aikani

31.3.04

 

Uteliaisuuden meri

Internetin ytimessä: outoja hakuja outojen ihmisten oudoilta sivuilta.

Asuntoni on niin sekaisin, että se on jo seikkailumaa. Odotettavissa outoja hakutuloksia.

Onko suurempaa onnea kuin keskinkertaisuus vauraassa ja turvallisessa maassa? Mitättömyys on suurta niin kauan kuin tuijotamme tähtiin.

Timo 02:59 (0) kommentoi

30.3.04

 

Yösyöttö

Kotona syöminen lihottaa. Lähdin metsälle kaupungille.

Kun olimme lapsia, äitimme käskivät meitä pesemään kätemme aina käsiteltyämme rahaa. Kuka käskisi nyt?

Uuden tavaratalon välipohjien valu Urho Kekkosen kadulla on uljas näky pimeyden keskellä. Betonimyllyt pyörivät, kiertävät korttelia kilvan poliisin partioautojen kanssa.

Timo 23:38 (0) kommentoi

 

"Älykkäin blogi" -palkinto saattaisi osoittautua kaikkein himoituimmaksi.

Timo 20:32 (0) kommentoi

 

Siivellä ja siiven alla

Ehdotukseni uusiksi Kultainen Kuukkeli -palkintokategorioiksi ovat:

• Paras pohdiskeleva blogi
• Paras kaunokirjallinen blogi
• Reportteripalkinto

Blogistanin vahva keskiluokka koostuu verraten vaatimattomista, rauhallisista, introverteista ja hajamielisistä yritelmistä, joilla ei ole mahdollisuuksia kilpailla sen paremmin parhaan mielipideblogin kuin parhaan tunnustuksellisen blogin palkinnostakaan. Edes linkkejä ei tahdo aina löytyä, saati teknistä tai visuaalista omaperäisyyttä. Paras pohdiskeleva blogi -palkinnolla blogiyhteisö osoittaisi arvostavansa niitä päämääriä, joita tämä suuri ja suhteellisen mediahengetön joukko tavoittelee. Tälle kasvottomalle massalle — meille — blogaus on ennen kaikkea ajattelua ja ajatustenvaihtoa. Joukostamme löytyy sekä eräiden kirjoittajien peräänkuuluttamaa analyyttisyyttä että ankaraa itsekriittisyyttä, jota voi pitää eräänlaisena piiloanalyyttisyytenä. Itsekriittiset prosessit ovat avointa erittelyä huonommin seurattavissa ja kontrolloitavissa, mutta toisaalta niistä kehkeytyy se tietty perustan painavuus, jota odotamme pohdiskelevalta blogilta.

Paras kaunokirjallinen blogi -palkinto merkitsee melkoista haastetta raadille, mutta minusta julkinen pöytälaatikkokirjailijuus tarvitsee oman kannustuspalkintonsa. Scillan esille tuomaa plagiarismipelkoa en ihan ymmärrä: tekstiä jossa on edes aavistus omasta, riippumattomasta äänestä, ei ainakaan kukaan huonompi kirjoittaja pysty plagioimaan. Minkä varkaat pystyvät viemään, viekööt. Alkuperäinen pysyy netissä tallella. Johtava pohdiskelija Tommi Perkola suorastaan toivoo, että häntä plagioitaisiin, mutta hänenkin on itse kuljettava tiensä.

Reportteripalkinto annettaisiin blogille, joka ansiokkaimmin raportoi asioista, paikoista ja ilmiöistä, joista muu media ei kerro, vaikkapa kirjoittajiensa elämäntavasta.

Timo 17:51 (0) kommentoi

29.3.04

 

+ ’”—Ư ?n§`

Tiedostin nyt yhden syyn siihen, miksi Kuukkeli-gaala joutui perspektiivistäni uutispimentoon. Tajusin, että joku oli poistanut Pamauksestani ainakin peruskalliot khiloun ja mertenin. Jälkimmäinen ehti puida tilaisuutta ennakolta — ja miettimällähän allekirjoittaneen saa kiinnostumaan, ei tiedottamalla. Jos minä itse olin hävittänyt nuo vahingossa, niin vika on käyttöliittymässä. Koetan pitää seurannassa useita ja monentyyppisiä blogeja, ja olen uskonut Pamauksen takaavan, että että kun blogiaddiktio aika ajoin ottaa vallan, lukemista on myös vaivatta tarjolla.

Mielestäni suurin puute kuukkelipalkinnoissa oli "Paras mieteblogi" tai "Paras pohdiskeleva blogi" -kategorian puuttuminen. "Paras esseeblogi", se vasta kuulostaisi hyvältä, jos sellaista joskus jaksaisi tavoitella tämän höpinän sijaan. Tarvitsemme joka tapauksessa lisää mm. runo- ja proosarunoblogeja, aforistisia blogeja, kirjeromaaniblogeja ja tietysti psykoblogeja. Palaan blogiluokittelun ongelmiin tuonnempana.

Timo 14:05 (0) kommentoi

28.3.04

 

Pinserille kilpailija

Kaukaa hakeminen on hauskaa, mitä kauempaa, sitä hauskempaa. —Mikä koirarotu olisit? —Noutaja?

Timo 16:11 (0) kommentoi

 

Keskiluokkainen vakaumus

"Sanat ovat työkalujani
niin kuin pelko on

jonkun toisen

ase."

Kova musta väline

valkoisella.

Yhä suurempi osa

voi sanoa

ettei ikinä kuoletu.

Tässä vaiheessa on halveksuntakin hyödytöntä.

In singula singulorum

se on yksi ja sama:
suorittaa — suoritin
lunastaa — lunastin
luvata osa — osaaja
eristää vuohiperimä

lammasrattaat,

välittää kaikki

mikä ei täyty
silmän liike

panna täytäntöön

lantion kirjain välittömästi
paineissa test-taatusti
pimeästi
määritelmän mukaan
voiman, voimavaravoiman et cetera

vaikutuksen alaisena kuljettu matka
sehän oli se
mistä palkka lasketaan

johtoportaassa

geostationaarikaapelihississä

Timo 15:41 (0) kommentoi

 

Palstani ilme on nyt asteen valoisampi.

Timo 14:24 (0) kommentoi

 

Kaikki samalla puolella

Tatun sankariteot -uutukaisen juttu Antanas Mockusista ansaitsee linkin. Tatua kiinnostaa yleisemminkin yhteisöllisyyden ja tehokkuuden välisen ristiriidan ylittäminen.

Juuso Hyvärinen naureskelee lehdestä löytyneelle maininnalle, jossa bloggaajia luonnehditaan älyllisesti ja kirjallisesti suuntautuneiksi, niin kuin muka tavis ei voisi olla tuolla tavoin suuntautunut. Miksei voisi olla? Minusta Juuso itsekin on sikäli kuin saatan verkosta lukea. Kaikki bloggaamiseen liittyvät ambitiot, jotka eivät rajoitu raakojen faktojen, uskomusten, tuntemusten ja kantojen jakamiseen, joudutaan luokittelemaan älyllisiksi tai kirjallisiksi, kun ei ole parempiakaan kategorioita. Ei sellaisessa mitään erityisen hienoa ole. Parempi on, ettei olekaan. Muutenhan meillä kunnon ihmisten kelkasta pudonneilla kirjallis-älyllisillä hylkiöjengiläisillä ei olisi paikkaa mihin mennä.

Tämä on minulle aika tärkeä asia: Olen toistuvasti valinnut ulkopuolisuuden, ja tämän vuoksi haluan tämän tekstiolemassaolon kautta vahvistaa jonkinlaista organisaatioiden ja yhteisöjen ulkopuolista identiteettiä. Tavoittelen viime kädessä mahdotonta, "julkista kotia". Sen verran koti-ihminen olen, että mm. luotan suomen kieleen. Toimin ruohonjuuritasolla kuin turha julkkis: tungen julkiseen sfääriin ilman meriittejä. Mutta en halua olla esieläjä: pikkuporvareillehan poliittisuus on sitä, että tahdotaan yleistää oma elämäntapa normiksi. Minä en yllä tällaiseen viktoriaanis-vulgaarikantilaiseen hyveeseen, sillä tilanteeni ei ole yleistettävissä enkä kelpaa esimerkiksi kenellekään. Elämälläni on ei ole vielä oikein muotoa. Tämän muodon työstäminen on enimmäkseen narsistista haihattelua. Tarvitsen vain vaatimattoman älyllis-kirjallisen työtilan, ihan ikioman hiekkalaatikon.

Verkkojulkaisumaailman erityinen viehättävyys on siinä, että näissä ympyröissä ihmiset ovat niin paljaita kuin ovat, ennakkoluuloineen ja alemmuuskomplekseineen. Ennen kuin saavutamme ajanhetken t₀, jolla asiat itse puhuvat, tavallisten ihmisten on voitava puhua ilman pelkoa ja vihaa. Haluan olla mukana tällaisen kulttuurin kehittämisessä pienessä mittakaavassa.

Myönnän kyllä, että itsekin taannoin ihmettelin, kun Ihmissuhde-Henry kuvasi lähettämässään sähköpostiviestissä tuotostani älylliseksi. (Mainittakoon kuriositeettina, etten pysty kaivamaan tuota enkä muitakaan tallessa olevia vanhoja meilejä esille: ne ovat viime viikolla sammahtaneen muinaiskoneeni kovalevyllä. Kun virransyöttö alkoi katkeilla varoittamatta, varmuuskopio pelastamisen väärtistä materiaalista oli jäädä haaveeksi. CD:n poltto onnistui vihdoin usean yrityksen jälkeen, mutta postilaatikoiden sisältö tietysti unohtui matkasta. Päälle päätteeksi uuden, ei enää kovin vaatimattoman työkaluni hieno SuperDrive kieltäytyy tällä hetkellä ottamasta vastaan levyjä. Huoltokeikka on merkitsevä viikon eroa Mac-rakkaasta.)

Timo 12:30 (0) kommentoi

26.3.04

 

Logiikka kauniiseen käteen

Haamu kummittelee blogien keskellä, yhteisöllisyyden haamu. Kiihkottomin ja riippumattomin voi kai julistautua voittajaksi omissa silmissään, jos happi uhkaa loppua ilmapiiristä. Voisin koettaa tehdä pientä selvitystyötä, jahka ehdin.

Kuukkeli-gaala teki oharit. Jos sitä olisi mainostettu laajemmin, olisin mielelläni tullut kuikuilemaan. Yhdyn onnentoivotuksiin voittajille ja toivon kuukkeli-ilmiölle jatkoa ja kultaista tulevaisuutta.

Timo 14:47 (0) kommentoi

 

Kapteeni on ruumassa

Mielialani vaihtelevat älyttömästi. En ehdi iloita, en kärsiä. Yritin kirjoittaa modernistista lyriikkaa peräti.

Valitettavasti joudun tuuliajolle vain kelin karhetessa, pohjan kolistessa aaltojen kulmiin. Aihe on haastava, tämänhetkinen nimi "Insinöörin vakaumus".

Timo 13:24 (0) kommentoi

25.3.04

 

Vähäinen murros

Olen kaihtanut taidetta jonkin aikaa, elokuviakin. Se ei ole aivan oikein. Minussa on tämän seurauksena puhjennut teini-ikä. Täytyy ennemmin lukea kuin siivota --- tai tekee mieli. Onko Kokkarinen kuullut väärävärikuvasta?

Timo 22:41 (0) kommentoi

 

Ylimielenosoituksia

"Luonto on puhunut!"

Lintunaiseen siis tehoaa Einstein-look suittuna ja siistittynä. Hauska tietää. Taidanpa ainakin vielä tänään mennä paikalle miettimään, mitä arvoa moisella fysiikkaa runoilijoille -kurssilla toisaalta ja toisaalta omalla lukkarinrakkaudellani luonnontieteisiin voisi muka olla. Fysiikkaa olen aina kunnioittanut ja mielestäni jopa ymmärtänyt varsin hyvin sen, mitä populaarifyysikot yrittävät lukijoidensa tyhmiin päihin takoa, vaikka en ole kouluttanut itseäni asiantuntijaksi. Erityyppisten alojen välisiin arvovaltakiistoihin liittyvät intohimot ovat sitten eri juttu: ne hämmentävät, ja tahtoisin saavuttaa tämän liikainhimillisenkin keskellä saman tyyneyden kokemuksen kuin tarkastellessani etäältä luonnonlakien kuunylistä maailmaa.

Ensimmäisellä luennolla viikko sitten salista löytyi aika paljon tilaa, vaikka kurssi oli herättänyt runsaasti ennakkohuomiota, osin otsikkonsa ansiosta, joka on lennokkaampi kuin yliopistolla yleensä, provokatiivinen ja poleeminen toisaalta, runollinen kenties toisaalta. Päädyin taannoin juttelemaan erään matemaattis-luonnontieteellistä alaa (pääaineesta en ole varma) opiskelleen kaverin kanssa, joka suositteli minulle kurssia ilmeinen ylpeys äänessään: Ideansa oli, että Enqvistissä maallamme on renessanssifyysikko, joka on perehtynyt myös filosofiaan, kirjallisuuteen ym. ja on siten pätevä toimimaan maailmankuvien välittäjänä. Taisipa pitää minua "runoilijana".

Asetelma oli tämä: luennoitsija suhtautuu kuulijoihinsa hieman alentuvasti, ja yleisö nauttii näytelmästä. Hyvin hillittyä ja kevyttä akateemista viihdettä. Chillailuun, kuuluisi muodinmukainen suositus. Rikkinäinen videotyppi toi kuvaan jopa runolliseksi tulkittavan purppurasävyn. Enqvist huvitti itseään ja yleisöä piirtämällä keskiaikana toteutettavissa olleesta koejärjestelystä linnoineen ja palvelijoineen, joista yksi heiluttaa lippua, toinen pudottaa kiven ja pari muuta mittaa aikaa hiekkakellolla....

Suurin osa ensimmäisestä luennosta oli perinteikkäästi dramatisoitua ja henkilökeskeistä kosmologian historiaa. Retoriikka oli juhlavaa, eräässä kohdassa yleisö jopa innostui taputtamaan. Itseeni vetosi Enqvistin arvelu, että Kepler kykeni kenties silkkaa depressiivisyyttään päätymään vuosien turhan uurastuksen tulokseen, joka oli kaikkien hänen pyrkimystensä vastainen, eli luopumaan puhtaan ympyräliikkeen platonisesta ideasta ja vaihtamaan ellipseihin, kun Tyko Brahen taulukoihinsa dokumentoimaan Marsin näennäiseen rataan jäi vähäinen mutta silti kiistämätön poikkeama ptolemaiolaisesta harppikonstruktiosta: kahdeksan kaarisekuntia.

***
Pian luennon jälkeen päädyin kuin päädyinkin mielenosoitukseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Törmäsin ensin vallankumoukselliseen ja sitten taantumukselliseen mielenosoittajaan. Oli turvallista lompsia heidän välissään jälkijoukoissa ja suunnitella vaihtoehtoista poikkitieteellistä mielenilmaisua, jossa iskulauseiden huutamisen sijaan keskustellaan sivistyneesti kannettavien äänentoistolaitteiden ja langattomien mikrofonien avulla.

Eduskuntatalossa on jotain kotoisaa, kun sen edusta on täynnä ihmisiä, ja parlamentaaristen ryhmien edustajat ovat huvittavia nököttäessään talonsa rappusilla kuin yöpuultaan pudotettuina ja osoittaessaan kukin vuorollaan sanoja edessään avautuvalle, suitansa aukovalle, rahvaalle.

Timo 11:26 (0) kommentoi

24.3.04

 

Ihme paperilla

Tänään tuli tuli taas Niin & Näin. Se ei herätä lukijassaan halpaa syyllisyyttä vaan jalon synnintunnon: nimittäin kannattaa harkita kahdesti ennen kuin lukee muita lehtiä. Olen tosin muusineni maanisen vakavissa aikeissa perustaa lehden, joka on laaja-alaisempi ja arvaamattomampi mutta vähintään yhtä laadukas. Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita kirjoittamaan sen, mikä on juuri ja juuri kirjoitettavissa.

Timo 00:27 (0) kommentoi

23.3.04

 

Koira vieköön

Johdatteleva tehtävänasettelu:
Ajatelkaa nyt tätä kampanjaa ja miettikää, onko helpompaa asettua hyvän vai pahan puolelle.

Timo 14:53 (0) kommentoi

 

Vuoden vuodatus uhkaa

Blogitaivaan uudet tähdet* vaikuttivat niin kirkkailta näin keskellä päivää, ja mietin, olisiko se aika vuodesta... Milloin itse aloitinkaan? Tarkistin asian ja huomasin, että palstani otti haparoivat ensiaskeleensa kahdentenakymmenentenäensimmäisenä maaliskuuta viime vuonna.

Te uudemmat yrittäjät olette paljon lupaavampia, mutta koetan tehdä parhaani, ettei aika aja minusta ohi. Nyt kun tuotokseni on samanikäinen kuin sisäinen lapseni (tuollaisten hassujen testien varjolla harjoitettu egonpeilailu oli siis muotia männä vuonna), onkin luvassa juhlakausi: Olen viime päivinä asiayhteyttä miettimättä valmistellut kokonaista puheiden sarjaa, joissa kirjoittaja liikuttuneena halaa itseään, läheisiään ja koko yhteiskuntaa sekä muita reaalisia ja ideaalisia enttejä ja entiteettejä. Enpä taida pysyä nahoissani miehenä enkä minään. Pysykää kanavalla.

(*Illuusioiden tutkimuskeskus osui ensimmäisenä silmään, ja nimi oli enne laadusta. Kaikkiin uusiin en ole tutustunut, kun Blogspot ei juuri nyt vastaa.)

Timo 14:36 (0) kommentoi

21.3.04

 

Ankara arkkitehti

Jos Jari Vaarma vakavissaan uskoo, että opintojen rajaus seitsemään vuoteen olisi toteutettavissa sillä taidealalla, jota hän tietääkseni opiskelee, niin eipä voi miestä syyttää koulutuspoliittisen tahdon puutteesta: Tänä päivänä arkkitehdiksi valmistuva on puurtanut opinnoissaan maisteri- tai DI-mitalla mitaten 300 tai 400 opintoviikon edestä. Katsotaanpa, takaako Jarin asenne, että hän itse selviää seitsemässä vuodessa.

Arkkitehtuuriprofessio on perinteikäs, sisäänpäinkääntynyt, ylpeä ja senioriteettiperiaatteen hallitsema. Rajaus tarkoittaisi, että ei vain tutkintorakenne ja opetuskulttuuri, vaan koko arkkitehdiksi tulemisen tapa olisi mietittävä uudelleen. Voidaan toki ajatella, että mikään ei olennaisesti muuttuisi. Tällöin joko tutkintoa tiivistettäisiin väkisin, jolloin mestari-kisällijärjestelmän merkitys ehkä korostuisi ja valinnaisuus toisaalta vähenisi entisestään, tai sitten kaikki jatkuisi suunnilleen kuten ennenkin säädöksistä huolimatta, jolloin alan itsenäisyys tulisi vahvistuneeksi de facto.

Jari ei jätä väliin oikeaoppista kognitiivisen eliitin ylimielenosoitusta: "Enpähän vain jaksa öyhöttää kadulla." Niinpä niin, jos ei kadulla niin sitten kai pihalla muuten vain, lämpimikseen: "Ilman valtion avokätisiä tukiaisia punnittaisiin yleissivistävän ja tiedostavan [!] koulutuksen todellinen arvostus ja tarpeellisuus verrattuna esimerkiksi teknisen tai kaupallisen alan tutkintoihin." En vain jaksa provosoitua enempää, mutta eikös ole niin, että teknisen ja taloudellisen alan tutkinnot palvelevat elinkeinoelämää määritelmällisesti mutta että noidenkin alojen opetus on nykyisellään valtion "avokätisten tukiaisten" varassa,

Elnkeinoelämä tarvitsee koulutettua ammattiväkeä, mutta yliopiston tehtävä on tarjota paikka tieteelle tieteen ehdoilla ja miksei taiteelle taiteen. Tunkemalla opiskelijan ja tämän alma materin väliin byrokraattinen valtio heikentää akatemian autonomiaa ja opiskelijan omistautumista. Joskus oli aika, jolloin opiskelija oli oikeudellisessakin vastuussa ainoastaan yliopistolleen.

Tiede palvelee todellisimmillaan tiedettä ja taide taidetta. Tieteellisen tai taiteellisen toiminnan merkitys tulee voida punnita siten, että markkinoilla ilmenevät tarpeet ja arvostukset eivät vaikuta arvioon. Et voi palvella kahta herraa. Take your pick. Järjestelmän tulee varjella yksilön oikeutta valita vakava totuudenetsintä kansallisen kilpailukyvyn sijasta.

En toki väitä, että eri alat olisivat samanarvoisia tai että niitä olisi arvioitava vain niiden omilla kriteereillä. Alojen sisällä on monia epäterveitä piirteitä, jotka näkyvät huonosti ulospäin. On edelleen selvää, etteivät kaikki alat sovi kaikille. Näin ollen on mielestäni pidettävä huoli siiitä, ettei elämänuran valinnasta tule vielä hätäisempää ja absurdimpaa sika säkissä -huutokauppaa kuin se on nyt.

"Suomalaiselle systeemille ominaisesti laiskuus palkitaan ja ahkeruudesta rangaistaan." Ja se on oikein: julkisen vallan on tuettava harkintaa ja henkistä riippumattomuutta ja pidettävä protofasistit (anaalikieltäytyjät ja totarkistit) kurissa.

Timo 13:16 (0) kommentoi

19.3.04

 

Epätieteellinen selittely ja päättämättömyys

Post scriptum täytyypi sanoa, että tavasta, jolla Veijonen kommentoi tekstiäni, on vaikea olla pitämättä. Miehen huumori on omalaatuista, mutta ei koskaan pahantahtoista. Kumma heppu: joviaali lopunaikojen laskija.

Taidanpa pukeutua rakkaaseen Kierkegaard-takkiini ja lähteä etsimään tämänpäiväiseen leipään pientä täydennystä.

Timo 22:11 (0) kommentoi

 

Yllättäen ajankohtaismerkintä

Michael Gordon: News Analysis: A cunning new strategy for terror, International Herald Tribune

Lähteenä Google News, jonka sivulla huomioni kiinnittyi uutistiivistelmän osuvaan loppuraskautukseen: "Washington Post - Melbourne Herald Sun - Atlanta Journal Constitution - New York Times - and 666 related"

Timo 20:57 (0) kommentoi

 

Mitä meinaan

Tahdon ymmärtää minkä kykenen. Ymmärrys edellyttää jaettavuutta, ja jos on epävarma ja irrallaan päämäärähakuisista organisaatioista, kuten minä (tänään olen miettinyt, miten ikinä pystyn erottumaan nettiympäristössä kaiken maailman itseriittoisista sekopäistä), ainoa tapa testata ymmärrystään on kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen, kirjoittaminen.

Timo 13:29 (0) kommentoi

 

Itsekseen ja itsestään

En ole tutkinut maamme blogikulttuurin historiaa, enkä aiokaan, mutta arvelen, ettei kukaan, joka ottaa tehtäväkseen listata alan pioneereja, voi sivuuttaa Harri Veijosen profeetallista panosta. Ketkä meistä ovat innokkaimpia käyttämään ääntään ja levittämään jokapäiväisiä ajatuksiaan? Minkä alan piiriin tämä kysymys kuuluu?

Ihmiset, jotka lakkaamatta iloitsevat oikeassaolostaan tai sanasta, joka heillä on hallussaan, saattavat sortua nautiskelemaan tästä tunteestaan jopa irvokkailla tavoilla. Ryppyotsaisuus olisi kaiken kaikkiaan turvallisempi strategia.

Mitä ihmiset odottavat blogeilta muuta kuin bisarria polemiikkia ja muita halpoja huveja? Auktoriteettia ja tyyliäkö, raakaa sosiaalista pääomaa asianmukaisesti aseteltuna? Mitvitmäistä reipashenkisyyttä? Kumpi on parempi: kiinnittää lukijan mieli oman ajattelun outoihin attraktoreihin vai diplomaattisesti palauttaa lukija sosiaalipallon pinnalle? Kummankinlaisia ääniä on kuultava, luulen ma, mutta koetan omalta osaltani uida kohti pintaa ja päähänpinttymättömyyttä.

Timo 11:45 (0) kommentoi

17.3.04

 

Lukijan tunne-elämä

Tämä on kai sitä tosielämää, että meillä aikuisilla on enää harhainen uhomme, jota sääliä toinen toisissamme. Eipä sitä lapsena tajunnut, miten mieli voidaan laittaa kasaan parilla kömpelöllä solmulla. Ei tajunnut, millaista on johtaa käytävällä vanginvartijoiden paraatia. Ei aavistanut, mihin suostumus kaikkinaiseen yhteistyöhön voi viedä.

Timo 22:02 (0) kommentoi

 

Palautumispalsta

Edellisessä merkinnässä mainitsemastani artikkelista jäi ensi kahmaisulla haaviin mm. seuraava kohta (linkin lisäys minun):

The individual weblog itself also creates a context for posts. Tom Matrullo compares blogs to loci amoeni: safe, idyllic, enclosed gardens where heroes of romance literature would recover from the battles of the outside world.

Putarhatyö on hyväksi mielenterveydelle. Blogiyhteisö on mielen ja kielen siirtolapuutarha. Voin luopua suunnittelemastani maaseuturetriitistä. Olen vaihtanut kannettavaan puutarhaan.

Timo 17:12 (0) kommentoi

 

Tämän teoria

Juha Haatajan toimittama korkeatasoinen Universal Rule -infoblogi tarjoaa linkin aivan erinomaiseen bloggaamista käsittelevään artikkeliin: Mortensen & Walker, "Blogging thoughts: personal publication as an online research tool" (pdf).

Timo 16:32 (0) kommentoi

 

Henkilökohtaista

Suhteen jatkumisen edellytykset eivät ole vahvat. Molemmista tuntuu tältä. Miten parhaiten tukea toista tässä tilanteessa?

Timo 14:34 (0) kommentoi

13.3.04

 

Mieluummin soisin

Kurkistin postilaatikkooni. Siellä oli yksi ainoa viesti. Otsikossa luki: "Tsalo, start smoking today!" Siinä kaikki.

Tämä tapahtui eilen. Koetin kirjoittaa tästä vanhalla koneellani, mutta se sammui eikä enää suostunut käynnistymään.

Olin edellisenä iltana tuskitellut tyttöseni ystävistä nousevaa sauhua. Läpäistäkseni savumuurin olin veistellyt heideggerismeja: Tupakka polttaa ihmistä. Tupakka tupakoi.

Timo 16:07 (0) kommentoi

11.3.04

 

Kirjoitetaan kypsäksi

Olen valmis allekirjoittamaan kaiken, mitä Tommi Perkola kirjoittaa kirjoittamisesta.

Kasablogin Jussi Og kysyi kommenttiosastossa, pidänkö itseäni kypsänä kirjoittajana. Yliopistossa tutkintovaatimuksiin kuuluva "kypsyyskoe" on yhä suorittamatta. Silkka sana pelottaa, ehkä osin siksi, että tavoitteeni ovat jollain epämääräisellä tavalla korkeammalla. En ole kuitenkaan selvittänyt kunnolla suhdettani rukiisen leipätekstin tuottamiseen enkä toisaalta siihen, mitä monet kaunosielut haukkuvat "keskinkertaisuudeksi". Muun muassa tässä suhteessa olen harvinaisen raakilemainen, epäkypsä kirjoittaja.

Aikoinaan ylioppilaskokeessa, jossa siinäkin mitataan kuulemma kypsyyttä, äidinkieli oli heikoin lenkkini. Sain sentään toisen aineistani valmiiksi: se oli näsäviisas, viattoman provokatiivinen esitys, pikkusieluinen mutta hieman suuruudenhullu, siis silkkaa blogimateriaalia. Otsikko oli "Taidetta vai ei", ja katsoin tietysti, että se valtuutti minut kyseenalaistamaan taiteen mielekkyyden ylipäänsä. Ihmettelin, miksi elämälle vaaditaan tarkoitusta niin usein mutta taiteelle tuskin koskaan. Nostin myös esiin kysymyksen, ovatko nuorena kuolleet runoilijat taiteen irrationaalisuuden uhreja.

En tiedä mitä sanoa.

Kouluaineeni jäivät enimmäkseen kesken tai olivat sekavia vuodatuksia. Virkkeissä oli kyllä painavuutta, ainakin kirjoittajasta. Oikeakielisyyteni ja omalaatuisuuteni ilmentymät riittivät vakuuttamaan äidinkielenopettajat pienessä koulussamme, eivätkä he viitsineet vaatia minulta oikeastaan mitään.

Onneksi on vielä matkaa taivallettavana, ennen kuin alan kypsyä.

Timo 19:06 (0) kommentoi

10.3.04

 

Kiusan kiehnäystä

On kiusallista nähdä ystävänsä (itsestä puhumattakaan) vetoamassa ties mihin itseään suurempaan, puoltamassa julkisella paikalla eloaan. Näinkö huonosti ovat asiat?

En tahdo nähdä blogosfääriä areenana, jolla jokaisen on puolusteltava elämäänsä. Omaani on vaikea, koska elämäni on periaatteessa verraten helppoa. Mitä vähemmän on todellisia uhkia ja vihollisuuksia, sitä enemmän tilaa hypoteettisille tai esiinmanatuille vihollisille, kilpaileville päähänpinttymille ja retoriselle rinnanpaukutukselle.

Insinööri tahtoo valaa luottamusta keskiluokkaisen elämänmuodon turvallisuuteen, mutta epäonnistuu: minusta hän kirjoittaa kuin suunnittelisi porvariston diktatuuria keskiluokan Robespierren oikeana kätenä.

Runoilija kiusaantuu äkkiä tällaisesta, ihmettelee eräänlaisten ihmisten musiikkikokemuksenkin politisoitumista. En paljasta runoilijan siviiliammattia. Tiedätte kyllä, millaista jälkeä turhanaikaisista poliittisista ennakkoluuloista aina tulee.

Olemme tottuneet pitämään elämän vaikeustasoa yllä monilla pienillä ja helposti sisäistyvillä mekanismeilla. Keskiluokan kohtalonkysymys näin humanistinäkökulmasta on, onko meillä varaa jakaa arvokkuutta. Taloudelliset ja tekniset edellytykset ovat paremmat kuin koskaan.

Timo 15:14 (0) kommentoi

9.3.04

 

Blogoskooppi

Epäsympaattisiin blogeihin addiktoituminen saattaa myrkyttää mielen, mutta sympaattiset blogit toimivat kuin viikkolehtihoroskoopit, jotka ovat riittävän yleispätevällä tavalla omakohtaisia.

Kummassakin tapauksessa lukija pysähtyy, kun jokin osuu omalle kohdalle. Tuntuu ehkä pisto (tekstiluonnoksessani luki "peto", näin huolettomasti minä näpyttelen) sydämessä, mieleen palautuu kuin unessa, että oma kohta on olemassa. Tai että vallan omistaa lehmän ja että se on ojassa.

Mainioon vireeseen ehtinyt Silmänkääntövankila esimerkiksi muistutti siivousprojektista, jota vielä tänäänkin viivyttelin. Kassillisen lehtiä aion kyllä viedä ulos.

Muuten olen sitä mieltä, että kypsä kirjoittaja välttää kaikkea sellaista, mistä lukija voi välittömästi tunnistaa itsensä.

Timo 21:46 (0) kommentoi

7.3.04

 

Sunnuntai-ilta

Pienen sähkösaunan kipakka löyly sai nahan hetkeksi punottamaan. Luin Sebaldin Austerlitzia minttuteen ja -suklaan kera. Keskustelin äitini kanssa ihmisten omalaatuisuuksista, luonteen kehityksestä, kykyjen ja onnen kiemuroista. Äitini kirjoittaa laskuja ja tiliotteita sisältäneiden kirjekuorten päälle päiväkirjamerkintöjä, elämänkoulun läksyjä eläkepäivinä. Oma veljeni on blogini ehkä uskollisin lukija.

Äitini kertoo tavastani harppoa pienenä huoneesta toiseen ja puhua puhumasta päästyäni: Juttuani oli välillä vaikea seurata, kun katosin välillä näkyvistä. Äitini murehtii lapsuuteni hajanaisuutta, kertaa jälleen, miten hoitopaikasta toiseen kiertely hänen mielestään vahingoitti perusturvallisuuttani. Ehkä se vahvisti suvaitsevuuttani, koetan keksiä myönteisiä vaikutuksia.

Kokemusmaailmani hajaannus alkaa olla historiaa, ainakin kun se suostuu tulemaan kirjoitetuksi. Olen viime päivinä tuntenut onnea varmaankin enemmän kuin koskaan. Tämän myötä tulee tykkäämispuheita, vaikka Tiedemiehen syynissä tämä vähentää analyyttisyyspisteitä, jollaisten saamisesta tykkään vanhasta muistista. Kuuntelen äitiäni, joka kiertelee täältä ruokapöydän äärestä olohuoneeseen ja takaisin, kädet ristissä selän takana. Itse kirjoitan pysyen tyynesti paikallani, vaikka eilen illalla oli hieman toisin: käyskentelin levottomana, en pysynyt koneen ääressä, vaikka olin iloinen ja tunsin voivani nauttia kirjoittamisesta. Huomion hajottajan osa siirtyy helposti huolelta ilolle. Aloin ajatuksen karattua tuijottaa näppäimistöä: näppäimet sulautuivat yhteen ja projisoituivat syvemmälle.

Miksi kirjoittaminen on kaikkein helpointa, kun samaan aikaan toinen puhuu rauhallisella äänellä?

Timo 22:39 (0) kommentoi

 

Otsalamppu

Aluksi kammosin kevätaurinkoa. Nyt tässä paisteessa, junassa matkalla pohjoiseen, kirjoitetaan ylistystä!

Kirjoitin näin eilen. Saapuessani toisessa kerroksessa yli tuulenpieksämän lumisen turvekentän, saatoin havaita mielikuvituksen objektiivisen korrelaatin, palan ideaalisuunnistajan karttaa, jota valaisee taivaan suuri otsalamppu. Kartalla on paikkoja, paikoilla on nimiä, joiden taakse kätkeytyy ihmisiä, mieliä, mahdollisia havaintoja, kokemuksia ja tunteita, paljon laajempia, värikkäämpiä, syvempiä kuin kirjailijat tajuavat kuvata.

Aurinko saa satunnaiset lumihiutaleet* välkkymään. Nyt se ei paista, mutta koetan kuvitella edes vähän.

Ylistyksen kohteeksi kelpaa blogi ilmaisukanavana: tätä sopii todella suositella. Jos mieleesi tulee idea, jolle ei itse keksi välitöntä käyttöä tai joka muuten näyttää karkaavan otteestasi, ilmoita ilmaiseksi blogissa. Runoilija ilmoitti uskovansa blogien lukijakuntaan tältä osin, ja Tommi P. on puhunut samasta asiasta.

Fasaani vaeltaa kirkolle päin. Näkyy pää ja pyrstö.

Timo 16:00 (0) kommentoi

5.3.04

 

Virheitä tulee, ne korjataan.

Tila on tunnel-mallinen. Näkyy valoa. Sammutan.

Timo 01:53 (0) kommentoi

4.3.04

 

Paha kello -efekti

Markku penää toimia alaluokasta nousevien vahingollisten ilmiöiden neutraloimiseksi ja viljelee välillä aika pelottavaa retoriikkaa. Tiedemies kysyy, miksi niin suuri osa nettimateriaalista on vihamielistä.

Vihamielinen henkilö on sosiaalinen häiriö, jonka neutraloiminen sitoo toisten resursseja. Eliittiöyhöttäjä sitoo nimenomaan intellektuaalista kapasiteettia, sitä enemmän mitä artikuloidumpaa, katsomuksellisempaa ja juonikkaampaa aggression ilmaisu on.

Levottomuutta herättävillä mielipiteillään Ilkka Kokkarinen syö suomalaisen keskiluokan tuottavuutta kukaties enemmän kuin katujen ja kapakoiden kaikki rapajuopot yhteensä ärhentelyllään ja ainakin enemmän kuin kukaan jälkimmäisistä yksinään.

Timo 21:37 (0) kommentoi

2.3.04

 

Tarkemmin

Puhdas kirjoittaminen on työtä ilman työnantajaa, itsenäänkään.

Timo 11:47 (0) kommentoi

 

Pohjan tuntumassa

Jos todella haluaa sanoa jotain, on kirjoitettava siitä, mikä itselle rehellisesti merkitsee, ei siitä, mistä kuvittelee toisten olevan kiinnostuneita. Omakin mielenkiintyvyys on tutkimaton.

Kirjoitus on vapautta. Kirjoittaminen on varmin keino tuottaa valoa mannerjalustan alisiin vesiin. Vapaa kirjoittaminen ei ole mitä tahansa renttuilua.

Timo 11:18 (0) kommentoi

 

Sisäkehitystyö

Kiitokset holistille (Kokkarinen huomio, Suomessa humanismi on edennyt jo vallankumoukselliselle asteelle) ensimmäisestä kommentista. Sen jälkeen olinkin valmis kommentoimaan itse itseäni. Se on oikein mukava tapa jatkaa kirjoittamista, jotkin kirjoitusvirheet vain hieman harmittavat.

Timo 01:31 (0) kommentoi

 

Persoonan kanssa

Kulttuuria nimitetään persoonaksi sikäli kuin siihen kuuluu yksi ihminen.

Eliitti on valikoituja päitä. Genius on pään valikoimaa. Kaksi aivan eri maailman ilmiötä.

Timo 00:58 (0) kommentoi

1.3.04

 

PoMo suojelee

"Vannomme uskollisuutta kuolemaan asti tai jotain."

Timo 21:08 (0) kommentoi

 

Kammottava mainos

Karkupäivän matka suuntautui runoilijan luo saunomaan, pari arkkitehtia mukana matkassa. Runoilija kysyi, olenko nähnyt hirveää mainosta, ja vilautti Osuuspankkiryhmän asiakaslehteä. Olen kyllä. Mainoksessa pankki tarjoaa "bonusta". Kuvassa keskiverron lapsiperheen äidiltä vaikuttava nainen hymyilee alistuneesti, puolittain helpottuneesti ja puolittain väkinäisesti, aivan kuin pankin lupaama pieni rahallinen etu olisi ainut valoläikkä harmaassa elämässä: onhan tässä oltava iloinen ja kiitollinen...

Mikä on se maa, jossa onnen illuusiot romahtavat mainoksissakin? Sama, jossa itse ihmettelin omien tuhruisen surumielisten arkkitehtuuri-illustraatioitteni saamaa nuivaa vastaanottoa.

Runoilija viskasi lehden takkaan.

Timo 20:35 (0) kommentoi