen tila kaupungin uumenissa. On hienoa ja reipastavaa herätä ainakin silloin tällöin tyhjästä, väljästä, yksinkertaisesta, valoisasta ja pölyttömästä huoneesta, josta vieläpä näkyy kauas. Matkallani Pohjanmaalle äitiä tervehtimään poikkesin Markun ja hänen tyttöystävänsä luokse: vietin nyt jo toisen kerran reilun kuukauden sisällä yöni jälkimmäisen opiskelija-asunnossa hervantalaisen tornitalon korkeuksissa, maisemassa, jossa ei ole mitään pikkusievää. Majoituin taas kämppiksen huoneeseen, joka oli tyhjä ja paljas - paitsi että huoneen asukki, norja tyttönen, yllättäen poikkesi aamulla. Hän näki minut röhnöttämässä sängyllään alushousuissani, mutta ei hämmästellyt ihmeemmin.
Bloggaaminen on muuten mukavaa, kun voi paukuttaa skandinaavisia merkkejä suoraan syöttöruutuun. En ole viitsinyt päivitellä ohjelmiani, ja siksi olen joutunut muuntamaan äät ja ööt aumleiksi ja oumleiksi käsin tai jollain muulla ohjelmalla. Olen pitkään ollut liian masentunut innostuakseni panostamaan tehokkuuteen, mutta - uskokaa pois - nyt tilanne on selvästi muuttunut.
Naurettavaa sinänsä, että kun en ole enää akuutisti ahdistunut, olenkin pelkästään laiska: huolekkuudesta huolettomuuteen. Pitkällä, joskaan ei kovin vaiherikkaalla matkallani mieheksi siis vielä ainakin yksi vastus voitettavanani: lapsenomainen levottomuus. Valikoiva tarkkaavaisuuteni ei ole kehittyyt paljoakaan lapsuuteni päivistä, kukaties lievän depression vuoksi. Osaan uppoutua mitä kummallisimpiin asioihin, mutta enimmäkseen tarkkaavaisuuteni huitelee sinne tänne, joskus aika pienessä tilassa.

Jaa-a, ilmeisesti bloggerilla on ongelmia skandien kanssa eikä (pelkästään?) minulla. Koetetaan näin ja toivotaan parasta.

Timo 13:13 (0) kommentoi

9.5.03

Mitäs kaikkea kivaa heikkouksia kompensoimalla on saatu aikaan...

Timo 18:06 (0) kommentoi

Tämän kuun kuudennen päivän merkinnöistä: Oioin harkitsematta luonnon ja suojan kohdalla.
Eihän luonnon tarvitse omalta julmuudeltaan suojaan hakeutua, vaikka luonto onkin julma luonnontilaan ajautuvalle ihmiselle ja voi eläimellistää ihmisen. Luonnossa itsessään ei ole julmuutta, ja jo Aleksis Kivellä suhde kääntyy romanttisesti ympäri: Laulussa oravasta ihminen samastuu luonnonolioon, joka on päässyt turvaan hallin hampaalta ja metsämiehen ansalta, ihmisen julmuuden välineiltä.

Timo 17:44 (0) kommentoi

Voimainsa tunnossa oleva ajattelee kokonaisuuksia.
Melankolikko kiinnittää huomionsa yksityiskohtiin.
Kauniit yksityiskohdat lohduttavat.
Kuolevaiset tulevat aina tarvitsemaan lohdutusta.
Näitä asioita on tutkittukin. En tähän hätään löydä viitteitä.
Olen surumielinen mies, pikkusielu sitä lajia. Myönnän usein ylenkatsoneeni omaa viehtymystäni kauneuteen.

Timo 17:19 (0) kommentoi

Tällaisia kyselen (alla) - ja minä olen nimittänyt Tommi Perkolaa kyynikoksi...

Timo 17:01 (0) kommentoi

Markku vastasi alla esittämääni kysymykseen markkinoinnin osalta blogissaan. Olisi hienoa, jos Tommi vielä puolustaisi väitettään tunne- ja ihmissuhdepelien nollasummaluonteesta ottaen huomioon myös niiden synnyttämän kulutuskysynnän.

Timo 16:47 (0) kommentoi

Asiaa suuremmin miettimättä ja viitaten paitsi Tommin, myös Markun mietteisiin: miten perustellusti voi pitää nollasummapeleinä ilmiöitä, jotka laajentavat kulutuskysyntää luomalla uusia tarpeita (jos niitä ei lasketa mukaan, mitkä tarpeet lasketaan?) ja siten nimenomaan lisäävät kasvua?

Timo 12:03 (0) kommentoi

Lupasin eilen kalliille lukijalleni suoltavani illalla materiaalia blogiin. En ollut sanojeni mittainen mies.
Tommi Perkolan eiliset kirjoitukset miehuudesta ovat kaikessa provokatiivisuudessaan kuin metsänraivauspommitus: tähän voi bygata vaikka mitä.
Miehen vakaus tehtäväänsä suorittaessaan on oikeastaan ainut selkeä ja kirkas "hyvän itsetunnon" malli. On merkillepantavaa, ettei sillä ole hirveän paljon tekemistä sen paremmin "itsen" kuin "tunnon" kanssa. Se ei ole myöskään sellaisenaan mikään yleispätevä ihanne saati hyvän elämän malli. Itse asiassa miehisyyden muuttuminen ideaaliksi syö miehisyyttä. Eikös "ihanne" olekin ihanan feminiininen sana? Miehuusihanteet ovat herrojen kotkotuksia.
1800-luvulla, teollisen tuotannon tehostuessa ja kulutusyhteiskunnan syntyessä aikaisempaa symbolisemmat ja tunnepohjaisemmat miehisyysnormit ja niihin liittyvät nollasummapelit alkoivat perkoloitua ylemmistä luokista alaspäin muuttaen samalla vähitellen muotoaan. Vähän vähäisemmänkin miehen tuli tuntea itsensä mieheksi, herrain lailla. Urbaanin keskiluokan herrasmieheltä puuttui vain valta. Tällä tavoin miehet rupesivat naisistumaan yrittäessään pitää kiinni miehisyysihanteista, mikä palveli mainiosti voimansa tunnossa olevan patriarkaatin etuja lisäten kulutusta ja motivoiden massa-armeijoita. Kun miehuusihanteet lopulta läpäisivät koko yhteiskunnan, natsismi ja fasismi saattoivat pervertoida politiikan.
Vuosisadan taitteessa miehuusihanteeseen liittyi myös sukupuolinen siveellisyys varmaan kiinteämmin kuin koskaan. Miehen oma seksuaalisuus uhkasi riistää häneltä hänen koko miehisen arvokkuutensa. Lääkärit opettivat, että itsetyydytys mädätti selkärangan. Miehisyys oli sisäistä ja sisäiset yllykkeet (esimerkiksi homoseksuaalisuuteen viittaavat) saattoivat milloin vain torpedoida hauraan miehuusprojektin. Freud ja kumppanit tulivat apuun, mutta onnistuivat vain edistämään miehisen identiteetin muuttumista tunnepohjaisemmaksi ja seksuaalisemmaksi. Itsereflektion perinne, joka toki ulottuu länsimaissa paljon pidemmälle kuin 1800-luvulle, vankistui ja levisi.
Miehet tarttuvat itsetarkkailuun yleensä intohimoisemmin kuin naiset, koska miehillä on enemmän menetettävää. Koska itsetarkkailu itsessään uhkaa miehisyyttä eli vakautta ja luotettavuutta, sisäisestä elämästään liian tietoisen ja siten epäluotettavan metsästäjän on jatkettava yhä pitemmälle korpeen kompensaation toivossa, yritettävä löytää jotain uutta. Lieneekö tässä eräs länsimaisen kulttuurin salaisuuksista?

Timo 08:49 (0) kommentoi

7.5.03

Ai, tämä vielä: pohdiskelu on vain yksi, suhteellisen vähämerkityksinen laji ajattelua. Kysymys sen arvosta pohdituttaa.

Timo 12:54 (0) kommentoi

Ihailen napakarvoitukseni lennokasta viivaa.
Pukeudun ja lähden.

Timo 12:36 (0) kommentoi

Luovin karikossa tähtien kuvajaisia tarkkaillen.

Timo 11:12 (0) kommentoi

6.5.03

Jumalaapelkäävä metsänjumala? Ihmistä pelkäävä metsäihminen, jolla on metsähybris? Mettäpöyröö? Ei vaan tavallinen mainosten uhri, joka aloitti lapsena piirtämällä pöllöjä isoine silmineen ja kolmionokkineen.

Timo 14:14 (0) kommentoi

Synnin palkka on kuolema. Järkevä ottaa kunnon etumaksun.

Timo 13:57 (0) kommentoi

Huomautus: koska Bloggerin arkistointisysteemi toimii kehnosti, tällä sivulla on nyt kaikki tähänastinen kaikkien äimisteltävänä. Eikä tää letkeästi hyppelehtivä litania ole vielä pitkäkään.

Timo 13:27 (0) kommentoi

Suuri osa naisista etsii miestä, joka "tietää mitä tahtoo", eli varasta tai tyrannia.
Kukas nyt näin sanoo? Tällainen paatos tarttuu toisilta, kyynisyys toisilta. Mitä minä itse edustan: luontoa, joka hakeutuu suojaan omalta julmuudeltaan? Jukolan Timoa ja jäniksenpoikasta? Oravan sammalvuodetta, myyrien ja muurahaisten koloja? Ja kaikkea veden muotoilemaa? Voin kuvitella edustavani lähinnä sellaista, mitä ei voi edustaa.
Timo Tapio Salo = Metsänjumalaa pelkäävä tai kunnioittava asumaton saari tai metsä.
En hae jännitystä elämääni vaan jännitettä: selässäni, tavoittamattomissani olevaa avainta ei tarvitse paljon kiertää, niin akut latautuvat itsestään, altaat täyttyvät, jotta vesi voi murtaa padot, ryöpytä, uurtaa, tehdä työnsä.

Timo 13:06 (0) kommentoi

3.5.03

Niin, jos pelkää itseään ja mietteitään, niin sitten blogeeraamaan vaikka voittaakseen pelkonsa. Ihan sama. Syillä, vaikuttimilla ja perusteilla on aina vähemmän väliä kuin neurootikko luulee tai haluaisi.
Konkreettiset uhat ovat eri juttu.

Timo 19:56 (0) kommentoi

En ole taaskaan päässyt asiaan. Kaikki olennainen, asiallinen on kovalevyllä luonnoksina, koeajalla. Joidenkin asioiden tekemiseen tuntisin tarvitsevani hetken ajan ulkopuolelta. Itseni kanssa pärjään jo, mutta aika... Hassu efekti sinänsä: niin kuin jonkinlainen ajantuhlausautomaatti olisi käynnissä. Öljylähteet palavat eikä niiden lähelle voi mennä.
Tällaista on helppo kirjoittaa, kun ei tajua olevansa väärässä paikassa. Oikea olisi sänky. Pääni on hyvä sängyssä. Hyvää yötä lokinkuvatus.

Timo 00:50 (0) kommentoi

2.5.03

Kuinka hajalla olenkaan ollut. Olen hakeutunut kohti kaaosta, koska mikään järjestys ei ole vastannut, tuntunut vastaavan, kokemustani.
Tieteen kehitys ei ole kumonnut mielivaltaa sublunaarisessa maailmassa.
Siteeraan Tommi Perkolan eilistä ajatusta: "Että kun filosofian historiassa on totuttu uskomaan ettei maailmaa voi selittää, nykyään pitää tehdä Eiffel-tornin kadottamiseen verrattavia temppuja peittämään edes hetkeksi se selviö, että luonnontiede tosiaan selittää kaiken."
Siis mitä luonnontiede tekee kaikelle? Selittää.
Entä sitten? Oletetaan, että kaikki on selitettävissä - entä sitten? Pakko kysyä, koska Tommi inhoaa Kierkegaardia.
Talvella tapasin tytön, joka selitti (tekstiviestissä muistaakseni), että hänen mielestään elämässä on muitakin päämääriä kuin selittäminen. Oli tietenkin oikeassa - selitänkö miksi?
Siis, jos "maailmaa ei voi selittää" tarkoittaakin tätä? Selittäminen ei tyhjennä eikä korvaa suhdettamme maailmaan.
Täytyisikö lopettaa diletanttimainen selitysten etsiminen, kun tiede on keksitty ja se etenee painollaan? Miksi tämä ratkaisu ei tyydytä? Tiede voi tarjota tällaiseen kysymykseen vastauksen, mutta olemmeko varmoja, että kysymys on oikea ja että tarkoituksemme on edes kysyä?
Joitain aavistuksia kumoutumisesta subjektiivisessakin maailmassa on. Aion omalta osaltani koettaa selvitellä ja saattaa luonnolliseen järjestykseen (ja tämä voisi melkein olla blogini otsikko:) mielivallan asioita.

Timo 22:50 (0) kommentoi

Isä rakensi kesämökille kaksi laakeahkoa, ympyränmuotoista kivikasaa. Suurempi on ollut siellä niin kauan kuin muistan. Pienempi tehtiin hieman myöhemmin, ollessani pieni.
Kivikasoissa saattoi nähdä sisiliskoja. Miniatyyriluolastot alkoivat kiehtoa minua. Myös veden kovertamat, syöksytorven alla, koulun takapihalla.

Timo 22:03 (0) kommentoi

Yksi varhaisimpia muistojani on se, kun rakkaan hoitopaikan tytär, jokusen vuoden minua vanhempi, tarjosi leikkimökissään Sisua.
Jopa joutuukin palaamaan kauas.
Tuti-täti ja Namno-setä, valkoinen Hanomag-pakettiauto. Kolme vuotta täyttäessänikö, heiltäkö (niin muistelisin) sain sen keltaisen muovilelun - sellaisen työkoneen, miksi niitä mahdetaankaan kutsua, sellaisia, joissa on traktorimallinen nuppi ja puoliperävaunutyyppinen kuormalava?
Sisua. Hmm.

Timo 21:57 (0) kommentoi

Rationaalisuuttani saa tosiaan kaivaa raunioista monen kiven alta. Se vaatii yllättäen raivoa.

Timo 21:40 (0) kommentoi

Asettaa selkeät tavoitteet - rationaalinen mutta ei ensi katsannolla kovin filosofinen periaate.

Timo 21:38 (0) kommentoi

Olen alkanut sietää psykopuhetta. Erinomaista.
Kirjoitanko tänne epäluottamuksesta läheisiini? En kai sentään. Säästääkseni heitä? Pikemminkin säästääkseni heille. Käyttääkseni hyvin aikani, jonka vietän kuvitelmissani toisen seurassa. Mutta en kerro kuka se milloinkin on.

Timo 12:42 (0) kommentoi