aikani

30.7.04

 

Farisealaisuus pähkinänkuoressa

On helpompi ponnistella lannistumatta, kun tiedostaa, että toisilla menee vielä huonommin. Ymmärrän myötätuntoisia konservatiiveja. Avoin vahingonilo on rumaa, mutta kun uhraa muutaman kauniin ajatuksen, itsellä ei ole enää syytä valittaa.

Timo 17:03 (0) kommentoi

 

Tämän voi nostaa esiin

Roopella on luuri, Roopella on Pokia. Joka lähtöön. Eiköhän noita näkyne pian täälläkin.

Halooilmiö.

Timo 01:53 (0) kommentoi

 

Eräs yhteenveto

Kumma kuinka paljon huomiota vaativia uusia pieniä alkuja ehtii syntyä yhtenä päivänä, vaikka kuinka yrittää pitää kiinni yhdestä ja samasta.

Selviä metodologisia ongelmia.

Timo 00:33 (0) kommentoi

29.7.04

 

Hyvä paha

Mielipidepalstan ei tarvitse onnistua erikoisuudentavoittelussa (edes tahattomasti) ollakseen lukemisen väärti:
PahaMaailma, via doLorosa.

(Kirkkaanpunainen teksti mustalla pohjalla on silti turhan ilmeinen ja vaikealukuinen ratkaisu.)

Timo 23:29 (0) kommentoi

 

Itsekurimus

Myös illalla on jatkettava aamun töitä. Oli aika, jolloin tein näin, puursin aina saman projektin alussa aamut illat. Mutta silloin olin depressiivinen ja näköalaton: jokin psykologinen virhetoiminta sai minut tuottamaan systemaattisesti sotkua. Rakastin epäoivoisesti [jätänpä korjaamatta] ongelmia. En osannut havaita enkä hyväksyä etenemismahdollisuuksia. En päässyt eteenpäin.

En ymmärtänyt mille olin uhraamassa nuoruuttani. Leikin vain marttyyria turhan päiten, omaehtoisesti, jääräpäisesti. Pakkoko oli säikähtää ja linnoittautua junttiuteen juuri silloin, kun kaikkea oli tarjolla?

Mitä enemmän omistaudun jollekin asialle, sitä keskeneräisemmältä kaikki vaikuttaa. En saa antaa tämän vaikutelman ottaa valtaa, en saa, vaikka se kuinka on tosi.

Timo 21:50 (0) kommentoi

 

Ennustus

Väitän, että puhtaasti taloudellisessa päätöksenteossa nykyinenkin tietokonesukupolvi on kyvykkäämpi kuin ihminen. Vallankumous alkaa (ellei se ole jo salavihkaisesti alkanut sijoitus- ja rahoitusalallakin), kun ensin analyytikot ja taloushallinto ja sitten operatiivisen johdon kurjat mutta kalliisti palkatut sätkynuket, keulakuvat ja sylkykupit korvataan vakailla ja rehellisillä tekoälysovelluksilla. Tietokoneille annetaan oikeus tehdä lainvoimaisia sopimuksia, jotka eivät ole mitään muuta kuin koneiden keskenään jakamia koodinpätkiä. Juristit ja tilintarkastajat korvautuvat testiohjelmilla.

Koneet voivat tehdä miljoonia sopimuksia ja transaktioita sekunnissa. Talous tehostuu, kilpailu kiristyy. Miljardit virtuaaliset yritykset syntyvät, hakeutuvat pääomavirtaan ja kuolevat verkossa joka hetki. Koneet maksavat verot. Alaisten on helpompi tajuta mikä maa ja mikä valuutta, kun johtaja on ihanteellisen rationaalinen taloudellinen toimija, jonka ei tarvitse teeskennellä hyvää tahtoa tai vapautta valita suboptimaalinen siirto vain miellyttääkseen jotain inhimillistä tahoa.

---

Innoituksen lähteenä mainittakoon Hannu Raittilan eilinen kolumni Helsingin Sanomissa.

Timo 13:31 (0) kommentoi

 

Aamulla

Saadakseni itseni kootuksi kesän jälkeen aion kerrankin jatkaa aamulla siitä, mihin illalla viimeksi jäin. Ei suunnitelman joka aamu uusi tarvitse olla, vaikka armon aika sen sallisi. Tämä lienee toimiva keino huijata suureksi kasvanut sisäinen lapsi pitkäjänteiseen työhön. Näin ei tarvitse kehittää nyyhkydraamaa, jossa juuri kun on saavuttamassa lapsen spontaaniuden, jossa joka päivä odottavat uudet seikkailut, joutuukin toteamaan portin suljetuksi ja kääntymään takaisin. Periaatteen hienous on siinä, että se on ikään kuin tilapäinen järjestely, josta on helppo luopua eläkeiässä.

Aiemmin kesällä mietiskelin ja aioin kirjoittaakin, miten aamulla on hienointa herätä omasta liikuntakyvystään - ynnä sukupuolisesta ja älyllisestä vireestään - viehättyneenä eläimenä. Sellainen ei kaipaa kompulsiivisten ja taikauskoisten ihmisten suosimia harjoitusrutiineja.

Tuo on hyvä periaate, kunhan vain muistaa jatkaa siitä, mihin jäi. Mihin jäinkään?

Varhain aamulla, samalla kun rakentelin tätä uutta merkintää ja ennen kuin koetin jatkaa uniani mutta ajauduinkin harhailevien ajatusten matkaan, tein pari pientä korjausta edelliseen, sillä vahinko oli jo tapahtunut haamupäivityksen muodossa.

Olin illalla huolissani tyylistä. Ajattelen usein niin kovin, että otteeni suomen kielestä lipeää. Pää puhki tuosta vain. Löysin Kasan kautta kirjoitusohjeita ja mietin kustannustoimittajan työn luonnetta. Tätä täytyy jatkaa.

Immo Pekkarisen Levinas- artikkeli, johon Sedis viittasi, oli viimeinen sivu, jonka avasin ennen nukkumaanmenoa. Se ei ei ollut aivan sellainen kliimaksi kuin Sediksen älykäs pohjustus olisi antanut olettaa, mutta inspiroi totta kai. Päädyin miettimään talouden kahta aspektia, yksityistä huushollia ja yleisiä markkinoita, joista aloin kirjoitella toissapäivänä. Lukeminen ja kirjoittaminen jatkukoot.

Päätin esittää tekstitiedostoni pinomuodossa, viimeksi tulleet päällimmäisinä. Kävin aamulla pinoa läpi alaspäin, ja koetin järjestää viimeaikaiset tekeleeni niin, ettei minun tarvitse ihmetellä otsikoita (joista tuskin kykenenkään tekemään riittävän kuvaavia) ja kirjoitusajankohtia (niin kuin minä muistaisin, mitä tein milloinkin) loytääkseni sen, mitä etsin. Macin esikatseluohjelma ei paljasta RTF-tiedostojen sisällöstä mitään, joten aloin tallentaa pinon päällimmäisiä, niitä joihin joudun vielä palaamaan, tekstitiedostoina uuteen kansioon. Etenin siihen saakka, kunnes löysin eläimenä heräämistä koskevan katkelman. "Tänne pääsee tikkaita pitkin. Täällä asuu jooga-apina."

Mahdattekohan kuvitella, että kuvittelin voivani myydä teille mielikuvan spontaanista eläinihmisestä? Se voi silti onnistua, niin helposti uhkaan muutenkin päätyä toisten seurassa hölmöön maskotin rooliin. Kuvitelmani on raakavedos rajallisesta olennosta, ei valmis ihmisen malli.

Siteeraan yllä itseäni alkaen "spontaanista", sillä kevytmielisen neiti Ironian viekoitteluille alttiina korvasin "kuvitelman" toisella sanalla, niin paljon kuin samainen hupakko pitääkin kustannustoimittajien kavahtamasta toistosta. Lisäsin sanan "silti".

Aion jatkossa tallentaa kaikki luonnokset raakatekstinä.

Koetan uneksia vielä hetken.

Timo 10:25 (0) kommentoi

 

Harhauma

Kuinka paljon helposti murtuvaa myötätuntoa haaskautuu henkilöihin, joiden omassa empatiakyvyssä ei ole kehumista? Toisen päähänpinttymiä on vielä vaikeampi hallita kuin omiaan.

Timo 09:52 (0) kommentoi

28.7.04

 

Kuvittelusta

Kiitän kuvittamaan kannustaneita. Pitäisi ratkaista, minne päin verkkoa sijoitan kuvat. Toivottavasti edes saisin FTP-yhteyden jotenkuten toimimaan Macilla, joka on modeemin varassa. Yritin joskus keväällä. Silloin oli kyse isoista kuvatiedostoista. Sittemmin olen kadottanut nettiyhteyteni (joka menee jossain vaiheessa uusiksi) paperit salasanoineen.

Heidin visio kuvituksen luonteesta tuntuu läheisimmältä. Vanhoissa muistikirjoissani ja -lapuissani on viivapiirroksia, etupäässä olemattomien ihmisten naamatauluja. Olen ajatellut skannerin hankkimista pääasiassa noiden, tyypillisesti sormenpään kokoisten kuvien digitaalista arkistointia varten. Osaisiko joku suositella juuri tähän tarkoitukseen sopivaa laitetta? Epson varmaan, mutta mikä malli?

Sinänsä bloggaaminen voisi tarjota uuden yllykkeen piirusteluharrastuksen jatkamiseen ja kehittämiseen. Viime aikoina digikuvien näpsiminen on kiinnostanut enemmän. Viikonloppuna tosin kamerani jäi kesälaitumelle. Joudun pärjäämään tämän viikon ilman sitä.

Elinympäristön yksityiskohtien tallentaminen, josta Matti puhuu, on projekti, joka sopisi palstalleni, mutta lopputulos saattaisi helposti olla joko tylsä ja banaali tai sitten torjuva ja unheimlich - tai sekä että, kuten filosofisissa aikakauslehdissä. En haluisi tehdä kuvista sumuverhoa enkä tirkistelykanavaa. Toisaalta tämä voisi olla näppärä keino ottaa arkipäiväni lukemattomat yksityiskohdat edes jotenkin hallintaan.

Kaikenlaisia omasta mielestä hyviä kuvia olisi ilman muuta hauska näyttää.

Timo 18:22 (0) kommentoi

 

Hämiskuukkeli

Hämähäkkimies 2 ei liene niin huono elokuva, etteikö sen voisi mennä katsomaan vain voidakseen antaa jutulleen otsikoksi "Hämiskuukkeli". Toisaalta elokuvan katsominen ei ole otsikoinnin edellytys, kuten näette.

Sana tuli mieleen eilen näkemästäni pienestä, pitkäraajaisesta hämähäkistä, joka punoskeli aistikkain liikkein näkymätöntä ansaviritelmäänsä nurkkaan. Mietin, onko otuksella montakin verkkoa vireillä ja mikä mahtaa olla tyypillinen saalis.

Tämäkö todella on sen pedon nimi, joka virittää World Wide Webin?

Timo 17:50 (0) kommentoi

27.7.04

 

Kesäteräinen miekka

Jospa jotain plänkyttäisin tekstinsyöttöruutuun, verrytellen, minä kurinalaton parviapina. Parvi on matala, metri patjasta kattoon: liikkuminen muuttuu apinamaiseksi. Alastomana apinana pitäydyn itseilmiasuun, niin ilmaistakseni, mutta toivon, että voisin vaikkapa varomattomilla puheilla hetkeksi ylittää kaikkein hedelmättömimmän itserakkauteni, tottuneisuuteni elossaolosta nauttimiseen, joka on yllättänyt itsenikin.

Ihmislapsi kehittyy hitaasti. Nyt 31-vuotiaana osaan vihdoin leikkiä. Pystyn viihtymään omassa seurassani ja toisten. Aika lentää. Lapsena oli hankalampaa: varsinkin tyttöjen leikeissä oli hassut säännöt, joiden pointtia ei tajunnut. Tähtitiede ei niitä kiinnostanut. Tytöt olivat pohjalaisia, ja pohjalaiset ovat jäykkiä. Aikuisten maailma oli etäällä, ja on yhä, mutta sosiaalisuudessa alan vihdoin pärjätä lapsille. Olen kasvanut ulos viattoman nörtin housuista samalla kun turpajouhet ovat hiljalleen tuuhentuneet ja epävarmuus siirtynyt kantapäästä kiireeseen: ruumissäkki ei enää laahaudu perässä vaan jalka nousee ja lanne notkuu, mutta pelkään kaljuuntuvani. Olen normaali, onnellinen ja joutava. Omalla attraktorillani lähellä origoa, sopivan lähellä Tärkeitä Ihmisiä, turhan etäällä Tärkeiden Asioiden vaikutuspiiristä.

Tämänkertainen oli täytepala. Siihen nähden näin taas liikaa vaivaa. Olisi minulla asiaakin, mutta en tiedä, miten ikinä osaisin tehdä asioistani niin tärkeitä, etteivät ne jäisi lojumaan oman painonsa alle (tai etten itse jäisi lojumaan oman painoni alle, niin kuin tätä juttua kirjoittaessani: koetin juuri neuvotella puhelimessa elokuviin menosta, kun olin hajamielisesti lupaillut, ja saatoin vain hämmästellä omaa haluttomuuttani ja nihkeyttäni, kun en pystynyt irrottautumaan tästä tyhjästä nyhjäämisestä). Liittymällä yhteen toisten kanssa? Keiden?

Inspiraatio ei riitä mihinkään, mutta epäinspiroivat asiat ovat kuin bitumia, johon juutun. Ajatus vain hidastuu hidastumistaan. Aika kiihtyy. Kello on 17.17. Aika alla kertoo, milloin aloitin.

---

Kertokaapa ideoitanne: voisiko tätä palstaa tukea kuvituksella ja jos voisi niin millaisella?

Timo 15:42 (0) kommentoi

 

Abstrakti elämä

Kuka matemaatikkojen yhdistyksessä alentuisi pitämään kirjaa?

Kuka kirjallisessa klubissa alentuisi pitämään päiväkirjaa?

Kuinka alentuisin kirjoittamaan edes yhden ehjän lauseen päivässä?

Timo 11:43 (0) kommentoi

24.7.04

 

Ennen unta

Olo on kevyt, siten, että koen meininkini aika joutavaksi. Kaihoisia tunteita, levottomuutta kaiken sen edessä, mille ei ole pitänyt mieltään avoimena. Mielentila on sellainen, jota on vaikea kuvata sortumatta latteuksiin, siis arkikokemuksesta yli hamuava.

Musiikin keräämistä ehdotettu. Kiitos. Mutta mitä musiikkiin tulee, en ole koskaan kovin hyvin tiennyt, mitä haluan. Minulle musiikkikysymys on vielä liiaksi tyyppiä "mitä pitäisi tuntea". Täytyy kysellä tällaisia tyhmiä, ettei jähmety sentimentaalisuuteen.

Onhan se lievästi rivoa, että elämän olennaiset asiat tapaavat näyttäytyä epämääräisinä tunneläikähdyksinä, joista ei kerta kaikkiaan tule mieleen mitään älykästä, omaperäistä ja jännittävää (bloggaamisen väärtiä siis). Toisaalta johtopäätös, etteivät jaettavaan aineistoon kohdistuvat odotukset suoraan sovellu yksityiskokemukseen sellaisena kuin se itselle ilmenee, on miellyttävä ja kaiketi yleisemminkin tärkeä. Toisinpäinkään asiat eivät tahdo sujua, mikä on masentavaa naiivin romantikon kannalta. Täytyy vain rakentaa silta, esimerkiksi Mostarin silta kaiken romantiikan allegoriaksi.

Timo 03:03 (0) kommentoi

23.7.04

 

Mutinaa Tampereen suuntaan

Edellisestä ["Rakasta vastustajaa" tässä tarkoitan] tuli mieleeni, miten hassua onkaan, että voidakseen kirjoittaa on kehitettävä asenne, niin kuin ei muuten pystyisi päättämään mitä kirjoittaa. Tämä pitäisi sanoa neutraalimmin, mutta se on vaikeaa, kun ilma on kostea ja velttoa dekadenssia valuu taantumuksenkin torvesta.

Harkitsen vakavissani erikoistumisen nostamista tärkeimmäksi tavoitteekseni. Alalla ei ole niinkän väliä, kunhan vain ekspertiisi luonnistuisi minulta. Muutoinhan sillä mitä teen, ei ole mitään tekemistä minkään erityisen kanssa (paitsi itseni). Yksilönä yksilö on erityinen, mutta ei erityisen vahva ellei muita vahvempi.Toisaalta ei liene sellaista alaa tai alakulttuuria, jonka "ruumististen" käytäntöjen puristuksessa räytyviä idealismiin taipuvaisia sieluja ei jonkinlainen individualistinen ilosanoma virvoittaisi. Inhoan ammattiylpeyttä sydämeni pohjasta, mutta mikään ei tässä vaiheessa selkiyttäisi elämää enemmän kuin se, että hallitsisi jonkin asian todella hyvin.

Timo 16:40 (0) kommentoi

21.7.04

 

Sälekaihdinilmiö

Kun kyljellä maaten katsoo ikkunaa, jossa on sälekaihdin, voi nähdä kineettisiä harhoja (tämä linkki oli joskus Ihmissuhteissa).

---

Koirapuistossa kai täytyisi vierailla useammin. Maanantaina kävin ensimmäistä kertaa reaalisessa. Kissamaisehkon koiran seuralaisen seuralaisena kynnys ylittyi.

Timo 12:43 (0) kommentoi

 

Rakas vastustaja

Olen ollut liian onnellinen ja siksi hiljaa. En ole nyt kaivannut päähänpinttymilleni - kolkohkosti kumajavaa - kaikupohjaa. Avoin itsetyytyväisyys ei kuulu tapoihin; ironialla pehmennetty itsetyytyväisyys kuuluu soidintapoihin. Maailman hyvien puolien esittäminen vaatii enemmän vaivannäköä kuin huonojen: yleensä esiin tulee vain esittäjä itse ja hänen pöyhkeytensä.

Päiväkirjani nimi kuvastaa kyvyttömyyttäni nähdä huolenaiheitakaan itseni ulkopuolella. Mistä minä muistakaan jurnuttaisin? Toisten antipatioden lainaaminen ei toimi, minun kannattaminani ne muuttuvat surkuhupaisiksi ennakkoluuloiksi.

Mielipide on vain värittynyt kompromissi.

Lähelläni on ollut hyviä ihmisiä, en muista muunlaisia. En pidä itseäni seuran suhteen erityisen valikoivana tai väitä, että tulisin erityisen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kenties hankalat tapaukset eivät ole kovin kiinnostuneita minusta, ja monet julkisesti hankalat ja jurnuttamiseen taipuvaiset ihmiset ovat kilttejä minulle henkilökohtaisesti. Keljusti suhtautuva henkilö (vaikkapa opettaja) saa minut vain menemään itseeni taistelemaan itseni kanssa, joten kyllä siinä väistämättä etääntyy, kun ei hirveän ahtaassa veneessä seilailla.

Voin sanoa vältelleeni intressiristiriitoja, vetäytynyt konfliktin uhatessa. Olen ollut pelkuri, eikä minua ole siitä rangaistu, jos itseäni ei lasketa. Elämäni aikuisena, yhteiskunnallisena toimijana, on toisaalta jäänyt aika vaisuksi. Luulin nuorempana perfektionismiani kunnianhimoksi ja tulkitsin kunnianhimon kovin kirjaimellisesti. Omaksuin kunnianhimoselityksen äidiltäni, joka on vaatimaton ja epäitsekäs.

On kieltämättä houkuttelevaa jättäytyä tilanteeseen, jossa on itsensä ainut vastustaja.

---

Blogimiitti Tampereella sitten oli ja meni. En ole roikkunut netissä tarpeeksi. Taidan perustaa BlogiWikiin virallisen tapaamistiedotussivun. Hyviä ja kiintoisia ihmisiä on vielä näkemättä.

Timo 12:16 (0) kommentoi

13.7.04

 

Jekyll, Hyde & Seek

Törmäsin eilen Autumnaan (tällaisten peitenimien käyttäminen on alkanut lievästi ällöttää, mutta niin kauan kuin en itse ole ole palstallani sivuseikka, eivät sellaisia ole myöskään elämässäni vaikuttavat toiset ihmiset). Keskustelun aikana hän esitti luonteestani analyysin, joka sekä lämmitti sydäntä että vaikutti poikkeuksellisen oivaltavalta. Hänen mukaansa olen sekoitus isoa lasta ja hullua professoria: ensin iso lapsi keksii jotain, sitten hullu professori alkaa miettiä asiaa päänsä puhki, mistä iso lapsi jotenkin sekoaa, turhautuu.

Olin viikonloppuna pitkästä aikaa sortunut verkosta löytyvään persoonallisuustestiin. Vaivaiset 20 kysymystä ja Panu sai näin osuvan tuloksen eikä toinenkaan merkittävä persoona hassumpaa. Pitihän tuota kokeilla. Kone pullautti tällaisen tuloksen:

Wackiness: 32/100
Rationality: 72/100
Constructiveness: 64/100
Leadership: 66/100

You are an SRCL--Sober Rational Constructive Leader. This makes you an Ayn Rand ideal. Taggart? Roark? Galt? You are all of these. You were born to lead. You may not be particularly exciting, but you have a strange charisma--born of intellect and personal drive--that people begin to notice when they have been around you a while. You don't like to compromise, but you recognize when you have to.

You care absolutely nothing what other people think, and this somehow attracts people to you. Treat them well, use them wisely, and ascend to your rightful rank.

Rohkaiseva visio.

Kun kussakin testin kohdassa täytyi valita kahden sanan väliltä, kumpaa suosii, vastasin useassa kohdassa "both equally", minkä ei välttämättä luulisi olevan päättäväisen johtajatyypin käytöstä.

Otin uusiksi. Päätin myöntää heikkouksia ja antaa vaa'an kallistua, seuraavin tuloksin:

Wackiness: 26/100
Rationality: 62/100
Constructiveness: 48/100
Leadership: 62/100

You are an SRDL--Sober Rational Destructive Leader. This makes you a mob boss. You are the ultimate alpha person and even your friends give you your space. You can't stand whiners, weaklings, schlemiels or schlemozzles. You don't make many jokes, but when you do, others laugh out loud. They must.

People often turn to you for advice, and wisely. You are calm in a crisis, cautious in a tempest, and attuned to even the finest details. Yours is the profile of a smart head for business and a dangerous enemy.

You have a natural knack for fashion and occupy a suit like a matinee idol. Your charisma is striking and without artifice. You are generous, thoughtful, and appreciate life's finer things.

Please don't kick my ass.

Ilmeisesti en hallitse testin englanninkielisten ilmausten käyttöä riittävän hyvin, etenkään verbien, minä laiskuri. Tai sitten en (enää) osaa erottaa ihanteitani kyvyistäni, mikä on osin hyväkin asia.

Timo 14:44 (0) kommentoi

7.7.04

 

Nyt

Todellisuudesta muistuttamisen tarve on mielen haurautta.

Timo 15:16 (0) kommentoi

 

Toinen heinäkuuta 1995

(käsitteellinen) herkkyys, tarkkanäköisyys - tässä voivat järki ja tunne kohdata.

---

Kun tie nousee pystyyn, ei ole muuta tietä kuin ylöspäin.

Timo 13:58 (0) kommentoi

 

Päästä vihoista

Jossain Tommipommi huutaa todellisen kaipuutaan. On totta, ettei laulun arvoista todellisuudentajua päivässä rakenneta. [Jälkihuomautus tunnin kuluttua: edellisen lauseen voisi poistaa, koska se ei tarkoita mitään. Leikittelemällä karkeilla, latteilla ja polarisoivilla käsitteillä Tommi kenties yrittääkin tehdä lukijasta itseään tyhmemmän.] Siispä mieluummin jatkaisin unta näppäimistöni kautta kun alkaisin herätyssaarnata mitään realismin varianttia. Täytyisi tutkia, osaanko ollenkaan tehdä pieniä piirtoja, nopeita siirtoja (se on vaikeaa, sillä jokainen lause uhkaa sisältää melkoisen ajatushypyn) ja ottaa siten laiskan hetken hyötykäyttöön. Kirjoitan harvoin mitään toimintakykyni kannalta riittävän vähä(pä)töistä. Nyt ajattelin - materiaalia on paljon, mutta työ ei vaadi suuria henkisiä ponnistuksia - ryhtyä digitoimaan käsin vanhojen muistivihkojeni ja -lappujeni sisältöä. Niihin kätkeytyy tarina Timosta tuuliajolla. Saa nähdä, mitä omien ajatusten arkistointiprosessi opettaa.

Vanhimmat vihkoni ovat ties missä. Ensimmäinen käsilläni oleva on aloitettu kesäkuussa 1995 ja siitä löytyy seuraava pätkä:

Musta vihko on viimein täynnä. Jos olisin lukenut enemmän, olisin löytänyt omat ajatukseni kirjoista paremmin muotoiltuina, enkä olisi kirjoittanut niitä (ehkä jotain muuta)

Etsimistä luvassa. Ylen jännittävä egoprojekti.

Timo 12:49 (0) kommentoi

6.7.04

 

Huhhuh

Kävin keskikaupungilla ihmettelemässä päivänpaisteessa vastaan ryöppyäviä mahdollisuuksia ja ennenkokematonta vapaudentunnetta. Täytyi palata kammioon hengähtämään. En älynnyt avata ostamaani muistikirjaa ja alkaa täyttää sitä, vimmaisesti.

Aiemmin minua suojelivat pelot, neuroosit; nyt olen yhä enemmän oman tahtoni ja arvostelukykyni varassa.

Timo 22:00 (0) kommentoi

 

Olla vihoissaan

Pinserissä intoiltiin taannoin joukolla Moleskine-muistivihosta. Enpä ole aiemmin moisesta kuullut, mutta hienolta vaikuttaa. Klassinen vihkomalli näyttää palanneen tuotantoon aikamme retrovirtausten myötä, joiden voimaa en ole pystynyt vastustamaan aiemminkaan, Käynpä siis ostamassa vihon (tuo taivutus sopii suuhuni, vaikka "vihkon" on yleisempi). Allekirjoittaneen saattaa nähdä Akateemisessa tänään kello 19.

Voisin antaa vanhojen muistikirjojeni puhua pitkään puolestani. Niissä kummittelevat samat vanhat ajatuskehät, sama tila, jossa olen pitkään vellonut, laiskana ja kiukutellen. Näytän laatineeni itselleni ohjeistoja, jotka olen sittemmin unohtanut, ehkä syystäkin. Kaikki on toisaaalta hyvin yleisluontoista ja toisaalta hyvin henkilökohtaista. Mukana on myös konkreettisia lupauksia: "Kolmen vuoden sisällä olen julkaissut kirjan." (Kirjoitettu ehkä talvella 1998, kadotin sivun.) Mutta en muista yhtään määrätietoista yritystä asettua kirjoittajan rooliin tai muokata omaa identiteettiäni ja toimintaani kirjoittamiselle otollisempaan suuntaan.

Jos vertaan muistivihkojen minää nykyminääni, yksi suuri ja ilmeisen ratkaiseva muutos on havaittavissa: viihdyn nykyään paljon paremmin ruumiissani, jonka edsimerkiksi syyskuussa 1999 kuvasin nurjamieliseksi moukaksi, joka uppiniskaisesti vastustaa kaikkia hyviä aikeitani: "Kun elämänintoni uhkaa lisääntyä, muutun uneliaaksi." En juuri viitsinyt taistella, olihan kaikkinainen lukkiutuneisuus tuolloin ilmeisen luonnollinen ja muuttumaton osa minua. Toivoisin voivani välittää kaikille omaan jäykkyyteensä alistuviille kaksvitosille rohkaisevan viestin tulevaisuudesta.

Mutta:
"Ajatteleva ihminen joustaa vain artikuloidusti." (27. 5. 1995)

Olen nyttemmin tullut hankkineeksi - ties mistä, kun ei kukaan ole estänyt - kaikenlaisia uusia elkeitä, kuten uhoa, jota sopii kohtuullisesti nautittuna käyttää itsensä huvittamiseen. Mahdollisten hormonaalisten muutosten roolia on vaikea arvioida, enkä ole varma niiden kiinnostavuudesta omalta kannaltani verrattuna siihen mikä ilmenee välittömästi. Lienee paikallaan, että itsessä on hieman ylimääräistä energiaa, hieman maanisiakin piirteitä, jos suurin vaara on koko ajan ollut itsetarkkailuun jämähtäminen. Toimeni ja mietteeni tarvitsevat aikamoisen alkuvauhdin, etteivät heti tipahda tuohon kuiluun.

Lopuksi junalla matkustamisen ystäville merkintä vanhasta vihosta, päivätty 4. 3. 1998:

Johdonkannattimet, vanhat nirppanokat, seisovat reittini varrella, toivostaan luopuneina, jäykän armottomina

Täytyisi totuttaa ajatukset kirjallisemmille urille.

Rauhoittaa syöksyä junalla tuiskuun.

Yllä olevaa merkintää seuraavat arkkitehtoniset luonnokset ovat, jos mahdolista, tavallistakin epämääräisempiä, fragmentaarisempia ja sekavampia. Jotain sentään hallitsisin tänä päivänä paremmin.

Timo 16:31 (0) kommentoi

3.7.04

 

Seisauksen jälkeen 2

Edellisestä merkinnästäni tuli oudon narsistinen, mutta omissa asioissani riittää tekemistä, monessakin mielessä.

Ihminen, jolla ei ole motiiviristiriitoja, on teos, ei tekijä, laukaisi Markku Jantunen, joka on saapunut kylään. Olisi vain erinomaisen tehokasta olla teos, jolla on telos.

Timo 02:21 (0) kommentoi

2.7.04

 

Seisauksen jälkeen 1

Kollektiivinen mökkijuhannus oli herttainen, mutta eilen Autumna lähti omille teilleen työrauhani tähden. Hän antoi minulle tehtäväksi saattaa alkuun ja valmiiksi asioita, joiden kanssa olen enemmän tuskaillut kuin työskennellyt. Sovimme, ettemme ole hetkeen yhteydessä toisiimme. En uskaltanut itse ehdottaa tällaista järjestelyä. Ratkaisu oli järkevä ja herättää suurta kunnioitusta. Hän todella välittää minusta. Asiallinen alku vuoden jälkimmäiselle puoliskolle.

Nyt on vuorossa päiväkirjamerkinnän kirjoittaminen. Koetan tehdä sen kuin ohimennen, jäämättä turhan pitkään miettimään erilaisia lähestymistapoja. Lähestymissuunta on tämä ja liike jatkuu ilmeisen satunnaiseen poistumissuuntaan.

Autumnan mielestä olen irti todellisuudesta. Hän sanoi, etteivät pääni sisällä liikkuvat asiat ole sen kummempia kuin toisten ihmisten päiden sisällä liikkuvat asiat. Hän pitää itseään vapaana ja radikaalina, mutta taidanpa minä melko sovinnaisen poroporvarillisen ulkokuoreni alla lyödä hänet tässä lajissa. Olen kasvanut ja osoittautunut annettuihin todellisuuksiin kehnosti sopeutuvaksi. Suosin omia maailmoitani, ja pitämällä yhteyttä estetisteihin ja idealisteihin, kuten ruumismin vastustajiin, pystyn kohtuullisesti ylläpitämään haihattelevaisuuttani. Iloonen ja irti maasta meinaan olla aina. En haluaisi ajatella mahdollisia aikaansaannoksia ja ansioita muina kuin pyyteettömän etsinnän sivutuotteina.

Juuri nyt, tässä tilanteessa olen iloisempi, innokkaampi, päättäväisempi, huolettomampi, keskittymiskykyisempi kuin aikoihin. Miksi ihmeessä? Tunne siitä, että minusta välitetään, ei riitä motiiviksi. Kenties onnistun mieltämään tilanteen leikiksi: Autumna huijasi minut leikkimään ja saamaan asioita aikaan sen varjolla. Osa tunteista on sovitusti jätetty varastoon, odottamaan. Olen näin ikään kuin saanut lupaa elämänkoulusta. Pelkään "tositilanteita", ja näytän tarvitsevani vapauden ja itseluottamuksen takeeksi jonkinlaista taustalla häilyvää äitihahmoa. Oma äitini on jo liian etäällä nykytilanteestani. Autumna tuli nerokkaasti käyttäneeksi hyväksi (omakseen ja minun) lapsenomaisuuttani: tunnen nyt olevani vastuussa nimenomaan hänelle, ja koen, että voin luottaa hänen hyväntahtoisuuteensa. Tämä on aivan olennaista. Toinen, epärealistinen vaihtoehto olisi koko maailman hyväntahtoisuus. Hyvänä tukena on paras naispuolinen ystäväni, jonka näkökulma on hieman toinen, kilpaileva, mutta joka siten pystyy erinomaisesti täydentämään hyväntahtoisen naishahmon dekastroivaa vaikutusta.

Tässä kohtaa kirjoittaja uhkaa mennä sanattomaksi.

Suunnitteleeko joku vielä blogitapaamista Tampereelle tai muualle? Olen ollut viime aikoina tavallistakin pahemmin irti verkkotodellisuudesta.

Timo 14:37 (0) kommentoi

1.7.04

 

Valitus

Ikävää, että nimenomaan oma toimintani ei kontrolloidu jonkin ymmärrettävissäni olevan yleisen prinsiipin nojalla.

Asiat, joihin saatan paneutua, osoittautuvat loputtoman monimutkaisiksi mutta silti mitättömiksi.

Ja työ on niin raskasta, kun on tämä laiskuuskin, jota vastaan joutuu taistelemaan...

Timo 13:06 (0) kommentoi