aikani

28.11.06

 

Kanta

En usko monikulttuurisuuteen enkä assimilaatioon, uskon kyldyyriin.

Tunnisteet: kyldyyri

Timo 23:52 (0) kommentoi

24.11.06

 

Laatudraaman kaidalla tiellä

En voi luvata, että että otan tehtäväkseni julkaista tällä palstalla muistiinpanoja katsomistani elokuvista. Mutta kokeilen:

Saksalaisen lähihistorian kipukohtia terapoiva Muiden elämä ei sisällä mitään suurta taiteellista avausta, vaan se on katsojaansa sekä teatterin, elokuvan ja kirjallisuuden relevantteja perinteitä likipitäen lakeijamaisen kurinalaisesti kunnioittava tutkielma saksalaisesta harmaudesta ja jäykkyydestä - ja siihen kerros kerrokselta kietoutuvasta pidätellystä, raskaasta sentimentaalisuudesta. Lopputulosta voisi vähätellen nimitellä stilisoiduksi tv-näytelmäksi, mutta valitun tyylin johdonmukaisuutta ja sopivuutta aiheeseen on vaikea kiistää. Teatterinomainen ilmaisu sallii myös pitkän ja perusteellisen epilogin. Erinomaisten näyttelijöiden ansaitsemat suosionosoitukset veisivät vielä kymmeniä minuutteja. Katsojana olen oikein tyytyväinen saamaani palveluun.

Elokuvakouluista tulee tuskin milloinkaan näin täysipainoisia lopputöitä, ja on aina jännittävää nähdä, mitä ikätoverit saavat aikaan.

Tunnisteet: elokuvat

Timo 19:27 (0) kommentoi

19.11.06

 

Pienistöainesta pituutensa puolesta

Alan taas uskoa siihen, mitä olen ammoinkin luullut osaavani. Ostan piirustusmuovia ja lyijykyniä. Otan piirustuspöytäni käyttöön.

Tunnisteet: piirtäminen

Timo 22:44 (0) kommentoi

14.11.06

 

Jäänteitä hautaanvalmiudesta

Jos huomaan innostuvani jostain ja alkavani suunnitella tulevaa, uinuva kuolemanpelko herää heti, ja kuolleeksi luulemani taikauskoisuus.

Vanha kansa, niinkö se ajattelee, että pitää elää siten, että on varaa kuolla?

Että syntiä ei ole se, mikä estää elämästä, vaan se, mikä estää kuolemasta?

Meilläpäin on muka hurskaskin tapa huokaista: "Pääsispä jo pois!"

Olenko vahingossa perinyt tällaisen asenteen?

Luovuus on pelottavaa samasta syystä kuin rakkaus: että jokin riippuu omasta olemassaolosta. Ja toisen.

Tunnisteet: ahdistus, kuolema, luovuus, neuroottisuus, rakkaus, traditio, uskonto

Timo 13:06 (0) kommentoi

12.11.06

 

Autenttinen valokuva

Epätriviaalit unet muistaa huonosti. Mutta jokin niissä jää vaikuttamaan jotain.
Luulen, luulin juuri ymmärtäväni jotain uutta taiteesta ja sen suhteesta taiteenulkoisiin asioihin. Tämä riittänee aamun ansioiksi.

Tunnisteet: kuva, unet

Timo 11:35 (0) kommentoi

10.11.06

 

Luulankomiehen näköisiä unia

On turvallista eläytyä luurankoon, jota ammutaan haulikolla. Se vain hajoaa.

Haulikossa on jykevä valurautapiippu, jonka suussa on kuutisen pitkulaista reikää. Sitä pitelee vaalea nuori nainen. Istumme hämärässä betonilattialla, toinen luurangoista nojaa vieressäni seinään tai sitten olen itse se. Luumme on löytänyt lihava, virnistelevä ja oudosti elehtivä baseball-syöttäjä jostain kentän tuntumasta.

Pelaaja on osoittanut toisen pääkallon yhtenäistä kulmakaarta ja selittänyt sen todistavan, että kallo kuuluu yhdelle ja samalle henkilölle.

Sisällöltään käsittämättömissä, rytmisissä huudoissa on pelin ydin. Tunnelma on vähän niin kuin suomalaisessa pesäpallo-ottelussa, mutta intensiivisempi.

Luurankoani ammuttuaan haulikkotyttö uhkaa kauempana istuvaa. Aavistan haulikon hajoavan ja laukeavan pitelijänsä kasvoille. Ruuti leimahtaa. Onneksi nainen näyttää säästyvän pahoilta vammoilta.

Piti pahoittelemani, että muistan parhaiten uneni banaalit ja lapselliset horror-ainekset, mutta olen kovasti muistelevinani, että koetin nähdä siinä niin itään kuin länteenkin. Laulunkappaleita:

Siperian lakeus on suuri,

While the lonely mingle
With circumstance?

Lopussa esiintyy hiiriä ja ihmisiä laboratorion hämärissä. Aikomuksenani mahtaa olla risteytyä edellisten kanssa, enkä herää niin energisenä kuin oli määrä.

Tunnisteet: unet

Timo 12:33 (0) kommentoi

9.11.06

 

Näkemiin, järki

Mieleni on fragmentteja taas. Pienistöstä lukekaa.

Kirjoittaminen on hullun hommaa niin kuin leikki on lapsen työtä. "Lapsi on terve kun se leikkii, sairas kun se ei lopeta." Sairausleimakirves odottaa nurkassa, jottei työ vie mukanaan ja muutu keinosta päämääräksi: kun homma lakkaa olemasta keino eli väline, siitä katoaa järki, samoin tekijältä. "Järki se pitää olla naidessakin." Tämä on suomalaista perusviisautta. Mutta miksi tavallinen kunnon työ ei suostu näyttäytymään meille alkuperäisessä, viattomassa järkiperäisyydessään, mutkattomana koneena, vaikka sitä kaikkialla mainostetaan sellaisena, ja miksi mitään, mikä herättää lieviäkään intohimoja, ei voi viedä loppuun menettämättä ainakin osaa järjestään?

Tunnisteet: järki, mielikuvitus, pienistö

Timo 14:30 (0) kommentoi

3.11.06

 

Sosiaalista tekstiä

eli pitkästä aikaa uusi osa sarjaan Näköisiä unia

Toissaöisessä unessani kohtasin kriitikon. Kriitikko saattoi olla läsnä nimellisesti tekstinä, kenties kommenttilaatikossa, mutta muistan tietäväisen äänen (olen valveillakin varsin herkkä tekstistä kuuluvalle äänelle - toimittamattomaan verkkotekstiin tämä pätee aivan erityisesti) ja jonkinlaisen hahmonkin: nuorehkon, miespuolisen, tummahiuksen, pyylevähkön, istumassa oikea kylki minuun päin, katsekontaktia hakematta.

Unikriitikko uskalsi kritisoida samaa mitä minä itsekin eli kirjoittamisyrityksiäni, joita blogini ilmentää.

Olin puoliunessa miettinyt, että kirjoittamiseni saattaisi olla luonnoltaan ja lähtökohdaltaltaan sijaistoiminto, korvike luontevalle sosiaaliselle yhdessäololle, jota vaille olen jäänyt etenkin elämäni varhemmissa vaiheissa. Hieman liikuttuneena koetin muodostaa mielikuvan onnellisista ihmisistä. jotka laulavat kuorossa. Olen ikään kuin aina halunnut kuoroon, mutten ole uskaltanut hakea mukaan... Saatoin herättyäni kirjoittaa muistivihkooni kiteytyksen: "Kirjoittaminen, kuorolaulun korvike?"

Juuri tässä vaiheessa tuli kriitikon vuoro astua uninäyttämölle. Hänen mielestään se, mitä teen, ei ansaitse kirjoittamisen nimeä, koska en sano mitään; koska en kommunikoi enkä puhu asiaa; koska en pääse kiinni mihinkään konkreettiseen; koska en ilmaise itseäni luontevasti enkä osaa etäännyttää itseäni tekstistä; koska käytän sanoja itsetarkoituksellisesti; koska en osaa rakentaa sujuvasti virtaavia narratiiveja enkä nähtävästi kykene enkä suostu hallitsemaan minkäänlaisia ammatillisia konventioita... Jotakuinkin tämänsuuntaisia mielipiteitä hän esitti, tai vastaavia - unimielipiteitähän on usein vaikea kääntää arkikielelle. Te, valveutuneet lukijani, saatatte pitää kuvailemani kaltaisia näkemyksiä aika sovinnaisina jollei suorastaan patakonservatiivisina, mutta uneksimani kriitikko toisaalta vaikutti juuri sellaiselta penseän snobistiselta intellektuellilta, jolle "kirjoittaminen" tai "kirjoitus" on jotain kirpeän hienostuneesti määriteltyä, abstraktia ja ranskankielistä, écriture, jotain, mikä on nyt ja vasta ohittava kurjan subjektiivisuuteni joka puolelta, jotain omalakista, suvereenia, miltei automaattista... Edustipa unikriitikko vaativuudessaan sitä tai tätä, hänen kannakseen jäi, että se, mitä teen, ei ole kirjoittamista vaan sanaripottelua.

Tunnen itseni lapseksi, joka leikkii aikuisten pöydältä tippuneilla irtosanoilla.

Haluaisin kovasti,

että osaisin kirjoittaa...

Tunnisteet: unet

Timo 23:54 (0) kommentoi

 

Juuri kun olin oppimaisillani vetäytymään sivistyneesti tekstin taakse

Arvostelusta oppii, toivottavasti. Otin pyynnöstä käyttöön nämä tällaiset arviointikaavakkeet, enkä voi kai tehdä muuta kuin saattaa yleiseen jakeluun. Highlightatkaapa siis muutama valittu sana, jotka mielestänne kuvaavat henkilökohtaisia ominaisuuksiani, vahvuuksiani & heikkouksiani.

Johari & Nohari.

Tunnisteet: meemi, persoonallisuus

Timo 19:40 (1) kommentoi

 

Sanainen kirjo

Kirjattakoon, ennen kuin akku loppuu: Karrin esimerkin innoittamana riensin ostamaan kallista sanakirjaa. Osto onnistui, ja sain vielä pokkarin: emmin Kerteszin ja Kerouacin välillä ja valitsin, eräänlaista laiskuuttani, edellisen; jälkimmäisestä olisin joutunut maksamaan euron ja 90 senttiä, sillä kaupanpäällisen maksimihinta oli kahdeksan euroa.

Ja mitäkö tapahtui seuraavaksi? Intoilin kirjasta, halusin uppoutua siihen, ja miksi kertoisinkaan enempää, sillä prosessi on kesken. Sanojenomaksumisprosessi. Ensin suomen, myöhemmin toisten kielten.

Pidän aakkosjärjestyksestä. Olen lukenut hakuteoksia niin kauan kuin olen osannut.

Yksi sana ei riitä
tarvitsen kaikki ja vasta sitten

kun ne ovat selvittäneet välinsä niin selviksi
etten enää tajua pelätä

runo on valmis.

Tunnisteet: kieli, kirjat, sanat

Timo 11:24 (0) kommentoi

1.11.06

 

Subjek- + objektiivisteitä

Kaikki on niin uutta mulle, kertakaikkiaan kaikki. Kaikki normaalit, yleisluontoiset taidot olen oppinut itseäni huijaten, kantapään kautta: tavoittelemalla erikoisuutta ja itseriittoisuutta - ja tavoittamatta sitä.

Varhaisissa muistoissa on erikoinen tunneväri, jota on vaikea yhdistää mielikuviin toisten lapsuudesta.

Kyvyttömyys surra ja kyvyttömyys puolustautua liittynevät yhteen: kovin auliisti olen antanut palojen sielustani jäädä toisten haltuun, kadota.

Miten pitäisi, miksi pitäisi, muotoilla kysymys turvallisesta etäisyydestä (psykologisesti) yleispätevällä tavalla?

Tunnisteet: itseriittoisuus, lapsuus, muistot, suru

Timo 09:16 (0) kommentoi