aikani

13.2.07

 

Nämä näennäisensyklopediat

Unessa haastattelin taiteilijaa, joka valitti, ettei lehdistä hänen kaltaisilleen löydy omaa mielipidettä.

Eri tiedotusvälineissä ilmenee erilainen satunnaisuus, joka turruttaa eri tavalla.

Tunnisteet: unet

Timo 10:43 (0) kommentoi

12.2.07

 

Kunnat

Näen unta Philadelphian ja Libertyn kaksoiskaupungista, sen kartasta. Hallinnollinen raja kulkee aivan keskusrautatieaseman vieressä, mutta kadut ja muut kaupunkirakenteen osatekijät eivät jatku kaupungista toiseen niin kuin pitäisi. Raja on suora, karttojen mittakaava eri.

Tunnisteet: unet

Timo 12:42 (0) kommentoi

2.2.07

 

Vietto

Viettäkää huomenna järkenne mukaista joulua.
- toissa-aamuinen säe

Eilispänä olin oudon aikaansaapa. Koko aika oli täynnä ahdistusta ja pakoilua, mutta armollisesti sitä riitti ja riitti. Häikäilemättömän herkkä on elollisen viritys.

Kaloilta on loppunut ruoka. Ostan lisää tänään.

Tunnisteet: aika, akvaario, joulu, unet

Timo 11:25 (0) kommentoi

24.1.07

 

Sisäisesti

Nukuin lähes neljätoista tuntia, värillä heräillen. Muistan hämärästi lukemattomia unia, joissa näin "sieraimipaperiston koelinnan" & muita erikoisia asioita. Nyt aivot toimivat taas, ja kadonnut aloitekyky palasi kuin itsestään - tahtoni ei ole ihan omavoimainen, minkä seikan tunnustaminen on suomalaiselle kova pala kuin kivi. Eläkööt ne harmaat solut; huonosti ne pärjäävät, jos ruumis ei pidä kunnostaan huolta.

Mutta niin, tänään on Töölöössä Suuri runotapahtuma.

Tunnisteet: runous, unet

Timo 16:57 (0) kommentoi

17.1.07

 

Toissäöinen ja eilinen

"Tämä maa on sellainen henkinen harvennushakkuu, ettei ole toista nähty. "

- S. Liuhto

Helsingissä rakennukset olivat outoja, sisäpihat, mutta tiesin niistä paljon, julkisivutyylit. Selitin mielelläni.

En muista, lähdinkö matkaan täältä vai Tampereelta, mutta kulkuani kohti pohjoista säesti ortodoksinen liturgia. Ylitin tulvivan sillan, jonka kahta erakkoa esilukijamme muisti. Toisen erakon epiteetti oli "Pyhittäjä", ja molemmat olivat tehneet sillalla itsemurhan. Outo käänne. Selvisin kuivin jaloin, sillä pidin kiinni kaiteista. En tiedä, miten onnistuin. Silta oli kaksikaistainen ( ja muistutti hieman Fräntilän siltaa). Maa oli alava, autio, vetinen ja hämärä.

Kun lähestyin Oulua, alkoi aurinko paistaa. Tie teki pittoreskin kaarteen yli metsäisen kunnaan, ja männyt hohtivat kultaisina. Ylhäällä tien vasemmalla puolella istui venäläinen kivellä ja luki ääneen, ehkä runoutta.

Kohta herättyäni aloin saada tekstiviestejä: Eräässä niistä kirjoittaja mainitsi olevansa arkkitehdin kanssa työmaahississä matkalla pilvenpiirtäjän huipulle. Käymälöitsijä oli ties missä Harkovassa. Kaveri intoili Venäjän (ja Ukrainan) uudesta rakennustaiteesta ja kysyi, tiedänkö Aleksander Brodskya, jolla on "mahtavia juttuja Moskovassa". Rakentaminen on siellä kuulemma miellyttävää, ei ankeaa ja elämänkielteistä niin kuin Suomessa (ja nähdäkseni unissanikin, vaikka katson ne pääosin positiivisiksi); julkisessa tilassa viihtyy ihminen ja luovuutta on "kuin 20-luvulla".

Harkita pitää, mutta pieni annos Idän hulluutta voisi tehdä terää. Mistäpähän tuota saisi?

[Korjattu "yli metsäisesti kunnaan" klo 0.58.]

Tunnisteet: arkkitehtuuri, unet

Timo 21:24 (0) kommentoi

12.11.06

 

Autenttinen valokuva

Epätriviaalit unet muistaa huonosti. Mutta jokin niissä jää vaikuttamaan jotain.
Luulen, luulin juuri ymmärtäväni jotain uutta taiteesta ja sen suhteesta taiteenulkoisiin asioihin. Tämä riittänee aamun ansioiksi.

Tunnisteet: kuva, unet

Timo 11:35 (0) kommentoi

10.11.06

 

Luulankomiehen näköisiä unia

On turvallista eläytyä luurankoon, jota ammutaan haulikolla. Se vain hajoaa.

Haulikossa on jykevä valurautapiippu, jonka suussa on kuutisen pitkulaista reikää. Sitä pitelee vaalea nuori nainen. Istumme hämärässä betonilattialla, toinen luurangoista nojaa vieressäni seinään tai sitten olen itse se. Luumme on löytänyt lihava, virnistelevä ja oudosti elehtivä baseball-syöttäjä jostain kentän tuntumasta.

Pelaaja on osoittanut toisen pääkallon yhtenäistä kulmakaarta ja selittänyt sen todistavan, että kallo kuuluu yhdelle ja samalle henkilölle.

Sisällöltään käsittämättömissä, rytmisissä huudoissa on pelin ydin. Tunnelma on vähän niin kuin suomalaisessa pesäpallo-ottelussa, mutta intensiivisempi.

Luurankoani ammuttuaan haulikkotyttö uhkaa kauempana istuvaa. Aavistan haulikon hajoavan ja laukeavan pitelijänsä kasvoille. Ruuti leimahtaa. Onneksi nainen näyttää säästyvän pahoilta vammoilta.

Piti pahoittelemani, että muistan parhaiten uneni banaalit ja lapselliset horror-ainekset, mutta olen kovasti muistelevinani, että koetin nähdä siinä niin itään kuin länteenkin. Laulunkappaleita:

Siperian lakeus on suuri,

While the lonely mingle
With circumstance?

Lopussa esiintyy hiiriä ja ihmisiä laboratorion hämärissä. Aikomuksenani mahtaa olla risteytyä edellisten kanssa, enkä herää niin energisenä kuin oli määrä.

Tunnisteet: unet

Timo 12:33 (0) kommentoi

3.11.06

 

Sosiaalista tekstiä

eli pitkästä aikaa uusi osa sarjaan Näköisiä unia

Toissaöisessä unessani kohtasin kriitikon. Kriitikko saattoi olla läsnä nimellisesti tekstinä, kenties kommenttilaatikossa, mutta muistan tietäväisen äänen (olen valveillakin varsin herkkä tekstistä kuuluvalle äänelle - toimittamattomaan verkkotekstiin tämä pätee aivan erityisesti) ja jonkinlaisen hahmonkin: nuorehkon, miespuolisen, tummahiuksen, pyylevähkön, istumassa oikea kylki minuun päin, katsekontaktia hakematta.

Unikriitikko uskalsi kritisoida samaa mitä minä itsekin eli kirjoittamisyrityksiäni, joita blogini ilmentää.

Olin puoliunessa miettinyt, että kirjoittamiseni saattaisi olla luonnoltaan ja lähtökohdaltaltaan sijaistoiminto, korvike luontevalle sosiaaliselle yhdessäololle, jota vaille olen jäänyt etenkin elämäni varhemmissa vaiheissa. Hieman liikuttuneena koetin muodostaa mielikuvan onnellisista ihmisistä. jotka laulavat kuorossa. Olen ikään kuin aina halunnut kuoroon, mutten ole uskaltanut hakea mukaan... Saatoin herättyäni kirjoittaa muistivihkooni kiteytyksen: "Kirjoittaminen, kuorolaulun korvike?"

Juuri tässä vaiheessa tuli kriitikon vuoro astua uninäyttämölle. Hänen mielestään se, mitä teen, ei ansaitse kirjoittamisen nimeä, koska en sano mitään; koska en kommunikoi enkä puhu asiaa; koska en pääse kiinni mihinkään konkreettiseen; koska en ilmaise itseäni luontevasti enkä osaa etäännyttää itseäni tekstistä; koska käytän sanoja itsetarkoituksellisesti; koska en osaa rakentaa sujuvasti virtaavia narratiiveja enkä nähtävästi kykene enkä suostu hallitsemaan minkäänlaisia ammatillisia konventioita... Jotakuinkin tämänsuuntaisia mielipiteitä hän esitti, tai vastaavia - unimielipiteitähän on usein vaikea kääntää arkikielelle. Te, valveutuneet lukijani, saatatte pitää kuvailemani kaltaisia näkemyksiä aika sovinnaisina jollei suorastaan patakonservatiivisina, mutta uneksimani kriitikko toisaalta vaikutti juuri sellaiselta penseän snobistiselta intellektuellilta, jolle "kirjoittaminen" tai "kirjoitus" on jotain kirpeän hienostuneesti määriteltyä, abstraktia ja ranskankielistä, écriture, jotain, mikä on nyt ja vasta ohittava kurjan subjektiivisuuteni joka puolelta, jotain omalakista, suvereenia, miltei automaattista... Edustipa unikriitikko vaativuudessaan sitä tai tätä, hänen kannakseen jäi, että se, mitä teen, ei ole kirjoittamista vaan sanaripottelua.

Tunnen itseni lapseksi, joka leikkii aikuisten pöydältä tippuneilla irtosanoilla.

Haluaisin kovasti,

että osaisin kirjoittaa...

Tunnisteet: unet

Timo 23:54 (0) kommentoi

23.8.06

 

Hypnopolitiikan arkipäivää

Näin unta, jossa hilauduin kauppakeskuksen liukuportaissa ja kailotin jonossa edemmäksi ehtineille (jotka eivät olleet tuttuja unen ulkopuolelta, kuten yhä harvemmat unteni seikkailijat) näkemyksiäni demokratiasta. Ensiksi selitin, kuinka yksipuoluejärjestelmä on epälooginen käsite (kun ajattelee sanan "puolue" etymologiaa ja käyttöä useimmissa kielissä): jos nimittäin kaikki ovat samalla puolella, kukaan ei ole millään puolella. Jos unessa innostuu omista ideoistaan, mahdollisuudet kriittiseen reflektioon ovat varsin rajalliset, ja itse innostuksessa on tietty uhkarohkea, kyseenalainen sävy, jonka saattaa tuntea. Unessa. Onhan selvää, että yhdellä puolueella on aina vastapuoli, vihollinen, joka on vain suljettu ulos.

Sen sijaan, että olisin alkanut kritisoida jo esittämääni väittämää, siirryin unessa toiseen, pitkälti analogiseen, ongelmaan. Poliittinen moninapaisuus on demokratian välttämätön ehto: niin kuin emme voi ajatella demokratiaa ilman oppositiopuolue(i)ta, voimme tuskin ajatella demokratiaa ilman jonkinasteista ajan tendensseihin reagoivaa oikeisto-vasemmisto -jakoa. Paradoksaalisesti kuitenkin se, joka demokratian ja moninapaisuuden nimissä kannattaa samanaikaisesti sekä oikeistoa että vasemmistoa, luopuu mahdollisuudesta ylläpitää sitä mitä kannattaa, sitä demokratiaa ja sulkee itsensä totalitaarista ajattelua muistuttavalla tavalla politiikan ulkopuolelle, puolueettomuuteen. Mutta se, joka haluaa, että poliittisen kahtiajaon toinen osapuoli lakkaisi olemasta, on tietenkin antidemokraatti jos kukaan.

Tunnisteet: unet

Timo 10:07 (0) kommentoi

3.5.06

 

Kesken jäänyt blogimerkintä syksyltä 2003

Runoillan (23.10.) jälkilöylyt

Osallistuin runoiltaan makasiineilla. Jotenkin eri suunnista kasaantui ryhmä jotenkin samoja ihmisiä
seurue
Outo intiimiys
naisissa oli nuorisoherätyksen suloutta

runot olivat moralisoivia unia
siihen kuroutuvaan kudokseen jäi kiinni

että kuron ja harsin.

Ulkopuolella valkeavatsainen hiiri nousi puuhun. Seuraavan yön unessa oli lepakoita puussa. Ne katsoivat ikkunasta sisään. Niillä oli ihmiskasvot. Siitä tunnisti viiksisiipan, ripsisiipan, kun taas tavallinen pohjanlepakko on vain pieni karvaeläin.

Joka on
minuakin estyneempi, häpeilevämpi ja kunniallisempi

sittenkin helppo olla

Voiko rappion välttää välttämällä sen ilmeisimpiä muotoja.
Kuten tupakkaa, alkoholia tai runoilijoiden seuraa, jolle olen ehkä altistunut pahiten, sillä otan kaikki asiat asioina ja jaksan vaikuttua ihmisistä. Tai seksiä, jota olen vältellyt syystä, joka ei ole meille näemmä ilmeinen eikä ahdistavakaan. Onhan se onni onnettomuudessa ja päinvastoin, ettei mikään rankistu eikä edes osu kovin lähelle. Paitsi hiusten väri ja umpilisäkkeen puhkeamisen ajankohta.

Suopeassa suosiossa oloa, ei ongelmia
himoittunakin

Etukäteen, ettei vaadi mitään

Arjen hiertokulku, kasvot objektiivista todellisuutta vasten

mehän tarvitsemme luonnon toistemme välille
näillä nurkilla

Eikä ihmisluonnon karkeaa mallia
Joka jää operoimaan kun luonto riisutaan

Kuka muka viihtyy tässä paatumuksen tavaratalossa? Kaikella kunnioituksella.

pahimmassa tapauksessa, ja se on kai toteutunut jo, ihmiset hakeutuvat yhteen vain mitatakseen markkina-arvonsa. Onhan yleisesti tiedossa, ettei nöyryytyksillä ole mitään rajaa

On arvoitus: mikä epäromanttisuudessa vetoaa?

Romantiikka muka löytyy hyllyltä: kynttilöitä, viiniä, runoja, ällöttävämmästä rekvisiitasta puhumattakaan
Tai sitten se on kauniissa ilmassa tänään ja lumihangessa. Toki luonto täytyy olla. Milloin suomalainen olisi rakastuneempi kuin yksin järven selällä? Luonto täytyy olla, matka alkuräjähdyksestä tähän pisteeseen, joka on yksi ja sama. Siitä se alkaa.

Olen viihtynyt rakastuneena
selällä
ihmisen asuun
uskollisuus ihastuksille
olen tallessa
en ole tähän ikään mennessä ehtinyt tulla rakastetuksi

Arkinen
Haluttuna tai harkittuna olo

Jokamieshän haluaa aina
Niin että nainen voi harkita, mitä sillä tekee:
Jos lempi leimahtaa, niin hyvä
Mutta muuten mitä turhia.
Minä tunnen vielä vähemmän
Tekee mieli pyytää anteeksi kun olen näin asiattoman nirso.

En halua, että minua mittoillaan kuin huonekalua. Olen kerännyt huonekaluja. Tiedän mitä se on.

Eteisen kaappeja
Jätin mitan niille sijoilleen, oikoselleen
Asunnossani näkyvät silleen jättämisen seuraukset

myrkyllinen

-

Tunnisteet: runous, unet

Timo 11:39 (0) kommentoi

1.3.05

 

Österboden untenmaat

Nukuin pitkään. Riitelin Svenin kanssa siitä, kumpi meistä on itsekeskeisempi. Synapsit napsahtelivat, asetelma heivahteli edestakaisin itseään varioivassa kuviossa. Tajusin myötäileväni väittelyssä turhan auliisti ja sen vuoksi joutuvani palaamaan lähtöruutuun yhä uudelleen.

Jostain syystä lainasin kirjastosta sarjakuva-albumin. Kannessa oli kuva mustatukkaisesta teinitytöstä naarmuttamassa rannettaan suurikokoisen keittiöveitsen kärjellä: veitsi kuvassa etualalla, iskuasennossa, kolmiomainen terä alaspain, taustalla burleski goottilainen kuunsirppi. Kertomuksen tyttöhahmo oli erityisen kiinnostunut natseista. Provokatiivista tavaraa siis. Keskustelin kirjastonhoitajan kanssa ja ymmärsin, että uusnatsit itse olivat yrittäneet saada albumin kielletyksi natsimyönteisenä. Yllättävän kieroa julkisuuspolitikkaa!

Kun tarkastelen tällaisia unia, havaitsen niissä rakenteen, jota eivät ohjaa tavallisimmat ja ilmeisimmät toiveet ja pelot (pintatason symbolimaailmakin on intertekstuaalista ja itseään parodioivaa - lällällää Freud & muut unilukkarit) vaan nuoruudessa tukahtunut halu keksiä tarinoita ja spontaanin fabuloinnin ilo: revisiointi ja improvisaatio, joista unen kollaasimainen "epäkertomus" muodostuu, tapahtuu puolittain tietoisesti. Uni tarjoaa koko ajan vaihtoehtoja, joista valitsen unissakävijän varmuudella yhden, Kun varmuus katoaa - kun tarinan jatkamisen ongelma muodostuu liian hankalaksi, huomaan herääväni.

Missä kasvavat balsa ja bergamotti? Mietin tätä kysymystä jo menomatkalla Tampereella, kebabia syödessäni. Hyllyssäni, valitettavasti Helsingissä, on Kasvien maailma -kirjasarja.

Balsa-artikkeli oli hieman piilossa, hakusana löytyi sivun alareunasta - ei siis ihme, etten ollut lukenut aiemmin, mutta sain tietää, että balsa on tyvestä tuuhea kuusen tapainen havupuu, joka kasvaa vedessä, kirkasvetisissä puroissa Jaavalla ja Sumatralla.

Löysin artikkelin bergamottikasvit -nimisestä kasviheimosta. Olin muistavinanikin, että sellainen on olemassa. Varsinainen bergamotti on kuitenkin jotain muuta: se saadaan jyrsijästä, bergamottihiirestä. Mietin, mahtaako monikaan kasvissyöjä olla perillä tuotteen eläinperäisyydestä.

Tunnisteet: unet

Timo 18:08 (0) kommentoi

12.1.05

 

Aika ja minä goes underground (sarja Näköisiä unia jatkuu)

Snellmaninkadulla mieleni tekee aina saman väännelmän: Suomen rankin pahamuseo.

Kirjoittamisvaikeuteni saattavat osittain johtua kirjoitetun ja puhutun suomen moninaisista eroista. Sisäisessä - tai ääneen lausutussa - monologissani en ole mielestäni rajoittunut toisen tai toisen ilmaisukeinoihin, mutta kirjallista toteutusta tuo sisäinen kulttuuriero häiritsee. Törmäilen jatkuvasti pieniin ja kiusallisiin tyyliongelmiin. Kun olin kuuden vanha, puheeni kirjakielisyys herätti toisissa lapsissa kummeksuntaa. Nyt joudun korjaamaan tekemieni kompromissien jälkiä.

Eräiden puheissa vilahtelivat ylinsota ja maanjärjestys.

Olen mukavuudenhaluinen mies. Inhoan byrokratiaa ja vessan etsimistä. Jään mieluiten kotiin, ellei kyse ole siitä, pysynkö mukana: ammoinen koulunkäyntimotivaationi lepäsi sen läsnäolopakon varassa, jota tunsin. Kun lapsellinen luottamukseni ohjelmoituun etenemiseen hiipui arkkitehtiosaston piirustussaleissa harhailun myötä, mistä minä olisin keittänyt kokoon sen lujan henkilökohtaisen päämäärän, joka olisi ratkaissut kaiken? Koulussa en pelännyt haastaa opettajia, mutta on vaikeaa olla kriittinen, kun kokee olevansa yksin vieraiden intohimojen keskellä ja voi periaatteessa vaihtaa alaakin. Kun olen kerran pudonnut muiden matkasta, minun on vaikea päästä mukaan, koska olen kehittänyt kaikenlaisia korviketoimintoja. En viitsi ajatella, mistä tällä hetkellä jään paitsi.

Tilanteeni on monipuolisesti naurettava. Olen tuntenut melkein koko ikäni, että minun täytyisi tehdä inventaario elämästäni ennen kuin voin jatkaa eteenpäin, ja selvitettävää on kertynyt koko ajan lisää. Kerään sitä, arvelen.

Jos voisin vastata kirjoittamalla jotain, minkä lukematta jättäminen olisi häpeä ja menetys. Se olisi julmaa. Onneksi netistä kaikki löytyy helposti.

Lentokentät ovat kuulemma kaikkialla yhä enemmän samanlaisia. Niiden arkkitehtuuria hallitsee progressiivinen modernismi - muutenhan terminaali näyttäisi juna- tai bussiaseman odotushuoneelta. Globalisaatio on hyvä asia, jos se tarkoittaa, että paikalliset käymälät eivät yllätä. Ystävät hymyilevät kaikilla rannoilla samalla tavoin vaivautuneesti.

Maanantain vastaisena yönä näin unta, jonka monet outoudet jäivät havainnollisina mieleen. Uneen kuului erääntyviä lainakirjoja (toistuva aihe unissani), lomakkeiden täyttämistä ja ilmoittautumista - olin huolestunut, saisinko välttämätöntä pelinumeroa paitaani, koska en ollut erikseen merkinnyt hyväksyväni ehdotettua numeroa. Kaiken yllä leijui kranaattikeskityksen uhka.

Käytössämme oli erikoinen merkinantolaite, puualustaan kiinnitetty kumiläpyskä, jonka toisesta päästä kaksin käsin huljauttamalla toisessa päässä alassuin lepäävä kuppimainen osa päästää vaimean törähdyksen. Vihollisen auringossa hohtava laiva hymyili vastarannalla. Tein hälytyksen, koska jonkun oli sellainen tehtävä ja koska halusin kokeilla laitetta. Ääni oli riittävän voimakas saadakseen epämääräisen kollektiivimme liikkeelle.

Paniikkia ei ilmennyt. En vain tahtonut löytää kenkiäni: löysin kaksi saman jalan kenkää. Tällaisissa unikohtauksissa esiintyy aina tietty koulukaveri, jota en muista nähneeni sitten yläasteen, eräänlaisena vakiokommentaattorina, jonkinlaisena yleispätevänä hahmona, jonka voin aina mieltää ikäisekseni. (On muuten sivumennen sanoen aavemaista, miten jotkut lapsuuden tuttavat voivat pysyä tosielämässäkin samoina kuin silloin joskus: kokoa on tullut ehkä lisää, mutta hahmo on identtinen ja välittömästi tunnistettava.)

Kun viimein saavuin ulos, rivitaloyhtiöme avaralle piha-alueelle, muut olivat jo ehtineet väestönsuojaan, enkä tiennyt, missä se on. Paikalle sattui pari tyttöä, jotka löysivät parkkipaidan laidalta, ojan vierestä, sadevesikaivon tapaisen. Sen kansi avautui avaimella, jonka alta paljastuneet miniatyyriportaat eivät johtaneet mihinkään. Kaivonkannen kummallakin puolella oli kuitenkin kolo, johon ihminen saattoi pujottautua jalat edellä. Tytöt menivät koloihin yhtä aikaa, ja toivoin, että he mahtuvat molemmat liukumaan alas sinne jonnekin eivätkä tuki reittiä. Vihollisen isku antoi onneksi odottaa itseään.

Tunnisteet: unet

Timo 03:13 (0) kommentoi

6.9.04

 

Näköisiä unia 3

Stressinhallintakyvyssäni ilmenee vakavia puutteita. Koetan nukkua niin kauan kunnes hermoni tuntuvat kestävän. Sivutuotteena näen runsaasti unia.

Taivaan merkit ovat unieni perusaineistoa. Viime yönä näin koillistaivaalla pääkallon. Tulisipa ydinsota vielä tänä vuonna. Näin sanoen todistan fiksuuteni, tai ainakin itse koen sen, mikäli Tommipommia on uskominen.

Toissaöisessä unessani huomasin, että muusaani saa valon kuin karttapalloon: se nostaa hänen helmiäiset värinsä esiin.

Tunnisteet: unet

Timo 11:55 (0) kommentoi

4.9.04

 

Näköisiä unia 2: vapautumisia ja reaktioita

Univelan johdosta nukuin pitkään ja saavuin uuteen tilaan. Uni hämärtää päämäärät. Siinä tulee nähneeksi vaihtoehtoisia eläimiä, saaneeksi ja unohtaneeksikin ideoita, joita voisi ehkä myydä, jos toimisi mainosalalla.

On kaunis päivä. Naiset ovat kauniita. On mentävä ulos. Täällä ei ole mitään nähtävää.

Kävin eilen kaupungilla. Näin hyvin eteeni, katsoin ja kävelin. Sade oli tehnyt kaduista todellisemman näköisiä.

Elämänvietti vei edellisen yön unet, vaikka pihajuhlat olivat loppuneet jo puolilta öin. Olin hakenut liikkeestä, joka tuo mieleen kuvan Kekkosesta Havaijilla, viisitoista patonkia ja kaksi pullapitkoa.

Kävin siis toissakin päivänä kaupungilla. Näin ihmisiä, nuoria, ja vanhoja, rumia (ei kovin) ja kauniita (erittäin), tuntemattomia, tuttuja ja tunnettuja kasvoja Aatos Erkosta Pelle Miljoonaan. Näin ihmisiä ja tunsin oloni vapautuneeksi. Mitä nyt toistelin tuota lausetta mielessäni plus muita, joista muodostui vyyhti, joka olisi pitänyt purkaa pian. Tämä voisi olla tarinan alku.

Näin eläviä ihmisiä. En joutunut tekemisiin, mikä on mukavaa, kun haluaa kokea itsensä vapaaksi. Ei tule ristiriitaisia velvoitteita.

Jos kirjoittaja ei käsitä vapautta, ainakaan jatkuvasti, eikö teksti voisi, lukijoidenkin puolesta, sitä kautta, että tekstiin kirjautuvat vain vapauttavat liikkeet muiden jäädessä ahdistuksen peittoon? Ja ne muut, ne muutkin voisivat olla vapauttavia, jos ne kirjautuisivat.

Käymälä on sikälikin esimerkillinen pöytälaatikko, että se sisältää enemmän spontaaneja reaktioita muiden sanomisiin kuin mielipidetekstejä. Mielipidekirjoittaja tunnustaa aina jotkin vallat sosiaalisessa todellisuudessaan. Reagoija vain älähtää ja koettaa sanoa jotain.

Tunnisteet: unet

Timo 17:24 (0) kommentoi

12.8.04

 

Näköisiä unia 1:
Sosiaalisuus

Näin unta, jossa jouduin hätistelemään tutisevan juopon ulos asunnostani. Syynä oli se, että päivisin asumukseni avautui korkeakoulun tapaiseen julkiseen tilaan siten, että läpikulkua ei voinut estää. Kodittomat pyrkivät jäämään yöksi. Harkitsin aktiivisen valvontakameran asentamista, mutta ajattelin, että joku koditon, jonka vartijat ajaisivat pois, saattaisi olla jonkinlainen invalidi ja laitospaikan tarpeessa. Omatuntoni vaatisi minua rahoittamaan hänelle sellaisen, ja mitä siitä tulisi?

Tunnisteet: unet

Timo 09:05 (0) kommentoi