aikani

31.1.04

 

Hukkunut hanska -monumentti

Täytyisi pitää kamera tiukemmin mukana. Olen harmitellut, etten taannoisten kovien pakkasten aikaan ottanut kuvaa suojatielle pudonneesta ja katuun, Malminrinteeseen Kampissa, kiinni jäätyneestä neulekäsineestä. Yliajaneiden renkaiden kiillottamana se näytti asfalttiin valetulta reliefiltä, elämänmuotomme fossiililta. Siitä olisi voinut tulla tälle blogille tyylikäs tunnuskuva.

Timo 22:21 (0) kommentoi

30.1.04

 

Minä seuramatkailija

create your own visited country map

Noihin maihin olen siis ehtinyt. Kaikki matkani olen tehnyt maitse ja meritse. Lentomatkalle minua ei ole kysytty, enkä ole itsekään keksinyt hyvää syytä astua koneeseen. Veran blogissaan (tässä & tässä) mainitsema vuorten katselu voisi melkein olla sellainen. Ehkä olisikin, ellen olisi Pohjanmaalta. Itse asiassa kaikki matkani Tallinnaa kauemmaksi ovat olleet koululais- tai opiskelijaryhmien bussiretkiä, sellaisia kuin toisen vuosikurssin arkkitehtiopiskelijoiden Hollannin-ekskursio, jonka yhteydessä astuin Saksan maaperälle maantien levähdyspaikalla niin, että koko Saksa siltä seisomalta punastui.

Vaikka hieman jälkijunassa tulenkin, sain blogimaailman karttavillityksestä hyvän perusteen tai verukkeen avata pöytälaatikkoni ja käsitellä joitain tuotakin vanhentuneempia henkilökohtaisia uutisia, joista asiaankuuluvin on seuraava: Suurimman osa punaisesta alueestani valtasin reilut pari viikkoa sitten, kun hankkiuduin itärajan taakse, Pietarin kaupunkiin.

(Onpa muuten leppoisa kirjoittaa, kun rakensin kirjoista ja pahvilaatikoista ergonomisen työpisteen patjani päälle. Langaton näppis ja hiiri takaavat mukavuuden. Itse läppäri on melkein metrin päässä: jos jostain pitää valittaa, niin siitä, ettei näköni liene enää yhtä armottoman terävä kuin nuorempana.)

Nevan takana

Kolmen yön pikavisiitin perusteella on vielä vaikea kertoa muusta kuin siitä, miten ennakkomielikuvat ovat vahvistuneet. Muunlaisia asioita on vaikea rekisteröidä ja ilmaista. Mielikuvissani Venäjä on paikka, jossa suuret kaupungit nousevat kuin ei-mistään. Silti oli oikeastaan yllättävää, kuinka äkkiarvaamatta tuo lavasteelta vakuttava metropoli pullahtaa esiin tuosta heti luovutetun Karjalan männyn takaa.

Ikään kuin olisi uskoteltava itselleen, etten katsele Potemkinin kulisseja, vaan todellista suurkaupunkia, joka on seissyt paikallaan kolmesataa vuotta. Dostojevskin sanoja Pietarista aamu-usvan mukana haihtuvana harhakuvana ei tarvinnut erityisesti muistella.

Tämä ei kerta kaikkiaan voi olla tässä! Tuo ajatus hiipii varkain mieleen Nevski Prospektilla. Oudosti yhtenäinen katukuva silti vain levittäytyi joka suuntaan.

Kotiin tultuani huomasin unen ja valveen rajamaille saavuuttuani, kuinka kaupungin arkkitehtuuri alkoi elää päässäni omaa elämäänsä loputtomina variaatioina ja montaaseina.

Mielikuvien Venäjällä asiat toistuvat, ainakin tilassa, maan laajuudessa; ajasta ei niin tiedä, junat kuulemma kulkevat aikataulussa. Raskaat teräsovet sulkeutuvat väkivaltaisesti, ja sisältä sievästi paneloitu metrojuna nytkähtää matkaan. Tummiin pukeutuneet ihmiset asettuvat pitkiin liukuportaisiin kuin teräketjun hampaiksi.

Pietarilaisen ja helsinkiläisen talvivaatetus on tänä päivänä varsin samanlainen. Katukuvaan on helppo upota. Pietarilaiset toki käyttävät hieman enemmän turkismateraaleja, eritoten turkislakkeja, jotka kävivätkin kaupaksi osalle ryhmästämme.

Sivumennen sanoen se, ettei turkiksia vastaan ole Suomessa kampanjoitu etnisiin stereotypioihin ilkeämielisesti viitaten, johtunee pelkästään siitä, etteivät ryssänvihaajat tai muutoin muukalaiskammoaan kainostelemattomat mahda viihtyä samoissa pöydissä kettutyttöjen (kanipoikia unohtamatta) kanssa.

Pysyttelin varsin tiiviisti suomalaisryhmässä, joka herätti eräänlaista kammoa silkalla koollaan. Esim. Moloko-klubilla (siis ruotsiksi Mjölk), jossa kuulimme paikallisten bändien lisäksi pitkäpiimäisen ja ennalta arvattavan esitelmän kaupungin rock-scenen vaiheista, emme tulleet varanneeksi vain pöytiä vaan kokonaisen huoneen. Luontevia tilanteita paikallisiin tutustumiseen ei kohdallani tullut vastaan, enkä niitä etsinytkään. Silti uskallan sanoa, että uskoisin viihtyväni venäläisten seurassa. Tuskin sikäläinen alkoholikulttuurikaan on ongelma.

Venäläiset ovat suomalaisiin verrattuna urbaania väkeä. Me suomalaiset tarvitsemme yllemme ja välillemme luontoa, kaupunkeihimme kallioita ja kangasmaita muistuttamaan todellisuudesta, jota ilman joutuisimme kohtaamaan toisemme alastomina, valmistumattomina, ihmiseltä haisevina. Venäläisillä on inhimillinen luontonsa, elämäntaitonsa, tapansa, vaatetuksensa. Ne riittävät. Ikkunan takana voi olla ekokatastrofi.

Suola teki kadut loskaisiksi, muutoin kaupunki oli sangen siisti. Hotelli Moskovasta näki Nevan yli. Paikan saattoi sijoittaa karttaan: tuollaisen mutkanhan se tekee... Tällaista on siis tippua Fennoskandian kilven reunalta!

Viihdyin puolitutun matkaseurueeni seurassa vallan mainiosti, sillä minulla oli mahdolisuus viihdyttää itseäni ottamalla digitaalikuvia, manata pois mahdollisesti uhkaavat vieraudentunteet heilumalla valokuvaajan roolissa. Valokuvaleikki korvasi mainiosti alkoholin, jota nautin tapani mukaan vain nimeksi.

Digikamera ruokkii narsismia: pakkasin matkaan kapeauumaisen mustan palttooni ja tiukan piponi vain saadakseni itseni ikuistetuksi vakavailmeisenä ja kaulukset pystyssä sopivan arvokkaassa miljöössä, vaikkapa Dostojevskin haudalla (mikä olisi ehkä ollut mautonta). Kiitos nuoren ryhmämme eloisimman naisjäsenen, jolla on kyky pelmahtaa aina paikalle otolliseen aikaan (karjalaisilla juurilla on varmasti osansa), sain kuvani. Siinä taustalla häämöttää hotellimme naapuri, Aleksanteri Nevskin luostari, jonka hautausmaalla Fjodor Mihailovitsh muiden muassa lepää.

Timo 23:14 (0) kommentoi

 

Todellisuus merkkijonojen permutaatioina

Blogosfäärin ehkä suurimman anagramminimen syvyydet ovat (toistaiseksi) tutkimattomat, seuraavassa eräs näkymä rannalta:

Sanoa sanottuja,
sanontoja, satua,
suojata sanaton,
ajaton tsasouna,
saunojan saatto.

Juostaan sotaan!

Timo 17:13 (0) kommentoi

 

Kirjaimet leikkiä lyö

Löysin keskiviikkona kaukaa taivaan shinestä tien anagrammien maahan. Koneen avittamana nörttinä onnistuin laatimaan tytölleni 77-säkeisen (+otsikko) anagrammirunon. Niin hyvä on hänen nimensä.

Timo 14:48 (0) kommentoi

28.1.04

 

Kansan valistus

Takana uneton yö, epätyypillinen minulle. Vielä ehtii nukkua hieman.

Näin Skitso-Jannen aamu-TV:ssä. Hyväntuulisten toimittajien ja vieraiden ansiosta blogaus näyttäytyi positiivisena ilmiönä. Asiantuntijavieras Anna Makkosen tuella se nähtiin ensisijaisesti kirjoittamisena, mikä on viisas tapa lähestyä teemaa. (Kiitos maalaiselle Makkosen nimen muistiin merkitsemisestä. Näin hän sai minut vielä editoimaan tätä aamuraporttiani ja siirtämään nukkumaanmenoa; itse olen turhan leväperäinen, mitä tulee henkilöiden nimiin.)

Toki on niin, että bloggaaja joutuu miettimään omaa ilmaisutapaansa ja henkilökohtaisen suhdetta julkiseen, mutta onhan jo aikakin: Internetin myötä kansalaisten itseilmaisu on saamassa uusia, vapaampia muotoja, jotka nakertavat keskitettyjen tiedotusvälineiden valtaa. Kansalaisten viestejä kansalaisten välinein!

Se, että minulla kuten monella muulla on taipumus mieltää blog(g)aaminen jotenkin epäilyttäväksi, on tarkemmin ajatellen pieni kulttuuriskandaali. Parempi on juhlia yksilöiden ja kollektiivien omia pikku nettisarkoja uuden valistuksen aamunkoittona.

Kenties web-kirjoittelijuus on merkki uudesta poliittisesta ja älyllisestä elämästä. Siksi tahdon nahdä mahdollisimman monen ilmaisevan mielipiteensä omalla nimellään. Verkkoparanoialle ei pidä antaa tilaa.

Timo 10:37 (0) kommentoi

 

Sisuskalustus

Pyörivä tuoli keskellä huonetta. Siinä päättämättömyyteni kuva,

jos en jää miettimään vaihtoehtoja.

Timo 03:16 (0) kommentoi

25.1.04

 

Ei pöllömpää

Söin rasiallisen suklaarusinoita ja löysin itsestäni graafisen suunnittelijan.

Järjestän seuraavaksi hyllynsiirron jäljiltä lattialla lojuvat kirjat takaisin hyllyyn.

Timo 23:36 (0) kommentoi

 

Ankara arvelma

Äimistellyn Kristittynä maailmassa -blogin kirjoittaja elää harhassa: hän ilmoittaa uskovansa Jumalaan mutta uskookin maailmaan ja osoittaa sanansa sille.

Timo 19:25 (0) kommentoi

 

Nyt taas

Teksti katosi taas. En opi sitten millään, vaikka vali(s)tan täälläkin.

Eilen oli huono päivä. Outoa, jos ette huomanneet. Tänään yritän tehdä parhaani, vaikka juuri nyt mielialan suunta on kuin lehmän hännän. Se heiluu... Siivoan asunnossani sen, minkä vielä ehdin, vakauttaakseni tunne-elämäni. Myöhemmin illalla, edelleen sikäli kuin ehdin, koetan luoda katsauksen menneisiin viikkoihin: muistiinpanoni saattavat luoda valaistusta mielialojeni vaihteluun, ja jotkin kokemukseni ja ajatukseni voivat kiinnostaa teitäkin...

...Mikä on toisaalta yhdentekevää. Välittömän ja yleisen kiinnostavuuden vaatimus on vaarallinen rasite. Sen mukana tulee äkkiä sosiaalisen elämän koko kurjuus: vulgaari, "pornokraattinen" raaistumisen ja sentimentaalistumisen dialektiikka, pienimmän yhteisen nimittäjän etsintä, laventamisen tarve, päälle päätteeksi pellen naamari ja viihdyttäjän pakkopaita:

Maanantai-iltana TV 2:ssa nähdyssä Ammattina standup-koomikko -dokumentissa Neil Hardwick esitti standup-kulttuurin juurtumisen perusedellytykseksi heterogeenisen yleisön, joka mahdollistaa vastakkainasetteluilla leikkimisen. Bloginpitäjän asema muistuttaa helposti - tahattomasti - standup-koomikon tilannetta, sillä Suomessakin bloggaajan yleisö on heterogeenisempi kuin olisi järkevää. Jotkut bloggaajat ovat tiedostaneet tämän ja siirtyneet suoraan komediakirjoittamisen ja parodian vaikeaan taiteeseen, etunenässä !Absolute Truth ja Kysyn vaan.

Nyt ei katoa enää. Tuntuupi tyytyväiseltä.

Timo 17:59 (0) kommentoi

24.1.04

 

Kenties pian varustan palstani kommentointimahdollisuudella, jota käytän lähinnä itse. Edelliseen: Nenäontelo olisi helpompi sijoituspaikka aseelle. Piippu pistäisi sieraimesta ja suusta ladattaisiin.

Timo 19:33 (0) kommentoi

 

Nyt

Olen uninen, veto poissa, en ole jaksanut syödäkään. Radiosta tulee samaa musiikkia kuin ennenkin, ja huomaan pohtivani, olisiko aivopuoliskojen väliin mahdollista asentaa ampuma-ase... Täytyy olla parempi tapa harjoittaa mentaalista jätehuoltoa kuin tämä. Ns. elämä (sosiaalinen) vain lakaisee roskat maton alle. Oikea työ ei näemmä voi alkaa koskaan. En jaksa valvoa öitäkään - minulle jää vain sunnuntai jos sekään.

Puhelin soi. Ei olisi tarvinnut. Syödä pitää ja mukava on koskettaakin. "Ole vierelläni kun bloggaan." Miten se vaikuttaisikaan sisältöön?

Timo 19:23 (0) kommentoi

 

Blogin toimittamisesta Bloggerilla

Bloggerin käyttäjä hyötyy monin tavoin tekstin automaattisesta tallentumisesta esikatselutilaan siirryttäessä. Kirjoittamaansa ei kaikissa tapauksissa kannata julkaista heti. Ennen muuta vanhoja merkintöjään korjailevan on hyvä toimia juuri tällä tavalla haamupäivitysten välttämiseksi: Tallentuneet korjaukset astuvat voimaan samalla kun julkaisee seuraavan merkinnän, johon voi liittää raportin tehdyistä muutoksista - ja niiden syistä, sillä vanhojen merkintöjen muuntelu ilman hyviä perusteita ei ole suotavaa! Siitä, että on korjaillut kirjoitusvirheitä, ei kohtuuden nimissä tarvinne erikseen mainita.

Kun sivukokonaisuutta tulee ajatelleeksi, niin turhaa kuin se onkin, on havainnollisempaa nähdä tekstiluonnoksensa blogin jatkeena kuin tekstinkäsittelyohjelmassa pienenä alkuna saati esim. Macin muistilappujen luovana kaaoksena. Tekstin kiinnittäminen lopulliselle paikalleen pinon päällimmäiseksi toimii ainakin omalla kohdallani tärkeänä muistutuksena: bloggaaminen ei enää toimi mielen järjestämisenä, jos se alkaa alistua ikuisuusprojekteille tiukan aikajärjestyksen sijaan.

En pidä Bloggerin Draft-toiminnosta. Se irrottaa merkinnän jatkumosta ja näyttää ainakin tällä hetkellä sotkevan skandit. Mutta kun keskeneräisen tekstin kanssa taiteillessa välillä vaihtaa statukseksi draft, niin kellonaika päivittyy. Muutoin kelloa on siirrettavä eteenpäin manuaalisesti.

Timo 16:46 (0) kommentoi

 

Muuten olen sitä mieltä, että blogini killuskelu näinkin korkealla Pinserin listalla johtuu hyvä veli -verkostosta. Laatumittarina taikka atomipyksilöiden vapaan kilpailun kenttänä lista ei ole kovin reilu.

Timo 14:25 (0) kommentoi

 

Pöllö ynnä monni

Safari sai ikävän lopun. Olin jo melkein valmis, kun se kaatui ja koko merkintä katosi. Yleensä en kirjoita Bloggerin tekstinsyöttöikkunassa, mutta tällä kertaa unohdin neuroottisen varovaisuuteni, ja mitenpä kävikään. Mielenkiintoista, miten juuri sisällön joutavanpäiväisyys tekee helpommaksi kestää ajan tuhrautuminen siihen, että kirjoittaa kaiken uudelleen.

Kerroin kerran piirtäneeni pienenä pöllöjä. Tuolloin hallitsi MTV:n ideaalisen pyöreä pöllötunnus pientä maailmaani. Mustavalkoisuus ei haitannut - päinvastoin muistan pettyneeni, kun väri-tv paljasti arvokkaan mustan pöllön arkisen sinisyyden. Toisaalta tajusin jo varhain uppoutua kirjoihin. Kirjoissa eläinhahmot olivat läheisempiä kuin ihmiset.

Piirsin tädilleni "poropöllön": hänellä on edelleen tallessa postikorttia pienempi piirrokseni lapinpukuisesta pöllöstä (lapikkaiden muotokielen omaksui sittemmin Leningrad Cowboys) - niin uskon, mutta entä oma pöllösuhteeni tänä päivänä?

Pöllö on kulunut ja helposti lapsekkaaksi mieltyvä symboli. Mutta kun nuori polvi halajaa Pöllölle uutta ilmettä, on vanha partakin etsiskellyt ilmassa lennelleiden ideoiden tueksi kuvia pöllöistä, lähinnä lajista Athene noctua, joka on nyt tuttu monella kielellä. Siinä vierähti iltapuhde.

Eläinkuvateemasta pykään näppärän aasinsillan (kun oikein joutava hetki tulee, pakisenpa palstallani paavin parrasta ja aasinsiltojen rakentamisesta) seuraavaan vaatimattomaan merkintään:

Digikamerani alkuperäinen käyttötarkoitus toteutui viimein: sain eilen (torstaina) kuvan akvaariossani majailevasta tuntemattomasta imumonnista. Lapsuuden eläinkirjasta löydettynä se olisi jäänyt varmasti mieleen kiehtovana. Mutta koko lajia ei tunnettu tuolloin, jos vieläkään. Pieni viehko salaperäisen salamanterimainen kala, ja minulla on niitä kaksi!

Timo 01:19 (0) kommentoi

22.1.04

 

On oikeastaan mukava kirjoittaa jotain sekavaa: sotku on tehtävä havaittavaksi, jotta sitä voi setviä.

Timo 19:55 (0) kommentoi

 

Superaikuinen huhuu

Onhan se hyvä, että eräät toiset ovat vähemman neuroottisia eivätkä suhtaudu outouksiini yhtä kärsimättömästi, ennakkoluuloisesti ja ymmärtämättömästi kuin minä itse. Jos kuitenkin pyrkisivät saamaan minut kuriin, olisi se vielä parempi.

Entä minä itse? Hukkaan aina ne hetket, jolloin välitän. Pätee myös bloggaamiseen. Kurjotan [korjaan "Kirjoitan"] taas allapäin, vaikka tiedän, ettei minulla ole tässä tilassa paljoa sanottavaa. Jos joku kysyisi jotain, luulisin osaavani vastata. Kirjoitan vain tukeutuakseni jonkinlaiseen keskusteluyhteyden kuvitelmaan.

Onko se muka vain kuvitelma? Onko kirjallinen ilmaisu minun kohdaltani mitattuna todella näin heikkoa ja pettävää? Pitäisikö minun kenties esittää omat asiani yleispätevinä ja opettavaisina? Jos minulta kysyttäisiin, ilmoittautuisin rehellisen itseilmaisun kannattajaksi.

Voi voi sinua, Marja Kuuilma! Kun ihminen halveksii herkkyyttään, hän ei tajua varoa vaan antaa vahingoittaa itseään ja toivoo samaa kohtaloa muillekin. Itsekunnioitusta ei korvaa mikään, mutta toisen suoma kunnioitus voi auttaa.

Persoonallisuuskultti on perimmältään vain suhteellisuudentajua.

Timo 19:36 (0) kommentoi

19.1.04

 

Uniesikuvasto

Näen joskus unta jokseenkin esikuvattomista mutta esikuvallisista henkilöistä, sellaisista, joiden näkemystä ja asennetta kunnioitan - ja kadehdin hampaat kirskuen. Aamulla tajuan, että omapahan oli uneni ja että nuo ihmiset ja ajatukset, sikäli kuin niissä on mieltä, ovatkin oman itseni toteutumia.

Viimeöisessä dokumentissa esiintyi kaksikin hieman itseäni vanhempaa mieshahmoa, jotka olivat vasta kypsyttyään ja vakiinnuttuaan omistautuneet tutkimukselle ja kirjoittamiselle. Kaverit ilmensivät tiettyä itsevarmuuden, levollisuuden ja avoimuuden yhdistelmää. Miksi en voisi itse seurata tuota tietä?

Kupit

Olen nuhainen. Ehkä ostan ne teekupit (vinkki: nuoria naisia kunnioittavan poikamiehen sopii sellaiset hankkia; muutenhan, niin muodoin, kännykkäni nenäkkäästi ennakoiva tekstinsyöttö tuntee vain jupit & kurit). Muutoin olen tyytynyt alisuorittamaan, mitä nyt pari flegmaattista blogijuttua olen saanut Aikaan, toteutuminani, sano.

Timo 18:17 (0) kommentoi

 

Oi nuoruus

Kun kiinnostun jostain, kiinnostun äkkiä myös siitä, miksi olen kiinnostunut juuri tuosta ja miksi joku toinen ei. Hyviä kysymyksiä, mutta kaikki vastausyritykset vaikuttavat pian näsäviisailta. Näemmä on aina palattava hyvinkin nuoreksi. Ehkä vielä ehdin kultivoitua.

Avara laaja-alaisuus fakki-idiotian vaihtoehtona: siinä suuri illuusio, johon nuorilla on etuoikeus. On hyvä, että sitä vaalitaan, vaikka todellisuuden kohtaaminen voi tehdä kipeää.

Olen viime päivinä törmännyt nuorisoon suunnattuun kulttuurityöhön eri muodoissaan. Itse en ole välittänyt itseäni nuoremmista mitenkään yleisesti: joidenkuiden yksittäisten henkilöiden olen toivonut välttävän omat virheeni, toisten kateellisena pelännyt. Initioitu—initioimaton -erottelu, joka on kasvattajuuden ja auktoriteetin yleensä riittävä peruste, on kohdallani aikoja sitten hämärtynyt. Tosiasia on, etten enää kelpaa nuorison edustajaksi ainakaan tavanomaisissa yhteyksissä, koska olen antanut ajan kulua — joskin se olisi joka tapauksessa kulunut tähän mennessä.

Timo 12:49 (0) kommentoi

18.1.04

 

Luonto ja kulttuuri

Jos ei viisaalle kyllin, niin tämän kirjoittajalle kyllä: Kulttuuri on luonnonviljelystä.

Timo 22:01 (0) kommentoi

10.1.04

 

Korjailin hieman "Alustava suositus" -merkintääni. Lisäsin myös selityksen, jonka totesin epäadekvaatiksi ja poistin.

Timo 20:26 (0) kommentoi

 

Puute ja vaiva

Tommipommi julistaa taas siunaustaan partneria korvaavalle seksuaaliteknologialle. Perustelu on lukijoille tuttu: "Kaikki se vaiva jota nyt tarvitaan seksikumppanin houkutteluun ja suostutteluun voidaan käyttää tärkeämpiin ja hyödyllisempiin asioihin."

Toisaalta viime aikoina valtaisasti julkisuutta saaneessa tutkimuksessa todetaan, että tiedemaailmassa ukkomiehet ovat vähemmän kekseliäitä ja aikaansaapia kuin naimattomat, eronneet taikka vastanaineet uroot. Tutkimuksen tekijän, psykologi Satoshi Kanazawan tulkinnan mukaan nuoria ja nälkäisiä tutkijoita motivoi nimenomaan kilpailu vastakkaisen sukupuolen mielenkiinnosta. Keskeisenä vaikuttavana tekijänä hän nostaa esiin avioitumista seuraavan testosteronitason alentumisen, mikä itsessään lienee helposti korjattavissa.

Kysymys kuuluu: eikö puutteen poistavalla* virtuaalitodellisuudella tai seksiroboteilla saattaisi olla sama intohimoa rapauttava vaikutus kuin aviosäädyllä, vai ovatko vaimonpuolet todella noin pahoja? (Itse olisin melko valmis syyttämään vaimoväen viekoittelevaa normaaliutta, johon seksirobotin ei tarvinne sortua.)

--
* Tähän väliin sopii hyvin kevennykseksi sanomalehti Ilkan uutisotsikkoklassikko "Nuorten ehkäisyvideo poistaa puutteen", jonka äkkäsin Suomen Kuvalehden Jyviä ja akanoita -palstalta toistakymmentä vuotta sitten ja jolle nauran tänäkin päivänä. Jälkimmäisen lehden viimeisimmän numeron tiedepalstalta luin tänään pienen artikkelin Kanazawan tutkimuksesta, ja sen innoittamana kirjoitin minkä nyt kirjoitin.

Timo 19:39 (0) kommentoi

 

Alustava suositus

Laurin päiväkirja elää vahvaa kautta. Lukekaa sitä ja oppikaa, millä tavoin aito hyvä käytös eroaa ylimielisestä (anti)häiriköinnistä.

Olen vähitellen kyllästynyt kaikenlaisiin vihamielisiin, vihjaileviin, tärkeileviin, ennakkoluuloisiin ja pseudorationaalisiin blogeihin, joita kohtaan olen tuntenut outoa vetoa ja joihin on hirveän vaikea olla kuulumatta. Haluan myös vihjata, että isoksi blogipersoonaksi tulemisen tehokkain ainesosa on tekstistä välittyvä jollain tapaa tolkuton ylemmyydentunto, joka synnyttää toisaalta todennäköisesti vaistomaista johtajan palvontaa heikossa yleisössä mutta toisaalta tyypillisesti myös kognitiivista dissonanssia, joka laukaisee hämmennyksen, huvittuneisuuden, turhautuneisuuden ja säälin tapaisia tunteita ja tuottaa siten human interest -lisäarvoa. Tiedemies puhui taannoin nähdäkseni samasta asiasta, vaikka minusta tämä heitto on huti: "Näytelmä, jossa kaikki yrittävät olla päähenkilöitä, on huono."

Tunnen sympatiaa useimpia bloginpitäjiä kohtaan, enkä ole erityisen valmis haukkumaan kenenkään mielipiteitä esimerkiksi poroporvarillisiksi, vaikka tuollainen määre monesti mielessä väikähtääkin, sillä ei minulla mitään pikkuporvaristoa (keitä siihen nykyään pitäisi sitten lukea, p/k-yrittäjiä, itsenäisiä ammatinharjoittajia, toimihenkilöitäkin kenties...) vastaan ole. Mutta tunnen tuhlanneeni aikaani asioihin ja karaktääreihin, joista pitäisi vain päästä yli nopeammin ja varmemmin.

Timo 18:41 (0) kommentoi

8.1.04

 

Saddam on kunnon mies, minä en

"Saddam siivoaa itse sellinsä", huutaa lööppi. Vanhemmat voivat vedota tähän lastensa kasvatuksessa, ja minä itseni. Oma kivikammioni muistuttaa Augiaan tallia, jota en muiden herkuleiden kuin itseni soisi sorkkivan, mutta yhä kerään voimia urotekoon. Voin onneksi paremmin kuin päivemmällä. En alistu aiemmassa merkinnässä mainitsemaani takavarikkoehdotukseen, sitä vastoin päätin lainata kannettavaani muusalle, joka voi näin valmistella yhteistä mediaprojektiamme.

Timo 23:31 (0) kommentoi

 

Diskontaten kotiin

Transhumanismista kiinnostuneille pieni tieteispähkinä purtavaksi: Oletetaan, että jossain onnistutaan kehittämään kuolemattomuus tai ainakin käyttökelpoinen menetelmä vanhenemisen kumoamiseksi. Tulisiko meidän hyväksyä tällaisen menetelmän patentointi, entä patenttiin nojaava kaupallinen monopoli? Mikä olisi järkevä hinta kuolemattomuudesta? Entä eettisesti kestävä hinta? Miten pankki- ja vakuutuslaitosten kannattaisi reagoida? Kenen olisi ikuinen elämä?

Timo 18:05 (0) kommentoi

 

Ajan ja minun käytöstä

Muistilappu ruudun oikeassa yläreunassa: huomaan olevani vähän liian höveli naisseurassa, jos ajatellaan ajankäyttöä.

Tietokoneen seurassa sama juttu. Pusersin tämän merkinnän vain siksi, että päätin korjata edellisestä [ei vaan sitä edellisestä] pari virhettä (joista toinen pilkku- [ja toinen tuskin mikään virhe]). En tahtonut mahdollisen lukijan pettyvän huomatessaan blogin päivittyneen Pinserin listalla ilman, että mitään uutta luettavaa on tullut. Tällainen haamupäivitys tapahtui viimeksi eilen, ja nytkin uhkaa tulla taas (ks. kellonaika). Jos siis Autumna haluaa takavarikoida tämän vehkeen, niin siitä vain. (Bloggaan sitten vanhalla koneella...)

Timo 15:59 (0) kommentoi

 

Hajaannus vallitsee!

Macin muistilappuohjelma on kuin minulle tehty, mutta mikä tahansa ruutu saattaa tosipaikan tullen jäädä äkkiä lappusille liian pieneksi.

On suuri ilo ja siunaus, että naisystäväni hallitsee operatiivisen sotahistorian samalla kun itse olen tällainen onnekas luuseri, tahattomasti ja kiltisti bohemisoitunut ex-wannabe-nörtti. Antoi lahjaksi lelurobottikirjan. Pehmeäksi laskuksi maskuliiniseen?

Timo 15:16 (0) kommentoi

 

Edes jotain

Masennus uhkaa. Se uhkaa jatkua, nimittäin mahdollisuuksien tuhlautuminen omassa henkisessä köyhyydessä, vaikka juuri eilen illalla kirjoitin liikuttuneena pienelle muistilapulle (maksuautomaatin kuitti, jossa on myös huonejärjestyksiä ja -kaluja esittäviä pieniä riipusteluja sekä pari epämäääistä naamatauluakin) "Palaan ajattelemaan!" samalla kun lueskelin aina luotettavaa Niin & Näin -lehteä. Uusimmän numeron kansi herättää kysymyksiä: onko se jäänyt vai jatetty blankoksi? Varmasti jossain vaiheessa intentioksi on ilmaantunut se, että tällainen kysymys heräisi. Kun katsoo suljettua lehteä, voi reflektoida: voihan ajattelulenkin aloittaa näinkin, mutta maksaako tämä vaivan?

Masentavinta on oma järjestelykyvyttömyyteni. Ymmärtelen kyllä mielelläni kaikenlaisia struktuureita ja systeemeitä, tai kuvittelen ymmärteleväni, mutta en osaa sovittaa itseäni yhteenkään. Oman toimintani mittakaavassa tuotan lähinnä kaaosta. Asiat saavat ehkä jonkinlaisen siedettävän järjestyksen pitkän evoluution tuloksena, mutta tuntuu siltä, ettei oma elämäni tahdo riittää tuollaiseen oppimisprosesiin. Onko hajamielisille tukipalveluita? Miksei MielenJärjestäjät voisi olla yhdistys?

Sosiaalisesti herkkänä jänishousuna imen kaikenlaisia vihjeitä ja ohjeita, joita esim. blogeissa vilisee. Tuossa heti joulun jälkeen näin unessa listan otsikoista, joiden joukossa oli sellainen kuin Tiedä, että "tsot" vaikuttaa päättelyysi. Monet vihjeet ja ohjeet ovat vahingollisia (kuten tämä hävyttömän hyvin toteutettu provokaatio vakavaksi kritiikiksi tulkittuna; päässäni löi tyhjää raivostuttavan pitkään, ennen kuin pääsin irti koko pirullisesta retorisesta asetelmasta, joten aloitan uuden vuoden toivon mukaan tietyiltä osin karaistuneena), mutta Tommipommin kirjoitus kirjoittamisesta on täyttä asiaa kaltaiselleni sanakäyttäjälle, joka on lyhytjänteinen, keskittymiskyvytön ja turhautunut ja joka ei pysty välttymään bloginpidossaan tietyltä kunnianhimolta. Erittäin rohkaiseva puheenvuoro, joka kokoaa hyvin yhteen monia Tommin motiiveja.

Kunhan vain aloittaa jostain, vaikka vaikeuksista itsestään! Ei tarvitse pelätä juuttuvansa alkuvaikeuksiin, kun vain hyväksyy kirjoittamisensa. Hajamieliselle oman tilan pohtiminen on sikäli hyvä prosessin alkupiste, että se on kokoava: kun voi todeta jonkin yleisen ongelman, voimat tuntuvat keräytyvän.

Koetan työntää pääni sisältöä nettiin. Tämä on vain ajattelua eikä työtä, tai ehkä kyse on vapaaehtoistyöstä, järjestymättömän datan tuottamisesta tätä hetkeä viisaamman vastaisuuden varalle. Tällainen on vähemmän tärkeää kuin verenluovutus, mutta varmasti arvokasta, kun sitä harrastaa tarpeeksi moni. Välittömimmin verkkoepistolan kirjoittaja on avuksi ystävilleen ja samanhenkisille. Sananvapaus kehittyy sitä kautta, että asiat tulevat privaateita konteksteista julkisen puhunnan piiriin. Varsinkin kirjoittajien itsensä kannalta tämä on ratkaisevaa. Se, kuinka monta lukijaa itse kunkin vaatimaton juttu tavoittaa, on toissijaista. Kunhan ajatus on vapaa.

--

Olen edelleni (sic) huolissani Sorsamatin arkistojen kohtalosta. Matti tietää kuitenkin yhä kiintoisimmat kirjat ja, mikä hienointa, näyttää hallitsevan niiden viidakkoa lempeällä mutta lujalla kädellä.

Timo 14:10 (0) kommentoi

7.1.04

 

Join teen: noin teen; en pysty enää ajatteleen

Tuote on hieno. Miellyttää...

Timo 18:45 (0) kommentoi

6.1.04

 

Heikko hetki

On toistaiseksi luontevampaa kirjoittaa pöydän äärellä kuin parven patjalla.

Mielessäni pyöri tuon kovin ajankohtaisen ja muodikkaan transhumanismin ongelma-avaruus. Olisi hienoa kirjoittaa jostain avartavasta, kirkastavasta ja positiivisesta, muutenhan koko ideassa ei ole mitään järkeä! Mutta ah ahdistus: tietoisuuteen tunki tietoisuus oman elämän ja tajunnan ahtaudesta ja hukatuista mahdollisuuksista, kun juuri olin oppinut olemaan onnellinen ja optimistinen tässä ja nyt. (Kiintoisa vuosi tulossa kyllä.) Omien keuhkojen happi tunnu riittävän, kun sukeltaa informaatiovirtaan. Tähän riittämättömyyden tunteeseen en helppo vedota, kun bloginpitäjää halutaan syyllistää: ketä kiinnostaa... Sisältään löytää nimettömän uuskonservatiivisen puskista huutelijan, joka käskee kohentamaan ryhtiä, kiristämään kravattia, nielemään kaiken, ylpeyden ja uhman, katkeran kalkin ja saastan, vaihtamaan aiheet oikeisiin, tekemään jotain hyödyllistä ja tuottavaa! Ketä kiinnostaa mikäkin. Minua kiinnostaa melkein kaikki. Meriitit ja hallinnan leimat puuttuvat, ja niiden mukana kaikki, minkä nojalla työvoimani voitaisiin sitovasti yhdistää kiinnostuksenaiheisiini. Mi ikävyys, mi hämäryys, mi sekavuus mun sieluni ympär, kun haluan vain ymmärtää kaiken, en enempää enkä vähempää.

Jos minulla olisi jo nyt augmentoidut aivot, mutta kun ei ole. Keskusyksikössä ei ole tarpeeksi tehoa tai koneajan allokointi ei vain toimi, tai sensuuri tai jokin suuri ja mystinen. Prosessit, joita koetan ajaa, sotkeutuvat toisiinsa. Olen yhtä herkkä yksityiskohdille ja kokonaisuuksille, näen yhtä hyvin lähelle ja kauas, osaan tarkastella asioita avaruudellisesti, ajallisesti, formaalisti, esteettisesti ja interpersoonallisesti... Asuntoni on yhä sekaisin ja olohuoneen sisustaminen yhä syvällisempi ongelma.

Timo 20:18 (0) kommentoi

 

Naama mieleen

Kasvot ovat pahoja! Katsokaa nyt Aivotrustin pr-osaston suosittua blogitestiä (ed. merkintä). Se näyttää tuttujen blogien todelliset kasvot. Kukahan nuo vinjettikuvat on tehnyt, vai onko ne pöllitty valmiiden kuvien kirjastosta? Mielikuva ominaisuudettomasta miehestä on täsmälleen oikea ja Plöki-olento loistava:

Nämä idealisoidut nettipersoonat muistuttavat vaikuttavissa määrin kasvoja juttujen takana. On toki todettava, että vaikka Tommin stoalainen hahmo osuu lähelle (intersubjektiivista) todellisuutta, ei hän muistaakseni ihan noin huolestuneelta näytä, ennemminkin ikävystyneeltä ja jollain tavoin samanaikaisesti alentuvalta ja vilpittömän ystävälliseltä. Silmien seutu on Tommipommi-äijällä periaatteessa oikeanhenkinen ja Plöki-ukolla suorastaan näköinen, mutta kummassakin tapauksessa pr-kuvat jäävät nähdäkseni jälkeen kirjoittajan katseen todellispersoonallisesta hurjuudesta.

Mitä olisikaan kuva Plöki-Panusta ilman raivohullun katsantoa ja totisesti pelottavia teutoonihevarin viiksiä? Juuri tuollaisen lähipotretin hänestä taannoin otin, miehen itsensä pyynnöstä. Salama oli käytössä, mitä kunniaa en useimmille valokuvamalleilleni suo, syistä, joiden pitäisi olla kaikille digipokkarin käyttäjille ilmiselviä.

Ettei vain tämä trusti olisi tutustunut oikean Markun fysiognomiaan:

Timo 15:01 (0) kommentoi

 

Mikä blogi sinä olet?

Timo 02:37 (0) kommentoi

 

Twelfth Night

En ole kirjoittanut reiluun viikkoon: Liikaa itsetyytyväisyyttä ja -kritiikkiä, liikaa sanottavaa ja kirjoittamisen halua, liian vähän aikaa ja tahtoa. Äidin helmoihin vetäytyminen ja sukulointi suosii marginaalikirjoittamista, urbaani sukkulointi taas ei. Maalla omiensa puhuminen ja narsismi tuntuu viattomalta, kun ei turvastansa pääse kuitenkaan mihinkään. Helsingissä pääsen, huomaan. Olen helppoa, käyttökelpoista ja yhä käytetympää seuraa. Annan naisten mielistellä ja naureskella, ettei vain nousisi miehellä hattuun... Bloggaaminen ei haittaa sosiaalista elämää, mutta sen motiivien ja periaatteiden on mukauduttava muuttuneeseen tilanteeseen, kun sosiaalinen pääomani on alkanut karttua.

Herkkäaistisena sosiaalisena eläimenä ymmärrän hyvin, että Svenille blog on paikka, jossa kuninkaatkin käyvät yksin. Tunkiota voi kukin tonkia omalla vastuullaan. Idea julkisesta pöytälaatikosta ja sielupuolen päiväkirjasta toteutuu tuossa tekstiläjässä paremmin kuin omassani, kun taas kaikki tähänastiset linkit interblogistiseen tai vastaavaan keskusteluun ovat tuomittuja syntymään kuolleina: Yksityisyys häiriintyy heti, eikä kyse ole kuitenkaan keskusteluun osallistumisesta, vaan ohuen seinän takaa kuuluvan hälinän provosoimasta harkitsemattomasta hölinästä.

Tuli tästä mieleen, että avokonttori muistuttaa julkista WC:tä eriöineen ja että kuningas Eglonin kuolema muistuttaa Arkhimedeen kuolemaa:
-"Minulla on sinulle viesti Jumalalta."
-"Älä sotke ympyröitäni!"

Timo 01:46 (0) kommentoi