aikani

31.8.04

 

Mr. Hyden parkkipaikka

Lupasin viimeksi palata asiaan. Se voi tarkoittaa myös kirjoittamisen siirtämistä syrjään asioiden hoidon tieltä. Lähiaikoina kirjoitan vain jos inspiraatio pakottaa.

Eräät piirteet bloggaamisessa arveluttavat allekirjoittanutta. Totuudenrakkaus vaikuttaa blogikulttuurin puitteissa naurettavalta: tuloksena on yleensä vain tavallista surkuhupaisempi antautuminen mielipiteen mielivallalle. Sen sijaan, että oikeasti välittäisimme kehittää julkista keskustelua, me blogöörit mieluummin alistumme pelleiksi, joiden ajatukset ovat valmiiksi hajotettuja ja hallinnassa kuin maakuntalehden yleisönosastolla.

Ketä edes kiinnostaa, kiinnostavatko minua omat mielipiteeni? Vähemmänkin ne voisivat kiinnostaa, mutta olennaista on, etten halua päätyä jonkin itseriittoisen ideologian, oma- tai toistekoisen, äänitorveksi. Sen sijaan tahtoisin valita sanani niin, että ne tekevät jotain hyvää, edes pienessä mitassa. Kukaan ei voi luvata tuollaista, mutta siihen on pyrittävä: maailmassa on jo aivan tarpeeksi tietämättömiä, taitamattomia ja epärehellisiä "vastuunottajia". En tahdo tulla yhdeksi heistä. En tahdo myöskään pakoilla vastuuta, mutta olen mieluummin vastuussa heikoille hermoilleni, jotka saavat pohtimaan tällaisia, kuin sellaisille ihmisille, joiden odotuksia hermoni eivät hyväksy tai kestä.

Timo 00:21 (0) kommentoi

28.8.04

 

Tapaus 3. linjalla

Toveri-tapaaminen oli pienimuotoinen joviaali tilaisuus. Bloggaajat esiintyivät tavallisina ja tuttavallisina ihmisinä. Asioiden riitelykin tuntui kaukaiselta. Ainuttakaan outoa lintua tai vastarannankiiskeä ei ollut paikalla, kun saavuin, joten tilanne, jossa sisäpiiri tiivistää rivejään tunkeilijaa vastaan, jäi näkemättä. Sen sijaan järkytimme humanisteja kädellislauman keskinäisellä selänrapsutuksella: Turistille lupasin pamautuksen, minkä suoritinkin heti palattuani; lupasin palata vakiovieraani Veeran maailmaan useammin... Rapsutuksessa mukana myös sedistä sedin, Janne Jakomieli ja se kuulu kurkkuun juuttuva ihmetys... Kiitokset kaikille.

Älkääkä pelätkö, palaan asiaan pian.

Timo 03:41 (0) kommentoi

27.8.04

 

Toivehikkaana

Kappas, Kallion ravintola Toverissa on blogatsiooni-miitinki. Onkin jotenkin sosiaalinen olo. Taidanpa menna tällä kertaa katsomaan, onko siellä ketään enää paikalla. Parempi kenties myöhään, jottei tupakansavualtistus kestä turhan kauan. Luvassa reportaasi.

Timo 21:34 (0) kommentoi

 

Oli synkkä ja myrskyinen

Taiteiden yö on saapunut Helsinkiin. Tulin sieltä pois, sateesta. Sain keskustella muusani kanssa, mutta muutoin yöllä tuskin olisikaan ollut paljoa annettavaa tällaiselle hlölle, jonka ajatusmaailmassa vallitsee kaikkien taiteiden ja tieteiden synkeä yö, kuten myös tätä oudossa pienessä kirjoittajayhteisössä, jota Blogistaniksi kutsutaan.

Ystävällismielinen ääntely on sivistyksen perusta. Asianmukainen mielentila kommunikoidaan ensin, vasta sitten aletaan väitellä.

Yö on viröoksi öö. Siinä olisi mitä mainioin nimi soitannolliselle yhtyeelle, josta Tommikin saisi kaipaamaansa piristystä. Öö-öö, jos kaivataan musiikkiin olennaisesti kuuluvaa toistoa. Ii taas on yö saameksi, ainakin suunnilleen. Ii-ii.

Tunnisteet: taide

Timo 00:04 (0) kommentoi

25.8.04

 

Seinäjoki-raportti

Matkustin spontaanisti Seinäjoelle, ja menin heti kirjastoon. Henkilöstön vaihduttua en osannut innostua talosta samalla tavoin. Näin käy lapsuuden paikkojen. Törmäsin kyllä moniin kiintoisiin teoksiin, joiden äärelle en toisin jäsennetyssä kirjastossa hakeutuisi.

Tajusin, että kirjaston ulkopuolella valopilkut ovat todella vähissä. Sitä tyttöä jäi todella kaipaamaan, kun sulkemisajan jälkeen jouduin tappamaan aikaa kaupungilla. Autolla viikonloppuostoksille tulevan näkökulmasta kaipunki on antoisahko, mutta iltakävelijä on häkissä. Hänelle keskusta näyttäytyy sekoituksena Keravaa ja Keskilänttä.

Teinipojat katsastivat oudon kulkijan. Eivätköhän jääneet norkoilemaan kioskin nurkalle ja pyytäneet hakuapua kaljan ja tupakan hauraassa toivossa. Asemahallissa eri sukupolvia edustaneet ryyppykaverukset pummasivat rahaa.

Seinäjoen baareja ovat ainakin Du:ni, Palaveri ja Ylityö. Sen, jossa oli asiakkaitakin, havaitsin liian myöhään. Parempi varmaan niin: olisi varmaan pitänyt kumota kalja, mikä ei kiinnostanut juuri enempää kuin hakumiehen homma. Alavireinen nuotti soi, nuoruudesta tuttu. Silloin alakulo oli aito nautinto, kun ei tuntenut huolta elämän rajallisuudesta eikä tiennyt paremmasta.

Tunnisteet: Seinäjoki

Timo 10:38 (0) kommentoi

23.8.04

 

Välipala: kysymysverbi

Suomen kielestä löytyy kysymyssana korvaamaan useimpia lauseenjäseniä. Kysymysverbi puuttuu, ehdotan sellaiseksi sanaa "mittää", joka taipuisi kuin "pettää".

Esimerkkejä:

- Mittää?
- Sataa.

- Mikä mitti missä?
- Tuulivoimala tuhoutui tulipalossa.

- Venäjän väestö mittää?
- Venäjän väestö vähenee.

- Mität sinä?
- Eksistoin.

- Mitäs mität?
- Rakennan taloa.

Timo 21:04 (0) kommentoi

 

Vaihteeksi hieman runsaampi merkintä

Asuin Seinäjoella varhaislapsuuteni vuodet kolmannesta kuudenteen. Viime viikolla kävin pitkästä aikaa paikallisessa "lainastossa". Romanttinen paikka, johon liittyy arvokkaita muistoja. Lastenosasto jännittävine soppineen on hieman aikuistenosatoa ja lainaustiskiä (nyk. infotiski) ylempänä. Kaikki tapahtuu pienen ihmisen mittakaavassa. Tunnelma on oudon intensiivinen, liikuttava ja intiimi. Sääli, etten saattanut viipyä pitempään.

Kirjasto on tätä nykyä tupaten täynnä: lainattavaa aineistoa on tiloissa, joissa sitä ei Alvar Aallon alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäisi, mutta moinen sisäinen laajentuminen vain lisää kirjamaailman kiehtovuutta.

Paljastan näin viime perjantaisen kauneusmystiikkani tärkeimmän referenssin. Lyhyt kirjastokäynti oli erikoinen kokemus, kuin olisin löytänyt aivojeni kadonneen kartan. Aion hetimiten palata takaisin tankkaamaan informaatiota sisään oikeasta päästä.

Koko Seinäjoen Aalto-keskuksessa ja itse kirjastossa on toki paljon teennäisyyksiä, kömpelyyksiä, monenlaisia kyseenalaistettavuuksia. Kuitenkin piazza-teeman teatraalisuus on virkistävänkin pitkälle vietyä: näyttämölliset eleet eivät ole tyhjiä, eivät pelkkää ilveilyä, vaikka ympärillä levittäytyy lakeuden tylyhkö tyhjyys.

Rappauksen rapisemista pelänneet päättävät tahot pilasivat kolealla kaakelijulkisivulla teatteritalon, joka rakennettiin Aallon kuoleman jälkeen. Myös ainakin kattomuoto muuttui matkan varrella, ja lopputulos on jotensakin möhkälemäinen.

Aalto oli vahvimmillaan pienen mittakaavan monumentaalirakentamisessa. Hänen onnistuneimmat talonsa ovat sellaisia, joita lapsikin ymmärtää ja joiden epämiellyttävyyskin, kuten ulkoapäin hieman "ohikatsovan" ja kainosti avautuvan kirjaston, on herkkää ja merkitsevää laatua. Pieni on suurta.

Seinäjoen maakuntakirjasto on ehdottomasti feminiini rakennus. Kuuskytluvyn alkupuolen viileä leidi, sisältä lämmin.

Entisessä lukusalissa tiskin takana oli suloinen tyttö, ei toki mikään julkean ilmeinen ilmestys, turhaahan se olisikaan. Hän hymyili, kun toin hänen eteensä seuraavat kirjat:

---

1. E. M. Cioran, Katkeruuden syllogismeja:
Cioran on ajattelija, jota ehkä saatan siteerata - tai jäljitellä - tuntematta itseinhoa.

Tämän väittämän kirjoitin muistiin paluumatkalla junassa.

Sven luonnehti Ciorania "muinaisranskalaiseksi tommipommiksi". Ei tuo romanialaisen papin poika sentään tommipommi ole. Cioran on se tyyppi, jolle loputon väittely Tommipommin kanssa ei tuota ongelmia. Cioran on sellainen vanhan ajan pessimisti, jyynikko ja Homo supinus, joka onnistuu välittämään lukijalle siedettävän rehellisyyden ja pelottomuuden vaikutelman. Tässä hän eroaa Tommista, jonka täytyy käyttää läpinäkyviä erektus- ja typerysnaamioitaan - ja valitettavasti lähinnä defensiivisesti, kirjoittajan narsistisen kuplan sanamaagisina vahvikkeina. Itsepäinen ja -pintainen viehtymys itsesäälin ja ylimielisyyden tapaisiin halpoihin temppuihin ei juuri innosta. Jos jotain Tommilta sopisi toivoa, niin paljon rohkeampaa karnevalismia. Tietoisemmat jäähyväiset lihasäkeille... Mistä tulikin mieleen mielipide, että show-paini on tämän päivän nerokkainta kansankomediaa.

Välittämisellä ja välttämisellä on vain yhden kirjaimen ero. Tämän ei tarvitse liittyä asiaan.

---

2. Jacques Derrida, Platonin apteekki ja muita kirjoituksia:
Olen kirjoittamassa teemasta "leikki", ja ajattelin, ettei Derridaa pidä tällä kertaa ohittaa. Minulla oli valmis tulkintahypoteesikin. Unohdin sen, mutta tunnustan viihtyneeni Derridan parissa mainiosti. Olen viihtynyt ennenkin, minkä tunnustaminen on monissa piireissä noloa, noloa enimmäkseen typeristä syistä.

Derrida on on jo eläissään iso nimi kuten oli Aaltokin - ja yhtä lailla menestyksensä vanki, sellainen, josta lopulta kaikilla on mielipide ja josta voidaan haluta mitä vain. Kuitenkin molempien ukonkuvatusten tuotosten äärellä olen kuitenkin ajoittain kokenut jonkinlaisen vapaan hengen kosketuksen, ikään kuin oma mustavalkoinen ajattelu muuttuisi värilliseksi. Tunne: tähän suuntaan on sittenkin mahdollista mennä.

Onneksi D:n aika älyllisenä muotiguruna alkaa olla jäänyt taakse: kaikille pitäisi kuitenkin olla selvää, että miehen projekti on radikaalisti esseistinen pikemmin kuin oppijärjestelmää luova. Tekijän turhamaisuus toki tunkee silmille. Sitä täytyy sietää Alvar Aallonkin yhteydessä.

---

3. Mikko Salmela, Suomalaisen kulttuurifilosofian vuosisata: kansallista sivistystä.

---

4. Jirí Kolár 1914-2002, julkaissut Amos Andersonin taidemuseo: "herra Kollaasin" rakastettavan tärkeilemätöntä taidetta. [Kuvitelkaa hatut etu- ja sukunimen ärrien päälle. Merkin ääntämyshän on soinnillisen suhuässän tapainen, tosin jostain olen ollut ymmärtävinäni, että aika erikoinen - mitä tähän sanovat "tsekistit"?]

---

Olisiko muuten olemassa parempaa syytä lukea kirjoja kuin ihastuminen kirjastoapulaiseen?

Tunnisteet: aforismit, arkkitehtuuri, kirjasto, kirjat, Seinäjoki

Timo 14:43 (0) kommentoi

21.8.04

 

Asento

Kokeilen uutta kirjoitusasentoa. Tämän täytyy auttaa.

Kyseessä on synnillisen luonnollisesti makuuasento. Retkotan vatsallani selkä notkolla. Allani on taiteltava "tv-tatami". Se päättyy poikkileikkaukseltaan kolmiomaiseen nojatyynyyn (jolla on varmaan hieno vieraskielinen nimikin), joka painaa rintaa ja kainaloita. Lisätyyny vatsan alla helpottaa hengittämistä. Olo on tukeva, kuin hauispenkissä. Odotan kaupanpäällisiksi ennennäkemätöntä ryhtiä.

Jos vielä näppäimistön tuntu olisi parempi, kymmensormijärjestelmä olisi hallussa alta aikayksikön. Nyt tulee helposti kirjoitettua asoan vieresrö.

Timo 17:12 (0) kommentoi

 

Harjoitus (ainakin) itsetuntemuksen kehittämiseksi

- Jos tunne ei yhdistä yksilöitä, niin mikä sitten?

Tällainen kysymys on esitettävä vuorosanana pitkässä dialogissa.

---

Rakennetaan kaksi henkilöhahmoa, jotka edustavat eri filosofisia näkökantoja. Sen jälkeen kutakin kirjoittajaa pyydetään sepittämään vuoropuhelu näille kahdelle hahmolle. Lopuksi vertaillaan dialogeja.

(Terapeuttinen blogaus voisi olla jotain tällaista.)

Timo 02:35 (0) kommentoi

20.8.04

 

Kansan kohtalo

Liian moni menettää järkensä järkipuheen takia.

Timo 14:57 (0) kommentoi

 

Armon aika ja minä

Käsitän ajautuneeni, joskus oikeastaan hakeutuneeni, säännöllisesti tilanteisiin, joissa kaipaamani ja osaamani asiat eivät ole samoja kuin muilla. Tällainen kulttuuriero on erityisen hankala, jos ala on yhteinen ja kyse on pintapuolisesti tarkastellen samasta toiminnasta. Syntyy turhauttavia ristiriitoja, ristivetoa, ristiinpuhumista, johon ei ole varaa uppoutua annetussa tilanteessa. Palatako takaisin ja ottaa toiset kiinni, kun paluutie vie sekasotkun, taantumisen ja häpeän kautta? Siinäpähän olen tyypillisesti vain reuhtonut itsesäälissä ja typeryydessä, pääsemättä eteen- tai taaksepäin.

Verkossa olen saanut varsin turvallisesti leikkiä ristiriidoilla.

Kun tunnetaloudellinen tilanne on mikä on... eli kun on niin herkkätunteinen, että uskoo herkkyyteensä vasta 31-vuotiaana... Siihen asti on enimmäkseen leikkinyt pikkuvanhan jäykästi, tajuamatta kunnolla, mihin hölmöyksiin on valmis alistumaan pienessä maailmassaan.

Nuorempana vaadin itseltäni todisteita, tai pikemminkin pelkäsin niitä, ja yritin väkisin, tai pikemminkin tarkoituksellisen väkinäisesti. Olin kiinnostunut luonteenpiirteiden luokittelusta, punniskelin kykyjeni vahvuutta ja haikailin puuttuvia: pitkäjänteisyys, älykkyys... Eilen, lukiessani Ihmissuhteet-blogin kommenttipalstaa, tajusin kirkkaasti, ettei muuta ratkaisua kuin paneutuminen työhän itseensä kerta kaikkiaan ole. Omistautumisen edellytyksiä on syytä vaalia, mutta niitä ei pidä käyttää verukkeina pääasian välttelyyn tai vääristämiseen.

Pelkuri esittää ratkaisuksi ongelmaa.

Omistautuminen vaatii esteettistä luottamusta. Vain kauneus voi näyttää suunnan. Koetapa sanoa tämä painokkaasti ja ymmärtää omakohtaisesti. Varo tahoja, jotka keskittyvät jakamaan omistusoikeuksia hyvään, toteen tai kauniiseen. Älä osta.

Armo on jotain tuollaista. Englannin sana grace (kukas bloggaaja siitä kirjoittikaan?) on oivallinen. Ketkään eivät riistä armoa etsiviä pahemmin kuin uskonnolliset manipulaattorit.

Kaikkein yksityisintä ja haurainta kauneudentajuaan ei pidä halveksia, sillä se on avain omien aivojen järjestykseen. Jos en itse kunnioita sitä, joudun hunningolle. Korvikeihanteita ei pidä hyväksyä. Olen huomannut.

Timo 13:50 (0) kommentoi

18.8.04

 

Lihasäkit viivalla

Paljon sanottavaa ja muistiinpanoja, mutta nyt sanon vain vähän.

Tälle palstalle tullaan etsimään "kauniita naisia" ja Tommipommin kautta. Mainiota! Tänään Mikko T. lähetti yllättäen sähköpostia Kroatiasta: arvatenkin hän ylisti edellisiä ja moitti jälkimmäistä, tuota "ruumiinkieltäjää", kaunopuheisesti mielettömistä puheista, fetisismistä ja ristiriitaisen jumalan palvonnasta. Hienoa!!

Mikko muistutti myös yhteisestä suunnitelmastamme aloittaa syksyllä intensiiviset matematiikan opinnot. Mieletöntä!!!

Timo 21:05 (0) kommentoi

13.8.04

 

Ajatteellinen asenne

Matti kirjoittaa tänään propositioista. Termille "propositio" on jo miltei neljä vuotta ollut olemassa suomennoskin, ajate, jonka isäksi tunnustaudun, vaikka siittäminen tapahtui aivomyrskyssä täpötäydessä bussissa. Idean filosofisen sivistys- ellei ammattisanaston suomentamisesta laittoi muistaakseni alulle Antti Kauppinen.

Otsikon, joka sekin on suomennos, adjektiivia ei esiinny muualla verkossa. Omatekoisia sanoja ei kelpuutettane sanavarastoon, mutta...

Timo 13:13 (0) kommentoi

12.8.04

 

Ajatusten lähteet 1

Humanistisilla aloilla harjoitetaan paljon väkivaltaa. Se ilmenee erilaisten tekstien kytkemisessä yhteen tutkimustarkoituksia varten. Väkivalta on rakenteellista, mutta tutkimuksen tavoitteena voi olla jonkin tietyn väkivallan kierteen katkaiseminen.

Toisaalta jos onnistumme valikoimaan päälähteiksemme suhteellisen järkiperäisiä tekstejä ja onnistumme liittämään ne yhdeksi kokonaisuudeksi suhteellisen väkivallattomasti, voimme saada aikaiseksi suhteellisen järkevää tekstiä ja perusteltuja teesejä.

Vastaavasti blogimaailmasta löydämme empiirisiä esimerkkejä siitä, miten "suojatyönsä" ulkopuolelle uskaltautunut järjen apologeetta tekee itsestään hieman naurettavan: hän ei saavuta asiantuntemuksen edustajana likimainkaan sitä varmuutta ja uskottavuutta, johon hän voi(si) yltää asiantuntijana. Tämä jokseenkin itsestään selvä vaara unohtuu helposti. Voimme tehdä monenlaisia johtopäätöksiä.

Kokemukseni mukaan filosofisessa tutkimuksessa suurin mysteeri on juuri materiaalin valinta. Näin vapaassa lajissa kriittinen valintakriteeri näyttää osoittautuvan jotenkin raivostuttavan subjektiiviseksi, pragmaattiseksi ja kontingentiksi: valikoi niin, että voit säilyttää oman järkesi! Materiaalin yleistä laatua on vaikea erottaa sen relevanssista. Aineiston käyttökelpoisuus riippuu täysin siitä, mitä siltä vaatii. Lujan ekspertiisin ulkopuolella päätyy helposti vaatimaan vääriä asioita vääriltä tahoilta, ja alussa asiantuntemusta ei kerta kaikkiaan ole. Tutkimusmetodit auttaisivat, mutta en ole vielä tietoisesti soveltanut yhtäkään, haaveellinen kun olen.

Timo 14:38 (0) kommentoi

 

Näköisiä unia 1:
Sosiaalisuus

Näin unta, jossa jouduin hätistelemään tutisevan juopon ulos asunnostani. Syynä oli se, että päivisin asumukseni avautui korkeakoulun tapaiseen julkiseen tilaan siten, että läpikulkua ei voinut estää. Kodittomat pyrkivät jäämään yöksi. Harkitsin aktiivisen valvontakameran asentamista, mutta ajattelin, että joku koditon, jonka vartijat ajaisivat pois, saattaisi olla jonkinlainen invalidi ja laitospaikan tarpeessa. Omatuntoni vaatisi minua rahoittamaan hänelle sellaisen, ja mitä siitä tulisi?

Tunnisteet: unet

Timo 09:05 (0) kommentoi

 

Osittain sublimoituen

Kävin Kaivarissa katselemassa perseidejä. Näkyihän niitä. Delfiinissä ainakin pari peräkkäin. Puoli yhden aikaan sitten parhaat.

Timo 01:15 (0) kommentoi

11.8.04

 

Laiskurin kuumat paikat

Jospa tänä iltana pikemmin kirjoittaisin kuin olisin kirjoittamatta. Aikaansaamattomuus houkuttaa, koska se ei herätä suoranaista halveksuntaa muissa kuin itsessäni.

Mieli on levoton, järki toimeton, ja tunteistani ei ole takeiksi. Olin räätälihiiri. Kissa istui pöydän toisella puolella. Tilanne oli toistunut jo monta kertaa. Näin kärsivällisyyden hiipuvan. Luovutin.

Heräsin aamulla ikävöiden. Toivoin tämän tilan motivoivan minut kirjoittamaan, laittamaan sanaa sanan perän huolista huolimatta, haikailematta. Kun sana "metodi" tulee tietä pitkin kulkemisesta, niin miten kreikaksi tasapainoillaan nuoralla?

Tämä on jo positiivinen tulkinta. Ahdistus ei pidä otteessaan kuten pitäisi. Horjun naurettavasti...

Tosi eksistentiaalista: halusin hartioilleni epämääräisen vastuuntunnon, joka ei rajoita tekemisen sisältöä...

Loma kuumalla makuuparvella jatkui: menin uudestaan nukkumaan. Heräsin iltapäivän puolella ja olin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Riittävä uni palauttaa lopulta aivoni perustilaan. Se on mukavaa, vaikka en pidä sitä järin hyväksyttävänä.

Trooppinen kosteus hallitsee oloani. Letkeähkö voimantunto yhdistyy laiskuuteen, ajattelen lihallisia, mutta itseriittoisuuteni on sitkas. Olen etelämaalainen, veltto ja tyhmä kuin Tatu Vanhasen lähdekirjallisuudessa. Jotenkin ovela olen kuitenkin: tajuan että epäsuora vastuunotto on itsepetosta. Aavistelen, että samaa voi sanoa kaikesta mitä nyt saatan sanoa, mutta samapa tuo, paljastukoot vanhan aatamini juonet teillekin, toivottavasti itseäni älykkäämmille. Niin kauan kuin tunnustan (tunnustelen) rutiininomaisesti, voin tuntea, että minua kontrolloidaan: toteutan näin eräänlaista epäsuoraa, ulkoistettua itsekuria. Kun psyykkinen säätila viilenee, voin toimia harkitummin.

Kun kirjoitan, niin joitain omaan itseen liittyviä illuusioita kuolee, toisia syntyy, mutta onpahan ainakin tekstuaalista elämää.

---

Tunti meni tähänkin.

Timo 21:22 (0) kommentoi

 

Sankarielämää

Populaarien laulujen sanoissa yksilöt ovat iät ajat lähinnä liverrelleet muka yksityisistä ihmissuhteistaan. Johan on markkinat! Miksi tätä paheksutaan niin harvoin?

Timo 14:56 (0) kommentoi

10.8.04

 

Luopuminen

Päätin tänään olla mieluummin tyhmä kuin ahne.

Näin muotoiltuna valinta oli helppo: se perustui ahneuteen. Poimin tämän murun.

Timo 23:41 (0) kommentoi

9.8.04

 

Viatoon uskoo tiatoon.

Timo 14:40 (0) kommentoi

 

Ennemmin

Mieluummin palaisin yliopistoon vaivaisen syntisen ominaisuudessa, kuin kirkkoon ikään, mutta aika tekopyhä täytyy olla uskoakseen tiedon temppeliin ja aika suuruudenhullu edellyttääkseen uskoa tai muutakaan. Aika tyhjä täytyy olla edetäkseen.

Timo 14:19 (0) kommentoi

 

Ennen pitkää

Runouden lukeminen, onpahan järjettömän järkevä konsti. Nuorempana, turhantärkeänä, jätin pienen tekstin väliin, vaikka sanani tuskin kantoi kahden silmäyksen väliä. Tätieni turvattina elin hennon pulloposkista neitsytelämää ja ajattelin, tiukasti ainoastaan ajattelin, ylittäväni jokaisen vastaantulijan.

Tämä on viidessadasensimmäinen merkintäni.

Tahdon palata yliopistoon niin puhtaana kuin mahdollista. Se on oikeus ja kohtuus.

Timo 14:04 (0) kommentoi

 

Musta vantaa 2

Minkäs teet,
puuttumatta yksityiskohtiin,

että seistään ja kaadutaan,
ollaan sillassa, tullaan raskaaksi ja pudotaan,
maataan väkisin ja vaipoissa,

valkeassa vaasassa
ruskealla vantaalla

pian päättyy hauta-aika,
kerätään luut toivon mukaan.

Timo 12:48 (0) kommentoi

 

Organismi

Kunpa kirjoittaisin kuin puu kasvaa. Tai kuten eläjän elin toimii tai kuin urku soi, siten kuin kuuluu.

Usein kuvitellaan, että ihmistä pitää kiristää, että se kasvaisi täyteen mittaansa. Puita ei viljellä roikuttamalla lihakoukuista, juuret ruukussa. Ei tietenkään, vaan ne istutetaan lähelle toisiaan ja kaadetaan ennen kuin kasvu hidastuu liiaksi.

Ihmisen organisointi vaatii radikaalia epätäydellisyyden sietämistä. Hätiköinnistä on hyötyä. Siksi valta siirtyy lapsille.

Timo 12:13 (0) kommentoi

5.8.04

 

Narkissos, miniatyyri

Uudessa City-lehdessä on Jaana Rinteen juttu Marco Casagrandesta, ei siitä jalkapalloilijasta, vaan tästä ex-palkkasoturi-arkkitehdistä. Marco vastustaa lässytystä ja hämmästelyä. 33-vuotiaan miehen ikä on lehden mukaan 29.

Timo 21:13 (0) kommentoi

4.8.04

 

Jospa ennemmin vaikka kirjoittaisin

Nyt on syytä huokaista: vietin koko yön kombinoiden sanoja, kunnes kieli alkoi kangerrella, saamatta aikaan mitään, mihin jaksaisin uskoa ainakaan tällä hetkellä. Esitän pahoitteluni kaikille, jotka toiveikkain mielin ovat ladanneet tai tulevat ladanneeksi tämän sivun useammin kuin kerran tänä aamuna. Olette saaneet seurata tyhjäntoimitusta.

Timo 08:24 (0) kommentoi

 

Musta vantaa

Puuttumatta yksityiskohtiin,

minkäs teet jos pelkäät,
valkea vaasa:

että seistään ja kaadutaan,
päädytään siltaan,

- minkäs teet,
ruskea vantaa -

tullaan raskaaksi ja pudotaan,
selätytään,
maataan väkisin ja vaipoissa.

Seurakunta häätää haudasta.

Timo 07:55 (0) kommentoi

 

Uguki

Mutta jostainhan on kyse,
ei siitä, että kukaan tekisi mitään
tai että kukaan sanoisi mitään

tai että mikään ansaitsisi erityistä
huomiota,
mutta ainahan kai jostain
on kyse.

Timo 03:01 (0) kommentoi

3.8.04

 

Utopismia 1

Oli hienoa havaita, että Juuso Hyvärinen oli ottanut vaatimattoman scifi-skissini säntilliseen syyniinsä. Hänen huomionsa ovat ehkä liiankin tarkkoja siihen nähden mistä on kyse. Palaan niihin myöhemmin.

Juuson arvelut tietotekniikan parissa toimivien todellisuudentuntijoiden valtapyyteistä ovat erittäin osuvia. En kuitenkaan esitä visiotani nörttinä, sillä en ole sellainen, vaan poispilattuna ja sekopäisenä individinä, jonka mielestä taloudenpito on liian tylsää, monotonista, triviaalia, aikasidonnaista, vieraannuttavaa, turhauttavaa ja stressaavaa valkoisen miehen hommaksi. Haluaisin järjestää asiani niin, että voin rauhassa jäädä miettimään jotain muuta kuin sitä arjeksi nimitettyä suppeaa erikoistapausten joukkoa, johon ajatuksen voima ei jotain kumman syystä pysty... Ja samaan aikaan kun aineisto, jota tarvitsen saadakseni elämän hallintaan sikäli kuin se on mahdollista, on täysin sekaisin, pienellä pöytätasolla patjan vieressä valvoo laite, joka on kehitetty tekemään yksinkertaista konttorityötä miljoonia kertoja tehokkaammin kuin minä!

Mutta sen sijaan, että olisin kohdistanut voimani arkielämäni automatisointiin, tuhlaan surkeita tehojani alemmuudentunteisiin koneen edessä ja itseruoskintaan, joka ei auta kuitenkaan.

Mikä olisi mukavampaa kuin se, että kone hoitaisi asioitani. Ilmaiseksi tietenkin. Koneen orjanakin voisi olla helpompaa kuin asiakassuhteessa ihmisen kanssa. Ei tarvitsisi kohdata hyväksikäyttäjäänsä. Kone voi manipuloida ihmistä tehokkaasti, kuten tietokonepeleistä näemme, mutta se tekee silti vain työtään, objektiivisesti, objekti kun on (kiitos Tommi).

Näen automatisoidun yhteiskunnan eräänä keskeisenä päämääränä institutionaalisten roolien lakkauttamisen: ihmisillä voisi olla erilaisia erikoistaitoja, mutta he jakaisivat silti samat intressit tietokoneiden testiapinoina. Modernin yhteiskunnan ahdistavin piirre ja sopeutumattomuuteni syy, yksilöiden periaatteessa jakomielinen häilyminen niiden "ominaisuuksien" välillä, joissa he puhuvat, ei olisi enää ongelma.

---

Nevanlinnan uusin kolumni on kiintoisa.

Timo 13:55 (0) kommentoi

1.8.04

 

Levottomuus

Minulla on usein liikaa seuraa, vaikka olen yksin. Mielikuvitusmaailman rinnakkaiset todellisuudet interferoivat toistensa kanssa niin voimakkaasti, että signaali katoaa. Tunnevääristymiä ei ehdi suodattaa pois reaaliajassa. Vahvin tarjolla oleva signaali, aistidata, on liian runsasta, liian raakaa. Vaikea löytää todellista työrauhaa.

Timo 00:29 (0) kommentoi